tiistai 30. lokakuuta 2018

Wanhan Sataman messut viikonloppuna


Wanhassa Satamassa on järjestetty antiikkimessuja vuodesta 1991. Pyhäinpäivän messut ovat olleet perinne, mutta kahtena viime vuotena Fiskarsin Antiikkipäivät ry on järjestänyt silloin myyntitapahtuman Bank-tapahtumakeskuksessa. Tänä vuonna tapahtuma palaa takaisin Katajanokan Wanhaan Satamaan nimellä Helsinki Antiques ja sen järjestävät Fiskarsin Antiikkipäivät ry yhteistyössä Suomen Antiikkikauppiaat ry:n kanssa.

Suomen messut myi Wanhan Sataman kiinteistön viime keväänä ja keskitti järjestämänsä tapahtumat Pasilan messukeskukseen. Rakennuksen itäpäätyyn on nyt syksyllä muuttanut Bukowskin huutokauppatalo ja siksi tapahtumakäytössä on vähän pienempi tila kuin aikaisemmin. Tästä syystä myyjiä on tulevana viikonloppuna reilut 70, kun Wanhan Sataman messujen parhaimpina vuosina näytteilleasettajia oli yli 100. Lista näytteilleasettajista löytyy tapahtuman kotisivuilta: www.helsinkiantiques.fi
 

Viikonloppuna on tarjolla monipuolinen kattaus esineistöä niin antiikin, designin, taiteen kuin vintagenkin osa-alueilta. Paikan päällä voi tehdä pieniä ja suuria hankintoja talviseen sisustukseen tai esimerkiksi joululahjaksi, keräilyesineitä unohtamatta.

Helsinki Antiques järjestetään
Wanhassa Satamassa.

Wanhan Sataman messuja järjesti pitkään Mirja Sabellin Pro-Messut Oy ja hänen johdollaan tapahtumasta kehittyi alan sisäkauden ykköstapahtuma, kun kesäkauden kohokohta on ollut Raaseporin antiikkiviikko Fiskarsissa ja Billnäsissä. Messut järjestettiin pitkään kaksi kertaa vuodessa: toinen tapahtuma maaliskuussa ja toinen pyhäinpäivänä. Vuosina 2013 ja 2014 kevätmessut jäivät pois ohjelmasta ja syksyllä 2014 järjestäjänä aloitti Suomen Messut –konserniin kuuluva Helsingin Messut. Suomen messut oli ostanut Helsingin Messut ja Wanhan Sataman kiinteistön 2004. Enää kevätmessut eivät palanneet messuohjelmaan ja pyhäinpäivän messutkin Suomen Messut järjesti vain 2014 ja 2015. Uusi järjestäjä ei kyennyt ylläpitämään vanhaa hyvää brändiä.

Fiskarsin Antiikkipäivien kauppiasyhdistys järjesti Wanhan Sataman tilalle Bank Antiques -tapahtuman 2016 ja 2017. Nyt pyhäinpäivän myyntitapahtuma järjestetään jälleen Wanhan Sataman yli satavuotiaassa miljöössä.

Helsinki Antiques on avoinna lauantaina ja sunnuntaina klo 11–17. Paikan päällä on lisäksi kahvila- ja ravintolapalvelut. Ravintola Soima tarjoaa la–su buffet-lounasta klo 12–15.

maanantai 29. lokakuuta 2018

Monipuolinen Antiikki ja taide 5/2018



Antiikki ja taide –lehden 5/2018
kannessa on kuparinen samovaari.
 
Karprint alkoi julkaista Antiikki ja taide –lehteä heinäkuussa 2013, jolloin Sanoma-konsernin kustantama Glorian Antiikki oli ilmestynyt jo 20 vuotta ja saavuttanut vahvan aseman. Oli rohkea teko lähteä julkaisemaan rinnakkaista lehteä tällaisessa tilanteessa, mutta lehtien sisällöt ovat osoittautuneet riittävän erilaisiksi, jotta niille molemmille riittää lukijoita. Sanoma myi Glorian Antiikin julkaisuoikeudet vuonna 2014 Fokus Media Finlandille ja lehden nimi muuttui vuoden 2015 alusta Antiikki & Design´iksi.
 
Antiikki ja taide –lehden numero 5 on juuri ilmestynyt ja siinä on jälleen monipuolinen valikoima juttuja vanhan tavaran keräilyn piiristä ja taiteesta.


Mafkalla eli Marja Hepo-aholla on avautumassa
uusi näyttely marraskuun alussa. Tuon Veen
emäntä –näyttelyn teoksissa lasia yhdistellään
muihin materiaaleihin.

Kupariesineet olivat 1970-luvulla hyvin haluttu
keräilykohde ja niitä käytettiin myös sisustus-
esineinä. Suhdanteet ja muodit muuttuvat – joko
alkaa olla aika kuparin uudelle tulemiselle?

Maria Malmström on nukkekotiharrastajasta ammatti-
laiseksi kehittynyt tekijä. Hän pitää blogia ja tehnyt
aihepiiristä useamman kirjan. Esa-puoliso pyörittää
Wanhat Roinat –osto- ja myyntiliikettä. Yhdessä he
järjestävät Wanhan ajan lelumarkkinoita.


Tarja Pousár kertoo antiikkikauppiaan arjesta.


Esteri Tomulan suunnittelemilla koristetuilla varustetut
esineet ovat jo pitkään olleet suosittuja keräilykohteita.

Taiteilija Hilkka Toivolan toteuttama suuri
lasimaalaus koristaa Kannelmäen kirkkoa.


Tomulan kaltainen kestosuosikki keramiikan
saralla on Birger Kaipiainen.


Tulevana viikonloppuna järjestetään Wanhassa
Satamassa antiikkimessut muutaman vuoden
tauon jälkeen. Tapahtuman järjestää Fiskarsin
Antiikkipäivät ry, jonka puheenjohtaja Risto
Muuri kertoo Antiikki ja taide –lehdessä
ennakkotunnelmista.

lauantai 27. lokakuuta 2018

Kuvia Hyvinkään keräilymarkkinoilta

Tästä saisi jo hyvän alun Aurinkopullojen keräilyyn.

Hyvinkään vanhan villatehtaan Areenalla järjestettiin tänään yhden päivän antiikki- ja keräilymarkkinat. Asiakkaita saapui vähän vähemmän kuin jo perinteeksi muodostuneessa helatorstain vastaavassa tapahtumassa. Ohessa on kuvia myyntipöydiltä.

Hyvä valikoima Karhula-Iittalan tuotteita
mm. Erkki Vesantoa ja Göran Hongellia.

Tällä osastolla oli kaikenlaista kivaa.

Peltipurkkikeräilijöiden suosikkeja.

Hyvinkään vanhan villatehtaan Areena
oli täynnä vanhan tavaran myyjiä.

Riihimäen lasin esineitä Ajan-Muiston osastolla.

 
Erikoinen laite, jolla voidaan antaa ”sähköhoitoa”.


Erittäin pienikokoinen levysoitin.

Oivalluksen osastoa.

 
Ajalta, jolloin viikkolehden kannet eivät olleet
täynnä tekstiotsikoita.

Hieman harvinaisempiakin esineitä, mm.
Joonas Laaksoa ja Harry Moilasta.

Tapio Wirkkalan lasitaidetta.

Fifty-Sixtyn osastoa etualalla.

Keskellä on Hilkka-Liisa Aholan signeeraama maljakko
ja sen molemmin puolin koristeelliset puristelasit.

Mm. savukkeiden tarjoilupikareita ja tuhkakuppeja.

Mariskoolien kirjoa.






Högforsin Karkkilan valimon tuotteita.

Erikoinen Finel-lautanen, jossa on emalointi
vain syvennysosassa.

Karhulan kelpetsi-pikareita.
 
 

Wanhan Tammitorin osastoa.

Signeeraamaton Kumelan maljakko.

 
 
Pieni pottakokoelma tai yöastiavalikoima.
 
Erkkitapio Siiroisen veturipullo alkuperäislaatikon kera.



Niskakoskien osasto.

 
Ilmeisesti Nuutajärven vanhaa kaiverruskoristeltua lasia.

Karhulassa Pauligille valmistetut suolasirottimet.
Kuka onkaan ne muotoillut?