keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Vappuneito suihkulähteellä


Maljan koristekaiverruksessa on neito suihkulähteellä.

Havis Amanda –patsas ja sitä ympäröivä suihkulähde on aidattu. Mantahan on joutunut koville, kun monen erilaisen juhlan yhteydessä sen päälle on kivunnut useita ihmisiä. Nyt lisäksi koronaepidemian vuoksi halutaan toimia niin, etteivät isot kansanjoukot kokoontuisi yhteen Mantalle, kuten vappuisin on ollut tapana.

       Lakituksen uudella toteutustavalla haluamme myös muistuttaa, ettei kokoontuminen ole vielä turvallista ja poikkeusoloissa rakkaatkin perinteet on osattava ajatella uusiksi. Toivomme, että Helsingin keskustaan ja Ullanlinnanmäelle vaeltamisen sijaan kaikki seuraavat Mantan lakitusta ja kohottavat maljat tällä kertaa kotonaan, vetoaa Taideyliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Sofia Charifi ylioppilaskunnan tiedotteessa.

Virtuaalinen Mantan lakitus tulee katsottavaksi osoitteeseen www.burst.fi vappuaattona 30.4. klo 17.45 alkaen.

Oheisen maljan kaiverruskuvio tuo etäisesti mieleen Havis Amandan, vaikka jotain toista daamia se selvästi kuvaakin. Maljan jalka ja korvat ovat melkein mustaa lasia ja maljaosa on väritöntä. Maljan omistaja kertoo, että tummat osat näyttävät eri sävyisiltä eri valaistuksessa: päivänvalossa tummalta lilalta ja lampun valossa violetinruskeilta.

Maljan korkeus on 9 cm ja halkaisija 23 cm.

Maljan muotoilu ja kaksivärisyys viittaavat Ruotsin lasimuotoiluun ja 1920-luvun lopulle tai 30-luvun alkuun. Sieltä vaikutteet siirtyivät Suomeenkin ja ainakin Riihimäen Lasilla ja Kumelassa on tehty kaksivärisiä jalallisia maljoja. Kaksivärisiä laseja tehtiin kyllä vielä 1950-luvullakin, mutta Suomessa silloin harrastettiin vihreitä sääosia, esim. Hongellin Kukkahovi-pikareissa tai Kumelan Sirkku-laseissa.

Tunnistaako joku oheisen maljan? Voisiko olla Edward Hald tai Simon Gate Orreforssilta?

Kiitos kuvista Mariannalle !

Ja rauhallista vappua kaikille Lasinkeräilijän Blogin avustajille ja lukijoille !

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Tämäkin on Sulonen

Aimo Sulosen suunnitteleman ja Riihimäen 
Lasin valmistaman maljakon korkeus on 
19,5 cm ja paino 1050 g.



Blogin lukijalta tuli kuva, jossa on samanlaisesta sinisestä kristallista valmistettu maljakko kuin eilisissä kuvissakin. Lisäksi hionnassa ja kaiverruskuviossa on käytetty samoja elementtejä kuin eilisen maljakon kuvissa. Niinpä tämäkin on todennäköisesti Aimo Sulosen työtä.

Kiitos Heikille kuvasta ja tiedoista !

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Lähettäkää kuvia, kiitos

Tämän kristallimaljakon korkeus 
on 33,5 cm. Se on ilmeisesti lasin-
hioja Aimo Sulosen suunnittelema 
ja Riihimäen lasitehtaan valmistama.
Tästä samasta aihiosta Sulonen on
tehnyt myös muita hiontaversioita.


Puolitoista kuukautta on mennyt ilman antiikkimessuja tai käyntejä museoissa ja näyttelyissä. Iso osa alan liikkeistä ja kirpputoreistakin on kiinni. Siksi tuoreita kuvia lasiesineistä on hankalampi saada, joten voisiko Lasinkeräilijän Blogin lukijoilta saada apua: lähettäisittekö kuvia lasiesineistä, jotka ovat kokoelmanne mysteerejä tai helmiä tai joihin liittyy hyvä tarina. Kuvat julkaistaan lähettäjän antaman ohjeen mukaisesti nimellä tai nimimerkillä tai täysin anonyyminä. Mukaan tietoja esineestä; mitat ja jos on tiedossa, niin suunnittelija ja/tai valmistaja. Kuvat ja tekstit voi lähettää sähköpostilla: lasinkerailijanblogi@gmail.com. Jos kuvia on paljon tai jos ne ovat isoja tiedostoja, niin lähettäkää aineistot WeTransfer-latauspalvelun kautta, niin ei mene sähköposti tukkoon: https://wetransfer.com/

Maljakon yläosaa kiertää ornamenttina 
viiniköynnöskaiverrus.