maanantai 30. kesäkuuta 2014

Raaseporin tandem-tapahtuma lähestyy


 
Reilun viikon kuluttua järjestetään Raaseporin kaupungin kahdessa vierekkäisessä ruukkitaajamassa samanaikaiset antiikkimessut 10. - 13.7.2014. Yhdessä nämä tapahtumat muodostavat kesäkauden ehdottoman huipun, jonne suurin osa vanhoista tavaroista kiinnostuneista suomalaisista matkustaa pitkänkin matkan takaa. Yleensä kauppiaat varaavat tähän keskikesän tapahtumaan hyviä esineitä osastoilleen.
 
Jos ei etsi mitään ostettavaa, niin näissä tapahtumassa voi katsella  suomalaisten taideteollisuuden tuotteita kuin museossa tai näyttelyssä. Se "riski" on kuitenkin olemassa, että huomaa tekevänsä kauppaa jostain sellaisesta esineestä, mistä ei ole aikaisemmin tiennyt olevansa kiinnostunut.

Fiskarsin ja Billnäsin ruukit ovat jo rakennustensa puolesta kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä ja niissä on paljon erilaisia pikkumyymälöitä, joissa on eri alojen käsityöläisten tuotteita myytävänä.

Fiskarsin antiikkipäivät sekä Billnäsin perinne- ja antiikkipäivät keräävät Raaseporiin neljän päivän aikana yli 10.000 kävijää.
 
 
 

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Vilkasta Vääksyn rompetorilla


Vääksyn kirpputorin lähellä olevalla aukiolla järjestettiin eilen perinteiseen tapaan antiikkimessujen oheistapahtumana rompetori. Kaikki myyntipaikat olivat täynnä ja yleisöäkin on paikalla runsaasti. Jonkin verran oli lasitavaraa myytävänä, jopa ihan huippuesineitäkin.


Vääksyn Rompetorilla oli laaja valikoima.
 
Kiinnostus kohdistuu pakettiauton takaosaan.

Riikonen oli tuonut Varkaudesta laatuesineitä mukanaan.

Myös Paavo Tynellin messinkivalaisin löytyi Riikosen pöydältä.


Myyjä kertoi, että etualan kolme värikästä maljakkoa olivat itävaltalaista lasia.

Vanhaa talonpaikaistavaraa ja vähän muutakin löytyi tältä pöydältä.

Niskavuoren markkinoilla

Niskavuoren markkinat avasivat eilen Hauhon torikesän kirkonkylän Puukoulun ja kunnantalon pihoilla. Tästä eteenpäin kesätorit järjestetään lauantaisin 2.8. asti. Tällaisilla kesätoreilla on myyjinä paljon muitakin kuin ammattimaisia vanhan tavaran myyjiä, joten mahdollisuus löytöjen tekemiseen on olemassa. Paikallisten asukkaiden ja kesäasukkaiden lisäksi erilaiset ”aarteenetsijät” kiertävätkin siksi näitä tapahtumia. Jonkin verran oli myös lasiesineitä eilen myynnissä Hauhon kesätorilla ja yksi kesän parhaista markkinasäistä tähän mennessä suosi tapahtumaa.

Niskavuoren markkinat avasivat Hauhon kesätorikauden 28.6.








lauantai 28. kesäkuuta 2014

Antiikki- ja keräilymessut Vääksyssä


Keräilykuumeen kaksipäiväiset antiikki- ja keräilymessut alkoivat tänään Asikkalan Vääksyssä. Koulukeskuksen liikuntahalli on täynnä kauppiaita, mutta tänään lauantaina asiakkaita oli jonkin verran vähemmän kuin yleensä tässä tapahtumassa on ensimmäisenä päivänä. Lauantaina oli pitkästä aikaa aurinkoinen ja suhteellisen lämmin sää, ehkä se piti ihmiset ulkona. Sunnuntaina ilmeisesti on taas sateisempaa, jolloin on taas hyvä siirtyä sisätiloihin.

Keräilykuume antiikki- ja keräilymessut avautuivat Vääksyn liikuntahallissa.

Tyylikäs kattaus.
 
Heikki Orvolan suurikokoinen Vulcano.

Annikki Hovisaaren keramiikkaa.


Viialan lasitehtaan tuotteita.



Riihimäkeläistä lilaa.

Vanerista tehty Myrna-tarjotin on melko harvinainen esine.






Tämä kylpyhuonesetti on upea museaalinen kokonaisuus.

 

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Vanhan kirjallisuuden päivät Vammalassa


Vanhan kirjallisuuden päivät alkoivat Sylvään koulussa Vammalassa.
 
Tänään alkoivat Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalan Vammalassa. Paikalla on noin sata näytteilleasettajaa ja runsaasti kirjoista kiinnostunutta yleisöä. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lasiaiheisia kirjoja ei ollut paljon tarjolla, mutta muuten tapahtuma on hieno ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Tapahtuma jatkuu huomenna lauantaina.

 
Myyntiosastoja on Sylvään koulussa kahdessa kerroksessa ja
lisäksi koulun pihalle pystytetyssä suuressa teltassa.

Tämä Aku Ankan näytenumero on tapahtuman arvokkaimpia esineitä.

 

torstai 26. kesäkuuta 2014

Lasisia sitruunapuristimia


Värikkäät lasiset sitruunapuristimet toimivat myös keittiön koriste-esineinä.
 
Aikanaan lasia käytettiin materiaalina monien arkisten käyttöesineiden valmistamiseen. Kotimaisen työn hinta ei silloin vielä ollut tällaisten esineiden valmistamisen esteenä ja tullimuurit suojasivat suomalaista teollisuutta. Kotimaiset tehtaat kilpailivat ajoittain kiivaasti, mutta toisinaan ne jakoivat markkinoita keskinäisillä sopimuksilla.

Suomi pääsi Euroopan vapaakauppajärjestö EFTA:n liitännäisjäseneksi 1961, joka helpotti suomalaistuotteiden vientiä, mutta myös länsieurooppalaisten tuotteiden tuontia tänne. Euroopan talousyhteisön EEC:n vapaakauppasopimus solmittiin 1973, jonka ansiosta useimpien teollisuustuotteiden tullit poistuivat 1.7.1977. Maamme silloisen ulkopoliittisen linjan vuoksi piti Suomen tehdä myös vastaava vapaakauppasopimus Neuvostoliiton ja muiden SEV-maiden kanssa. Tämän johdosta myös itäeurooppalaisia tuotteita alettiin tuoda entistä enemmän.

EFTA:n täysjäsenyyden Suomi sai 1986 ja EU:n jäsen maastamme tuli 1.1.1995.

Kotimainen lasiteollisuus ei pärjännyt vapautuneen tuonnin kasvaessa ja kun 1970-luvun alkupuolella energiakriisin myötä energian hinta kasvoi rajusti, niin seurauksena oli kehitys, jonka johdosta perinteisistä lasitehtaista on enää jäljellä vain Iittala. Pulloja ja muuta pakkauslasia tai muita halvempia lasiesineitä ei maassamme ole valmistettu enää vuosikausiin. Osa suomalaisten brändien nimissä myytävistä lasiesineistä teetetään nykyään halpatuotantomaissa alihankintana.

Sitruunapuristimien kaltaisia käyttöesineitä ei ole arvostettu esineinä, vaikka aikanaan tämäkin on muotoiltu käyttöfunktion lisäksi myös esteettisesti mahdollisimman hyvin. Hyväkuntoisina säilyneitä yksilöitä ei ole valtavia määriä ja varmaan tulevaisuudessa (jos ei jo nyt) Suomessa valmistetut lasiset arkiesineetkin ovat keräilykohteita.

Samalla muotilla mutta eri värisistä lasimassoista valmistettuja sitruunapuristimia. Sitruunankeltainen versio sopisi hyvin tähän kokonaisuuteen.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Vuosikirjat postitettu lasimuseon ystäville


Vasemmalla SLMY:n hallituksen jäsen Pekka Kumela laittaa Suomalaisen lasin vuosikirjaa kuoreen. Oikealla työskentelee hallituksen jäsen Anita Elomaa ja taaempana yhdistyksen varapuheenjohtaja Roger Peltonen sekä Tuula Peltonen.
 
 
Muutama Suomen lasimuseon ystävät ry:n hallituksen jäsen ja pari muuta aktiivijäsentä piti eilen postitustalkoot lasimuseolla ja nyt on postitettu kirjat niille jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille, jotka eivät vielä olleet hakeneet kirjaansa museolta. Kirjojahan jaettiin jäsenille Riihimäen Lasi- ja keräilytapahtumassa 7.6. ja sen jälkeen kirjan pystyi hakemaan lasimuseon infosta juhannukseen asti.

Kirjan voi ostaa 25 eurolla lasimuseon museomyymälästä sekä huutonetin kautta 31 eurolla, jolloin hintaan sisältyy postitus suomalaiseen osoitteeseen.

Edullisimmin kirjan saa kun liittyy jäseneksi Suomen lasimuseon ystävät –yhdistykseen. Liittyminen käy helposti yhdistyksen nettisivujen kautta: http://www.suomenlasimuseonystavat.fi/toiminta/jasenlomake.php

Maksettuaan 20 euron jäsenmaksun saa kirjan postitse kotiinsa.
 
Kirjeet postitettiin kakkosluokassa eli niiden pitäisi olla perillä torstaina
ellei AKT:n lakko aiheuta viivästystä.
 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Vääksyn antiikki- ja keräilymessut ensi viikonloppuna


Keräilykuumeen järjestää antiikin, keräilyn, retron, vintagen, ym. vanhan ja nostalgisen osto- ja myyntitapahtuman Vääksyn liikuntahallissa. Tarjolla on myös rahojen ja postikorttien arviointia.

Tapahtuma on avoinna yleisölle 28. - 29.6. kello 10 – 16 osoitteessa Asikkalantie 14 – 16 Asikkalan Vääksyssä. Kahvila-ravintola palvelee messujen aikana.

Aikuisten pääsymaksu 6 € (alle 18 -vuotiaat maksutta). Kello 14 - 16 välillä sisäänpääsy edulliseen 4 € hintaan / aikuinen.

Lähde: www.kerailykuume.fi

 

Lauantaina 28.6. on lisäksi Vääksyn keskustassa Kanavakirppiksen pihassa rompetori.
 

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Soda Shop – Lasia raikkaudella!


 
Suomen lasimuseon parvella Riihimäellä on esillä 16.5.-31.8.2014 Soda Shop Designin lasinpuhaltajien Marjut Nummisen (s. 1983) ja Aino Vilppaan (s. 1987) näyttely.

Soda Shop – Lasia raikkaudella! –kokonaisuus on väri-iloittelu, jossa synkkyydellä ei ole sijaa. Soda Shop Designille tyypillinen muotojen rikkaus,leikittelevyys ja rento värien yhdistely ovat vahvasti esillä. Tietenkin Soda Shopin näyttelytöissä on myös ripoteltu soodaa lasiin raikkaita kuplia antamaan. Esineiden koko vaihtelee pienestä massiivisiin teoksiin, yksityiskohtaisuudesta mahtipontisuuteen. Teknisesti töissä on vaihtelevuutta. Näyttely on todellinen piristysruiske Suomen suvessa!

Marjut Numminen ja Aino Vilpas puhaltavat taidelasia sekä Soda Shop Designin käyttölasia työparina lasistudio Verstakossa Riihimäen vanhalla lasitehtaalla. Kaikki näyttelyn työt ovat vapaasti hyttityönä muotoiltuja tai suupuhallettuja. Marjut Numminen ja Aino Vilpas sekä suunnittelevat että toteuttavat kaikki teoksensa itse.

Tekijöistä lisää: www.sodashopdesign.fi
Lasimuseon yhteystiedot ja aukioloajat: www.suomenlasimuseo.fi




Kovasti oikean jäätelöannoksen näköisiä ovat, mutta
kuitenkin lasista tehtyjä Soda Shop Designin esineitä.







Nämä Soda Shopin värikkäät lasiesineet
saavat katselijan hyvälle mielelle.