perjantai 31. heinäkuuta 2020

Paluu normaalimpaan alkaa

Viime kesänä Karkkilan rompetapahtuma järjestettiin

tavalliseen tapaan kesäkuussa ja lasiesineitäkin oli tarjolla.

Maaliskuusta alkaen on peruttu kaikki vanhan tavaran tapahtumat. Inkoon antiikkipäivät järjestettiin heinäkuun puolivälissä, mutta muuten on ollut hiljaista. Tulevana viikonloppuna on jo valinnanvaraa: Aitoon antiikkimessut Pälkäneellä, Karkkilan Rompetori, Somerniemen kesätori avaa kautensa ja Loimaalla järjestetään Mini Rompe Loimaa. Ja varmasti tapahtumia on myös muualla. Elokuussa on jo runsaasti erilaisia rompe- ja kirpputoritapahtumia sekä messujakin Pälkäneen lisäksi Porvoossa ja Kotkassa.

Myös Hietalahden kirpputori Helsingissä avautuu lauantaina 1.8.

Ja viikon päästä lauantaina 8.8. järjestetään Riihimäellä Lasipäivä, joka on koronan vuoksi siirretty kesäkuun puolivälistä elokuulle.

Näkymä Somerniemen kesätorilta vuonna 2014.

torstai 30. heinäkuuta 2020

Lasipäivä ON 8.8.

Lasipäivää vietetään koronan vuoksi tänä vuonna

vasta elokuussa perinteisen kesäkuun sijaan.


Poliisi on eilen 29.7. antanut virallisen luvan Lasipäivän järjestämiseen Suomen lasimuseon piha-alueilla Riihimäellä lauantaina 8.8. klo 10 – 15.

Korona-tilanteen vuoksi myyntipaikkojen välejä on kasvatettu ja siksi paikkoja on vähemmän eli 70 kpl, vaikka ne on sijoitettu aikaisempaa laajemmalle alueelle.

Paikalle Lasipäivään ei pidä tulla myymään eikä asiakkaaksi, jos on koronaan viittaavia oireita. Kasvosuojusta ja suojakäsineitä suositellaan, jos aikoo kosketella myyntipöydillä olevia esineitä. Jokaisen tulee itse tapahtumapaikalla huolehtia riittävästä suojaetäisyydestä toisiin ihmisiin.

Ruuhkaisinta tapahtumassa on aikaisempina vuosina ollut klo 11–13, joten kannattaa harkita tulemista ennen sitä tai sen jälkeen. Tapahtuma on ”virallisesti” avoinna klo 10–15. Lasimuseon kahvila-ravintola Klaasi palvelee klo 8 alkaen, mutta korona-tilanteen vuoksi lounasta ei ole tarjolla.

Tarvittaessa tapahtuma-alueelle pääsyä rajoitetaan, jos alue ruuhkautuu.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Aitoon antiikkimessut viikonloppuna


Keräilykuume antiikki- ja keräilytapahtumien messutoiminta käynnistyy viikonloppuna koronatauon jälkeen uudelleen.
Aitoon Honkala täyttyy antiikista, designista, keräilystä, retrosta, vintagesta, ym. wanhasta ja nostalgisesta elokuun ensimmäisenä viikonloppuna 1.–2.8.2020 lauantaina ja sunnuntaina kello 10-16.

Yli 40 näytteilleasettajan myyntiosastoilla on löytöjä menneiden vuosikymmenten arjen käyttöesineistä, aikansa hienoimpiin taideteollisuuden tuotteisiin.
Tarjolla mm. lasia, posliinia, keittiöantiikkia, pienkalusteita, valaisimia, postikortteja, rahoja, merkkejä, tekstiilejä, kirjoja, keräilyleluja, hopeaa, koruja, ym.

Vanhojen rahojen ja postikorttien arviointia. Militarian ja ansiomerkkien arviointi ja ostopiste.

Aitoon Honkala sijaitsee Pälkäneen kunnan Aitoon kylässä. Osite on Honkalantie 4, Aitoo, Pälkäne.
Aitoon VPK:n Kahvila palvelee messujen aukioloaikoina. Aikuisten pääsymaksu 5 €. Alle 18-vuotiaat maksutta.

Tapahtuma toteutetaan voimassa olevien koronavirus-epidemiasta johtuvien rajoitusten mukaisesti, joten messuille vain terveenä ja oireettomana, hygieniaohjeita noudattaen.

www.kerailykuume.fi
https://www.facebook.com/events/702162663690725/


Kuva on Aitoon Keräilykuume-tapahtumasta 2016.