lauantai 17. heinäkuuta 2021

Inkoossa mukavat antiikkipäivät

 


Inkoon antiikkipäivät on kasvanut tänä vuonna kolmipäiväiseksi tapahtumaksi. Perjantaina oli kuulemma ollut ryntäystä alueelle ja tosiostajathan ovat yleensä näissä monipäiväisissä tapahtumissa liikkeellä heti ensimmäisenä päivänä. Paljon oli aarteita jäljellä vielä tänään lauantaina ja jäi niitä vielä sunnuntaillekin, kun kaikki eivät etsi onneksi ihan samoja esineitä ja valikoima on laaja. Lasiesineistä on varsin hyvä kattaus tarjolla. Suurin osa myyjistä on ulkona nurmikentällä omakotitalon laajalla tontilla ja osa on sisällä rakennuksessa. Käymisen arvoinen tapahtuma!

 

Asiakkaat päästettiin alueella tasan kello kymmenen, joten portin ulkopuolelle ehti jo kerääntyä väkeä.

Alkupyrähdyksen jälkeen väkeä saapui tapahtumaan tasaisesti.









Omakotikiinteistön takapihalla on laaja nurmikenttä, jonne suurin osa myyjien osastoista on sijoitettu.


Myyjä kertoi, että valtava kakkukupu on valmistettu Nuutajärvellä.


Upea valikoima Riihimäen punaista lasia.


Seppä valmistaa alueella esineitä työnäytöksinä ja myy samalla valmistamiaan tuotteita.




Kolme trubaduuria vuorottelee tapahtumavieraiden viihdyttämiseksi.


Bluesia tunteella.




Näkymä tapahtumapaikkana toimivan omakotikiinteistön etupihalta.


Rakennuksen sisältyy löytyy mm. Hongellin Kukkahovi-lasisto.


Maljakon yläosassa on sininen väriverho ja alhaalla keltainen.



Sirkka-Liisa Kumelan signeerauksella varustettu maljakko.


Karhulan lasitehtaan taskumattiin maalattu ”dagen efter”.




Wärtsilän maljakko on valmistettu Nuutajärvellä ja siinä väri vaihtuu hienosti liukuen.


Timo Sarpanevan kaadin.

Puolelta päivin alkoi kirkon viereisen nurmikentän paikoitusalue täyttyä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti