maanantai 5. heinäkuuta 2021

Kuvia Billnäsin antiikkipäiviltä

 

Värikästä lasia ja keramiikkaa.


Billnäsin antiikkipäivät ovat onnellisesti takanapäin, osa kauppiaista purki osastonsa loppuun vasta tänään maanantaina, mutta suurin osa lähti jo eilen. Varsinkin kauempaa tulleille myyjille tämä on yli viikon mittainen urakka, kun ensin pakataan myyntiartikkelit, pöydät ja hyllyköt autoon, matkustetaan Raaseporiin, asetellaan myytävät tavarat paikoilleen ja tapahtuma jälkeen sama uudestaan päinvastaisessa järjestyksessä. Suomen oloissa harvinaisen helteinen sää toi oman lisärasituksensa, mutta parempi kuitenkin tämä kuin se, että sadealue olisi jumittunut päälle tämän viikon ajaksi.

 


Myyjiä oli hieman vähemmän kuin ”normaalivuosina” ja samoin tapahtumavieraita oli jonkin verran vähemmän. Näiden ansiosta alueella oli mahdollista pitää turvavälejä ja kun lähes kaikki pitivät kasvomaskia sekä käyttivät käsidesiä, niin tapahtuma oli koronaturvallinen.

 

Mm. Franckin muotoilemia esineitä.


Tässä blogissa julkaistiin kuvia tapahtuman ensimmäiseltä päivältä torstai-iltana ja joku ”Anonyymi” oli sen perään kommentoinut, että ”Oli kyllä harvinaisen huono tarjonta ja hirmuisen vähän myyjiä.” Kommentti ei kyllä tee oikeutta tapahtumalle. Ei 80 myyjää ole ”hirmuisen vähän” ja tarjontakin oli monipuolinen. Ehkä ennen näkemättömiä wau-esineitä oli niukasti, mutta eipä sellaisia oikein ole nyt korona-aikana ollut myytävänä muuallakaan.

Kyllä Billnäsissä kaikki sujui hyvin; ravintolassa hinta/laatu –suhde oli ok, eikä lounaalle tarvinnut jonottaa pitkään, eikä vessoihinkaan.

Tästä tämä paluu normaalin alkoi; parin viikon päästä on Inkoossa antiikkitapahtuma ja siitä kaksi viikkoa eteenpäin järjestetään Porvoossa myyntitapahtuma.

Etualalla Saara Hopean muotoilemia Nuutajärven punaisia.

Tampereen tuomiokirkko on kaiverrettu tämän maljakon kylkeen, mutta minkä lasitehtaan valmistama?

Myös isompia huonekaluja oli kuljetettu Billnäsiin.


Mm. Palamaljakoita.


 

Johannislundin Sport-Cola –pulloja vasemmalla.


Lasista valmistettu (pöytä)joulukuusenjalka.



Engblomin ja Aladinin muotoilemia Riihimäen Lasin tuotteita.


Anu Penttisen tuotantoa.


Monenlaisia valaisimia oli tarjolla tapahtumassa.


Nanny Stillin mustavalkoinen malja 6444 oli Riihimäen Lasin tuotannossa 1955–1958.


Kumelan vaaleansininen setti.



Kumelan art deco –tyyliset maljakot/kaatimet.


Etualalalla hiljainen palvelija ja taustalla Stockholms Auktionsverkin osastoa.


Kaupat on tehty.



Tyylikästä keramiikkaa oli useammalla osastolla.


Kirjallisuuttakin oli tarjolla.


Monet pitävät valkoisista huonekaluista, mutta kyllä tämä Tapiovaaran kalusto olisi elävämpi koivun värisenä.


Vanhaa Karhulan puristelasia, keskellä massaleima KO = Karhula osakeyhtiö.


Billnäsin ruukin katossa on useita tuulettimia, mutta niiden teho ei kunnolla riittänyt viilentämään.

Näiden muoto on samankaltainen kuin yhdessä Gunnel Nymanin maljakossa, mutta tietääkö joku näistä maljakoista jotain?



Takavuosina tällä terassilla oli ulkomyyntipaikkoja, mutta nyt siellä toimi terassiravintola.


Vasemmalla olevassa rakennuksessa toimii hotelli ja ravintola, oikealla ruukkirakennus.


Taustalla näkyvän Billnäsin museovoimalaitoksen ja ruukin välissä virtaa Mustionjoki, joka on Etelä-Suomen merkittävin simpukkajoki. Keskellä kuvaa näkyy viime vuonna valmistunut kalaporras, vastaava kalatie on valmistunut myös Åminneforsiin. Tarkoitus on saada vaelluskalat palaamaan Mustionjokeen 70 vuoden tauon jälkeen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti