torstai 1. heinäkuuta 2021

Billnäsin antiikkipäivät käynnistyivät

 


Aamulla jo puoli yhdeksän aikoihin alkoi portin taakse kertyä vanhoista esineistä kiinnostuneita ja portti avattiin vähän etuajassa, jotta ei syntyisi ruuhkaa. Väkeä saapui paikalle tasaisesti pitkin päivää, eikä samanlaista alkuryntäystä koettu kuin joskus takavuosina. Turvaetäisyyksiä oli mahdollista noudattaa ja kasvomaskisuositus oli voimassa Billnäsin ruukin sisätiloissa.

Melkein kaikilla alueelta poistuvilla oli ainakin jonkinlainen ostos kannettavanaan, jotta kauppaa tehtiin. Viime lokakuun jälkeen ei ole järjestetty vastaavia tapahtumia ja ilmeisesti ostohaluja nyt toteutettiin.

Yleensä perjantai on ollut rauhallisempi päivä kuin torstai, joten jos haluaa välttää isoja ihmisjoukkoja, niin huominen ja sunnuntain aamupäivä ovat tällöin sopivat ajankohdat vierailla Billnäsissä.

Väkeä saapui Billnäsiin aamusta alkaen tasaiseen tahtiin.


 

Kaksi Tamara Aladinin kaksinokkaista kaadinta.

Kaj Franckin tuotantoa.


Toikan lintuja.



Jalkojen lepuutukseen on myös mahdollisuus kesken kiertelyn.


Huonekaluja löytyy myös tapahtumasta.


Ja valaisimiakin löytyy.



Vanhoja joulukuusen koristeita, osa lasisia.


Myös satavuotiaita lasiesineitä löytyy.


Tämä oli ilmeisesti Riihimäen shaker, Nuutajärven valmistamassa on neljä ”pallukkaa”.



Tunnistaako joku muotoiljan tai valmistajan?



Onko tämä Kumelan tuotantoa?




Vanhoja narupurkkeja alkuperäispakkauksissa, Karhulan ja…


Riihimäen valmistamia.


Todella vanha Nuutajärven lasitehtaan valmistama pullo.


Vanhat kellot kiinnostavat monia.




Yksi myyntiosasto on ruukkirakennuksen viereisessä katoksessa.


Raudan valmistus on aloitetttu Billnäsissä jo 1600-luvun puolivälissä ja on tälläkin ruukkirakennuksella jo paljon ikää.


3 kommenttia:

  1. Oli kyllä harvinaisen huono tarjonta ja hirmuisen vähän myyjiä.

    VastaaPoista
  2. Harmittaahan se kun ei itse pääse myymään, hieno tapahtuma ja tarjonta laaja.

    VastaaPoista
  3. Hieno tapahtuma ja ihan loistavat järjestelyt.

    VastaaPoista