maanantai 25. syyskuuta 2023

Nanny Stillin Stella Polarikset tuoreessa elokuvassa

 


Keväällä sai ensi-iltansa scifi-elokuva Guardians of the Galaxy vol.3, jolle ei taida olla suomenkielistä nimeä? Disneyn omistama Marvel on elokuvan tuontantoyhtiö. Elokuvan lavastaja tai tarpeistosta vastaava on tuonut elokuvaan kaksi Nanny Stillin muotoilemaa Stella Polaris pulloa. Ne eivät ole taustalla koristeina, vaan toiminnan kohteina: ne pudotetaan pöydältä, mutta eivät mene rikki.

Tätä blogia seurataan myös Italiassa, kun sieltä Marzio lähetti oheiset ruutukaappauskuvat, mistä hänelle kiitokset.

Thanks for the tip and pics Marzio!



sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Billnäsin antiikkimessut ensi viikonloppuna

 


Billnäs october antique fair – antigue & design -tapahtuma valtaa tulevana viikonloppuna 30.9. - 01.10. Billnäsin ruukin. Paikka on monelle tuttu kesällä järjestettävästä nelipäiväisestä myyntitapahtumasta, mutta viime syksynä järjestettiin ensimmäistä kertaa sen lisäksi tämä kaksipäiväinen syksyinen markkinatapahtuma. Vuosi sitten tapahtuma oli lokakuun puolivälissä, tänä vuonna se on pari viikkoa aikaisemmin. Alkavalle viikolle on luvattu tavanomaista lämpimämpää, joten vanha ruukkirakennus on varmaan lämpimämpi kuin vuosi sitten, vaikka silloinkin siellä tarkeni.

Oheiset kuvat ovat viime lokakuun tapahtumasta ja lisää kuvia vuoden takaa löytyy tämän blogin arkistosta:

https://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2022/10/onnistunut-tapahtuma-billnasissa.html

https://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2022/10/billnas-october-fair-onnistunut-debyytti.html

Vuosi sitten moni arvuutteli sitä tuleeko paikalle riittävästi asiakkaita, mutta tapahtuman suosio oli todella hyvä ja moni paikalle saapunut löysi ostettavaa Billnäs october antique fair -tapahtumasta.

Tapahtumatiedot: https://www.tammitori.fi/













lauantai 23. syyskuuta 2023

Markku Salon uuden galleria-työhuoneen avajaisissa

 

Näkymä Markku Salon uudesta galleriasta.

Lasikylässä vietetään tänä viikonloppuna Markku Salon uuden galleria-työhuoneen avajaisia ja tänään lauantaina Nuutajärvi tutuksi –päivää. Tällaisilla tapahtumilla paikalle saadaan väkeä myös kesäsesongin ulkopuolella. Tänäänkin siellä tapasi tuttuja ja lasista on helppo jutella vieraampienkin, mutta samanhenkisten ihmisten kanssa.

Kulku uudelle galleria-työhuoneelle tapahtua Lasaretti-rakennuksen edestä.

Matkalla tulee vastaan tällainen eläinveistos.

Markku Salo on työskennellyt Nuutajärvellä 40 vuotta ja juhlavuotena valmistui uusi galleria-työhuone.


Sisäänkäynti galleriaan.

Kello 11 kilistettiin avajaisten kunniaksi Salon Diiva-kuohuviinilaseista, kuvassa Marja-Leena ja Markku Salo.








Markku Salo työhuoneessaan, kuvaa ottamassa Hannu Saha.

Kuvanveistäjä Markku Salon työvälineistöä.


Kellopytingin kello on näyttää nykyään oikeaa aikaa ja kello lyö tasatunnein.


Tässä rakennuksessa on Nuutajärven lasikoulun hytti.

Lasikoulun oppilaiden tekemiä esineitä myytävänä.

Tehdaskiinteistössä toimii Pruukin pajat -alueella useita lasistudioita.

Nuutajärvi Shopissa on monen lasintekijän tuotteita myytävänä.

Etualalla Johannes Rantasalon Hullu kukko -teoksia ja taempana Alma Jantusen Bonsai-puita.

Osa Meidän kylä -teoksesta, jonka Nuutajärven koulun oppilaat ovat tehneet 2012.

Nuutajärven lasitehtaan juliste vuodelta 1954, suunniittelija Anneli Qveflander.

Gunnel Nymanin lasia Nuutajärven lasimuseossa.

Nuutajärven vanhoja pulloja.

Vanhan lasihytin esineistöä.

Puukonttorirakennuksen alakerrassa toimii mm. vintage-lasia myyvä Pikku Masan puoti.

torstai 21. syyskuuta 2023

Melkein identtiset pullokarahvit

Merenvihreä vesikarahvi on Helena Tynellin muotoilema, mutta koboltinsinisen muotoilija on avoin. Molempien korkeus on 195 mm.


Merenvihreä vesikarahvi on Helena Tynellin muotoilema ja Riihimäen Lasi valmisti sitä kahdessa eri koossa: 75 ja 100 senttilitran kokoisina. Aloitusvuosi ei ole tiedossa, mutta ilmeisesti valmistus päättyi 1954. Suomen lasimuseon vuonna 1998 julkaiseman Helena Tynell -kirjan kuvassa näkyy myös värittömästä lasista valmistettu versio tämän merenvihreän vieressä.

Oheisessa kuvissa on melkein identtinen koboltinsininen pullokarahvi, jota on epäilty Runar Engblomin muotoilemaksi. Osaisiko joku kertoa siitä enemmän?

 

Merenvihreän karahvin suuaukon halkaisija on 49 mm ja koboltinsinisen 40 mm.

Merenvihreän karahvin pohjan halkaisija on 90 mm ja koboltinsinisen 78 mm.


keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Nuutajärvellä hyvää kehitystä


Sisäkuva Nuutajärven remontoidusta hotellista Forssan Lehden etusivulla 19.9.2024.


Yrittäjä Ari Salmi osti vuoden 2022 alussa yrityksensä kautta Nuutajärven Pruuki Oy:n osakekannan Nuutajärven lasikylän kulttuurisäätiöltä. (https://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2022/02/nuutajarven-lasikyla-uudistuu.html) Silloin tavoitteena oli saada lasikylään 50 000 kävijää vuosittain. Tänä vuonna kävijöitä on ollut jo tähän mennessä yli 60 000. Parhaimmillaan kävijöitä on ollut lasitehtaan kukoistaessa noin 200 000, mutta nyt tavoitteeksi asetetaan 100 000 kävijää vuodessa.


Nuutajärven Pruuki Oy:n liiketoimintajohtaja Mika Liesivesi Designmuseo Nuutajärven edessä Lassi Puhtimäen ottamassa Forssan Lehden kuvassa.

Forssan lehti uutisoi näyttävästi investointien jatkumisesta ja hyvästä kävijämäärästä eilen 19.9. Jaakko Kyrön toimittamassa jutussa kerrotaan, että uusi yrittäjä on investoinut lasikylään tähän mennessä yli 2,5 miljoonaa euroa. Rakennuksia on kunnostettu, Pajarakennukseen on tehty hyvät näyttelytilat ja pruukikylän hotelli on remontoitu. Ensi vuonna Nuutajärven lasimuseo Prykärin yläkertaan rakennetaan tilat vaihtuville näyttelyille yhteistyössä Designmuseon kanssa. Ensi vuonna erilaisia tapahtumia järjestetään enemmän, esimerkiksi Lounais-Hämeen musiikkipäivät järjestää festivaalin 29.6. – 6.7.2024 nimellä Lasi ja musiikki – Heijastuksia ja hehkua Nuutajärvellä. Toikan Lintukoto saa tilat hirsirakennukseen, jossa viimeksi on toiminut NuGO shopin myymälä. Sen viereiseen varastohalliin valmistuu myöhemmin lasihytti, jossa yleisö pääsee seuraamaan lasiverstakon työskentelyä.

