sunnuntai 30. elokuuta 2020

Iittalan Miljoonalasi


Iittalan viinalasit 2056 eli Miljoonalasit alkuperäis-
pakkauksen edessä. Vihreä on kotimaisesta rauta-
pitoisesta hiekasta valmistettua lasia ja väritön on 
tuontihiekkaa käyttämällä tehty.
 
Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa oli huutava pula ravintolalasista ja kotien käyttölaseista. Iittalan viinalasi 2056 on 3 senttilitran vetoinen ja se suunniteltiin ravintoloihin viinalasiksi ja kodeissa sitä voitiin käyttää myös väkevän viinin ja liköörien nauttimiseen. Yleisimpiä tuotemerkkejä olivat tuolloin Vaakunaviina, Vinetto ja Herba, joka oli kotimainen yrttilikööri.

Lasin on muotoillut Erkki Vesanto 1946 ja suunnittelun lähtökohtana valmistuksen helppous ja ulkonäön piti muistuttaa Iittalalle tyypillisiä jalallisia viinapikareita. Lasi löytyy kahdesta Iittalan kuvastosta: 1947 ja 1951.

Nimitys Miljoonalasi on lasinpuhaltajien sille antama lempinimi, sillä heidän mielestään lasia olisi pitänyt tehdä miljoona kappaletta, jotta olisi saanut kunnon palkan. Lasin urakkapalkka oli hinnoiteltu niin alhaiseksi, että käytännössä puhaltajat auttoivat näin tehtaan vaikea ajan yli.

Aluksi lasia valmistettiin käyttäen kalvolalaista hiekkaa, jolloin lopputulos oli kauniin sinivihreä. Myöhemmin sitä valmistettiin tuontihiekasta, jolloin saatiin väritöntä lasia.

Kiitos Annelle kuvista ja Erkki Vesannon Iittalan lasimuseon arkistoon kirjoittamasta tekstistä, jota on käytetty tässä lähteenä.

Kuuden kappaleen alkuperäinen 
pakkaus vihreän Miljoonalasin kera.



perjantai 28. elokuuta 2020

Riihimäen Lasin karahvisetti

Tämä Riihimäen Lasin valmistama karahvin,
kuuden lasin ja tarjoilualustan kokonaisuus
on selvästi ”kansanversio” tästä teemasta.


Oheinen karahvisetti on Riihimäen lasin valmistama maalauskoristeltu versio. Sitä on valmistettu myös värillisestä lasista ja maalauskoristelussakin on eri väriversioita. Usein tämän sarjan karahvissa on puusta sorvattu ja punaiseksi maalattu korkki eli samanlainen kuin on joissain Kauklahden lasitehtaan pulloissa. Tässä yksilössä on luonnonkorkista valmistettu tulppa.

Karahvin lasiosan korkeus on 18,5 cm 
ja lasin korkeus on 6 cm.

Tarjoilualustan halkaisija on 19 cm.