perjantai 31. toukokuuta 2013

Viikon kuluttua tavataan Riihimäellä: Lasiesineiden keräilijät ja kauppiaat koolla lasimuseolla 8.6.


Suomen lasimuseon ystävät ry järjestää perinteisen Lasi- ja keräilytapahtuman lasimuseon piha-alueella ja puistossa Riihimäellä lauantaina 8.6.2013 klo 10 - 15. Paikalla on vanhoja lasiesineitä myymässä ammattikauppiaita sekä keräilijöitä, jotka myyvät pois kokoelmiensa kaksoiskappaleita ja muita itselleen ylimääräisiä esineitä. Läsnä on noin 70 myyjää ja yleisöä tapahtumassa on vuosittain käynyt 3000 – 4500 henkeä. Tilaisuuteen on yleisöllä vapaa pääsy.

Kesäinen myyntitapahtuma on järjestetty lasimuseolla jo toistakymmentä kertaa. Tapahtuman luonne on mukavan rento, vähän pick nick –tyyppinen ja tunnelma on välitön.
Perinteisesti yleisölle kuitenkin tarjoillaan kaikkea aivan huippudesign-esineistä käyttölasiin. Kaupanteko lasimuseon pihalla ja puistossa voi aistia mutkatonta markkinameininkiä. Välillä voi poiketa lasimuseon ravintolaan lounaalle tai kahville.

Samalla voi tutustua Suomen lasimuseon näyttelyihin. Perusnäyttely antaa kattavan kuvan suomalaisen lasiteollisuuden tuotteiden ja työprosessien kehityksestä 1700-luvulta näihin päiviin asti. Vaihtuvissa näyttelyissä on esillä vanhoja lasiesineitä Markku Annilan kokoelmasta1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun. Suuressa näyttelysalissa on 17.5. avautunut laaja näyttely Tapio Wirkkalan lasi- ja hopeaesineistä. Näyttelyiden esittelyt löytyvät lasimuseon nettisivuilta: www.suomenlasimuseo.fi

Lasi- ja keräilytapahtuman järjestävä Suomen lasimuseon ystävät ry on perustettu 1985 ja sen tarkoituksena on edistää Suomen lasimuseossa tapahtuvaa tieteellistä tutkimustoimintaa ja edesauttaa suomalaisen lasitaiteen ja lasikulttuurin tunnetuksi tekemistä sekä edesauttaa lasiin liittyvien taide- ja kulttuuritilaisuuksien järjestämistä Suomen lasimuseon tiloissa. Yhdistys lahjoittaa vuosittain Suomen lasimuseolle historiallista tai uutta lasia edustavia esineitä, harvinaisia lasialan teoksia ja osallistuu lasikirjallisuuden julkaisutoimintaan. Yhdistyksen nettisivut ovat osoitteessa: www.suomenlasimuseonystavat.fi

Suomen lasimuseon osoite on Tehtaankatu 23, 11910 Riihimäki.
Oheiset kuvat ovat viimevuotisesta tapahtumasta.







torstai 30. toukokuuta 2013

Lasimuseon Wirkkala-näyttely esillä mediassa



Suomen lasimuseossa Riihimäellä avattiin 16.5. laaja näyttely Tapio Wirkkalan tuotannosta lasi- ja hopeaesineiden parissa otsikolla Tapio Wirkkala - Lasin ja hopean runoilija. Avajaispäivän uutislähetykset ovat jo poistuneet Yle Areenasta, mutta Yle Radio Hämeen nettisivuilla on juttu aiheesta. Ville Välimäen toimittamassa jutussa kerrotaan muun muassa, että ”näin laajasti Wirkkalan taidelasia ja hopeaa ei ole aiemmin ollut esillä”.

Esinekokoelman kerääjä Kyösti Kakkonen luonnehtii Yle Radio Hämeen jutussa Wirkkalaa monilahjakkuudeksi: ”Wirkkala on ehkä kansainvälisin suomalainen design-taiteilija ja teollinen muotoilija, suurlahjakkuus ja kansainvälinen tähti”.



