torstai 31. maaliskuuta 2022

Riihimäki – Lasin kaupunki

 

Adolf Luomasen maalaus Riihimäen Lasin tehdasalueesta (1945).Oikeassa reunassa näkyy silloinen Alatehdas, joka toimii nykyään lasimuseona. Kuvassa alue nähtynä pohjoisen suunnasta. Kuva: Suomen lasimuseo.


Lasimuseo on toteuttanut Riihimäki – Lasin kaupunki -oppimateriaalin. Omatoimisesti hyödynnettävä digitaalinen materiaali on käytettävissä verkossa maksutta. Kokonaisuuden tarkoituksena on tuoda esille riihimäkeläisen lasitehtaan ja sen entisen tehdasympäristön historiaa.

Lasimuseon rakennus on palvellut muun muassa Riihimäen Lasin tehdasrakennuksena, missä puhallettiin taidelasia ja hiottiin kristalliesineitä. Suuri osa lähialueen muistakin rakennuksista palveli riihimäkeläisen lasitehtaan ja sen työntekijöiden tarpeita 1900-luvun kuluessa.

”Riihimäen Lasin tehtaiden läheisyyteen kasvoi vuosien saatossa yhteisöllinen asuinyhteisö asuntoineen, kauppoineen, kouluineen ja palokuntineen. Vaikka osa alueen alkuperäisistä rakennuksista on vuosien saatossa purettu, voimme edelleen aistia ja oppia tehtaan ja sen väen historiasta jäljellä olevien lähteiden – rakennusten, esineiden, valokuvien, tarinoiden ja muistojen – kautta”, kuvailee yleisötyön amanuenssi Hannaliisa Hakala Suomen lasimuseosta.

Infopaketin materiaali sopii kaiken ikäisille, mutta erityisesti tehtävissä ja tekstisisällöissä on ajateltu alakoulun 4.–6.-luokkalaisia. Materiaali toimii ThingLink-alustalla, jonka Immersive Reader –työväline mahdollistaa sisältöjen kuuntelemisen ja kääntämisen eri kielille.

Lasimuseon tavoitteena on myös täydentää materiaalia ja kokoelmiaan uusien tietojen valossa. ”Aloitamme nyt samalla muistitietokeräyksen Riihimäen Lasin tehtaasta ja sen entisen tehdasalueen rakennuksista. Muistoja tai materiaalia voi tallentaa muistelulomakkeella, ja auttaa sillä tavoin meitä säilyttämään historiaa muistojen kautta”, kertoo kokoelma-amanuenssi Elina Karila.

Linkki verkkosivuille: https://www.suomenlasimuseo.fi/oppimateriaalit

Lähde: Suomen lasimuseo

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Kahden keräilijän tarina

 

Toikan hedelmiä ja vihanneksia Suomalaisen lasin vuosikirjan 2019 kannessa.


Suomen lasimuseon ystävät ry järjestää lasimuseon luentosalissa Riihimäellä tiistaina 29.3. klo 18 kaikille avoimen tilaisuuden, jossa kaksi nuorempaa jäsentä esittelee harrastustaan. Molempien kokoelmat olivat kutsuttuina esillä Designmuseon Keräilijät & kokoelmat –näyttelyssä 2019-2020. Toisen keräilijän intohimona ovat olleet erityisesti Kaj Franckin ja Saara Hopean värilasi 1950-luvulta. Toisen intohimona on erityisesti Oiva Toikan, Heikki Orvolan ja Fujiwo Ishimoton tuotanto. He kertovat kuinka lasiharrastus on vienyt mennessään, johtanut mielenkiintoisiin kokemuksiin ja jopa uusille urille.

Tämän esityksen jälkeen klo 19 samassa paikassa pidetään SLMY:n vuosikokous.

lauantai 26. maaliskuuta 2022

Kuvia Kattilahallin messuilta

 


Helsingin Suvilahden Kattilahalli tuntui sopivan hyvin antiikkimessujen pitopaikaksi. Nelisenkymmentä myyjää ja pop-up-kahvila mahtuivat hyvin tähän tilaan. Helsinki Antiques –tapahtuma jatkuu tänään lauantaina klo 17 asti ja huomenna sunnuntaina ovet ovat auki klo 10–17.

Iso joukko vanhojen esineiden ihailijoita odotti sisäänpääsyä ennen kymmentä.



Erkki Käpin kaivertama Vonkamies.


Onko pihkanruskea maljakko Elmar Granlundin muotoilema?









Pop-up –kahvilassa oli hyvä lepuuttaa jalkoja ja selkää kiertämisen lomassa.


Hieman poikkeava versio Wirkkalan Jäkälämaljakosta.










Tällaisia isoja lasiastioita on käytetty ainakin akuissa happoaltaina.



Kaarina Ahon Munakana ja Jacobinon figuriinejä.