Ensi lauantaina 23.9. lasikylässä järjestetään Nuutajärvi tutuksi päivä: https://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2023/09/nuutajarvi-tutuksi-paiva-lauantaina-239.html




tiistai 19. syyskuuta 2023

Nuutajärvi tutuksi -päivä lauantaina 23.9.

 

Markku Salo: Oma-rasia, korkeus 8,5 cm. Kuva: Galleria Markku Salo.

Tule tutustumaan Nuutajärven Lasikylään! Kiertele puodeissa, herkuttele ravintolassa ja majoitu mukavasti kylähotellissa. Ihastu 1850-luvun ruukkikylämiljööseen.

Suomen vanhin lasikylä ja maamme merkittävin taidelasin keskus juhlii tänä vuonna 230-vuotissyntymäpäiväänsä.

AVOINNA:

Ravintola Pruuki Bistro 10 – 16

Designmuseo Nuutajärvi 11 – 17 (pääsymaksu tai museokortti)
– Galleria Markku Salon uuden galleria-työtilan avajaiset 1
1 – 16 (Lasaretin piharakennus)
– Kirjakauppa Ystävä 12 – 16 (Puukonttori)
– Mahdollisten aarteiden kirpputori 10 – 16 (Pitkämäentie 5)
– Nuutajärvi Shop 11 – 16 (Pruukin pajat)
– Pikku Masa 10 – 16 (Puukonttori)


Kylähotelli 1793 palvelee majoittujia.

MUU OHJELMA:

Lasinpuhallusta ja myymälä Takolasin hytissä 11 – 18
– Opastetut kierrokset Nuutajärven kartanolla klo 11 ja 12. Ennakkoilmoittautuminen sauli.siekkinen@gmail.com. Oppaana kartanon isäntä Sauli Siekkinen. Hinta 7 e/ hlö.


Markku Salon gallerian avajaisista: https://nuutajarvi.fi/ajankohtaista/galleriamarkkusalo

Tapahtumatiedot: https://nuutajarvi.fi/ajankohtaista/nuutajarvitutuksi


Markku Salo: Shiba-lasikoiria. Kuva: Galleria Markku Salo.



maanantai 18. syyskuuta 2023

Seinäjoki Antiikki & Vintage 23.-24.9.

 


Seinäjoki Areena täyttyy antiikista, keräilystä, vintagesta, retrosta, designista, ym. vanhasta ja keräilyllisestä tavarasta. Tarjolla on mummolan muistoja ja menneen ajan nostalgiaa. Näytteilleasettajat 40 osastolla kattavat myyntiin valaisimia, huonekaluja, astioita, lasia, keramiikkaa, taidetta, hopeaa, koruja, kelloja, keräilykohteita, pienpainatteita, rahoja, kortteja, kirjoja, julisteita, peltipurkkeja, emalia, kultaa, vinyylilevyjä, audio-laitteita, tekstiilejä, ym. ym. ym.

Mukana myös vanhojen rahojen ja suomalaisten sotilas- ja ansiomerkkien sekä militarian asiantuntijat arvioimassa yleisön mukanaan tuomia kohteita.

Aikuisten pääsymaksu 6 €. Alle 18 vuotiaat keräilijät maksutta. Lauantaina ja sunnuntaina kello 15-16 välillä aikuisten pääsymaksu alennettuun hintaan 4 e.

Seinäjoki Areena sijaitsee Seinäjoen keskustan välittömässä läheisyydessä. Areenan katuosoite on Kirkkokatu 23. Sisäänkäynti messuille A-hallin kokoustiloihin tapahtuu A-sisäänkäynnistä.

Alueella on pysäköintitilaa sadoille autoille. Areenan kahvilapalvelut avoinna messujen aikana.

23.9.2023 lauantaina kello 10 - 16

24.9.2023 sunnuntaina kello 10 - 16

Tapahtumatiedot: www.kerailykuume.fi