Ylen juttu on luettavissa osoitteessa:

Lasimuseon näyttelyssä on esillä harvinaisuuksia, joiden olemassaolosta ei ole yleisesti tiedetty. ”Kaiverrettu sirkusaiheinen malja on jäänyt keskeneräiseksi, eikä malja tietääkseni ole julkisesti ollut esillä koskaan aiemmin”, kertoo intendentti Kaisa Koivisto Ylen nettijutussa. Tuon maljan kuvia on julkaistu tässä blogissa 22.5.: http://www.lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2013/05/lisaa-kuvia-lasimuseon-wirkkala.html

Keskeneräiseksi jäänyt Tapio Wirkkalan sirkusaiheinen kristallimalja.


Riihimäen paikallislehti Aamuposti julkaisi jutun näyttelyn avajaisista 17.5. Ilkka Hartikaisen kirjoittamassa jutussa todetaan, että Suomen lasimuseo odottaa näyttelyyn yleisöryntäystä. Kävijämäärä tulee varmaan olemaan suuri, kun näyttely avautui ennen lomakauden alkua ja se on avoinna vuoden loppuun asti.

Näyttelyyn esineet lainannut taiteen keräilijä Kyösti Kakkonen muistuttaa Aamupostin jutussa Wirkkalan ja lasimuseon suhteesta, onhan Tapio Wirkkala suunnitellut vanhasta lasitehdasrakennuksesta tilat museokäyttöön. ”Suomen lasimuseo on Suomen lasitaiteen mekka; jopa näyttelypöydät ovat Wirkkalan suunnittelemia”, Kakkonen toteaa. Museon ravintolan sisustusta ei aikanaan toteutettu Wirkkalan suunnitelmien mukaan rahapulan vuoksi, eikä mestari tästä syystä aikonut tulla museon avajaisjuhliin lainkaan.

Aamupostin juttu lasimuseon Wirkkala-näyttelystä.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Nuutajärvelle kasvoi lasipuu


Nuutajärven lasikoulun, eli virallisemmin Ammattiopisto Tavastian lasialan koulutusohjelman, 20-vuotisjuhlan kunniaksi opiskelijat opettajineen ovat toteuttaneet Suomen suurimman lasipuun Nuutajärven lasikylään. Amerikkalaisen esikuvan mukaan toteutetun lasipuun suunnittelu alkoi syksyllä 2011 ja sen valmistus tapahtui vuoden 2012 aikana. Ensimmäisen kerran se oli esillä marraskuussa 2012 Tampereen Kädentaito-messuilla.

Ammattiopisto Tavastian eri osastojen yhteistyönä on valmistettu lasipuun metallirunko ja perustus Nuutajärven lasikylän sisääntuloväylän viereen. Tekoprosessista löytyy juttua ja kuvia Lasikoulun opiskelijoiden ja opettajien Lasin matkassa -blogista: http://lasinmatkassa.blogspot.fi/2013/05/lasipuun-pystytys-toukokuussa-2013.html
 







tiistai 28. toukokuuta 2013

Suomalaisia design-klassikkoja Design 200 -sarjassa



Ylen Fem-kanavalla on viime syksystä lähtien esitetty minuutin mittaisia esittelyohjelmia suomalaisen muotoilun klassikoista. Tänään on vuorossa sarjan jakso numero 168 ja siinä esitellään Heikki Orvolan muotoilema teekannu. Sarjan jaksot ovat nähtävillä Ylen Areenassa rajoitetun ajan. Tällä hetkellä siellä on valittavana 16 jaksoa, joista yhdessä on kohteena lasiesine: Heikki Orvolan Kivi-kynttilälyhty vuodelta 1987.

Heikki Orvolan Kivi-kynttilälyhdyt. Kuvaruutukaappaus: www.yle.fi


Sarjassa on lähitulevaisuudessa tulossa esittelyyn joitakin lasiesineitä:

31.5. Markku Salon Kuninkaiden laakso –purnukat vuodelta 1988.
04.6. Kerttu Nurmisen Mondo-karahvi vuoselta 1989.
05.6. Pekka Paikkarin pullo vuodelta 1989.
12.6. Timo Sarpanevan Marcel-maljakko vuodelta 1992.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Helsingin kaupungin kunniapalkinto v. 1944


Tässä blogissa julkaistiin 19.5. kuva Göran Hongellin suunnittelemasta Helsingin kaupungin sota-ajan kunniapalkinnosta. Silloin julkaistiin kuva ruotsinkielisestä maljakosta, ohessa on nyt kuvassa vierekkäin molemmat kieliversiot.
Näistä Hongellin sota-ajan maljakoista elää sellainen legenda, että sodan aikana tehdyissä maljakoissa olisi miekka uhmakkaasti terä ylöspäin ja välirauhan aikana sekä sodan jälkeen tehdyissä olisi miekan terä alaspäin eli tuppeen päin. Tämän mukaan oheiset maljakot oli tehty syyskuussa 1944 päättyneen jatkosodan jälkeen. Lapin sotaahan käytiin vielä tämän jälkeen huhtikuuhun 1945 asti.

Vasemmalla on suomenkielisellä tekstillä varustettu Göran Hongellin suunnittelema Helsingin kaupungin sota-ajan kunniapalkinto. Ilmeisesti lasimassaan on käytetty sota-ajan raaka-ainepulan vuoksi kotimaista hiekkaa, kun lasiin on tullut sinivihreä sävy. Oikean puoleinen maljakko on tehty värittömästä lasista.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Somerniemen kesätori avattiin lauantaina


Torikausi 2013 alkoi Somerolla kauniissa kesäsäässä viime lauantaina. Joka lauantai elokuun loppuun asti järjestetään keskellä metsäistä seutua vanhan tavaran toritapahtuma klo 8 - 14. Juhannuksena toripäivä on poikkeuksellisesti torstaina 20.6. klo 14 – 19.

Kesätori on järjestetty vuodesta 1987 alkaen yhtäjaksoisesti. Tänä vuonna avajaispäivänä myyjiä oli paikalla lähemmäs sata, monet sellaisia, jotka ovat käyneet Somerniemellä jo vuosia. Vilkkaimpina toripäivinä myyjiä on 200 – 300 ja yleisöä 6000 - 7000. Viime kesänä oli yksi lauantai, jolloin ihan kaikille halukkaille myyjille ei löytynyt paikkaa, niin suosittu kohde tämä on. Asiakkaita ajelee kesäisin sadan kilometrin säteeltä kohti Someroa.

Torilla on monena lauantaina myös ohjelmaa, avajaispäivä hanuristi viihdytti torikansaa. Torilla on myös 2 kahvilaa ja torilta voi ostaa myös tuoretta savukalaa, lihajalosteita, leipomotuotteita ja kasvimaan antimia.

Torin pääasiallisena artikkelina ovat erilaiset vanhat tavarat; taide- ja käyttölasia, posliinia ja keramiikkaa, vanhoja työkaluja, vanhoja leluja, huonekaluja, erilaista maalaisantiikkia, jne. Järjestävänä tahona toimii Somerniemi-seura.
 
Lisää netistä:
http://www.somerniemi.fi/nahtavyydet/kesatori/
http://www.somerolle.fi/tapahtumat/









 





 
 


 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Lisää kuvia lasimuseon Wirkkala-näyttelyn avajaisista


Suomen lasimuseo vanhan kolmostien suunnasta nähtynä. Tälle nurmikolle ja museorakennuksen vierelle levittäytyvät lasiesineiden myyjät lauantaina 8.6. – Tapahtuma on siis perinteiseen tapaan lauantaina, eikä vasta sunnuntaina kuten Kavalkadi-lehden kevätnumeron tapahtumakalenterissa virheellisesti ilmoitetaan.

Suomen lasimuseo ”paraatipuolelta” nähtynä. 8.6. klo 10 – 15 lasimuseon piha-alue ja puisto täyttyvät lasiesineistä kiinnostuneista ihmisistä.




 





 






 





 





 

 



 



Suomen lasimuseossa esillä olevat esineet ovat pääosin Kyösti Kakkosen kokoelmasta ja näyttelyn nimi on Lasin ja hopean runoilija, siksi näyttelyssä on esillä myös hopeasta tehtyjä esineitä.


Samat muodot sopivat sekä lasiin että hopeaan.