maanantai 31. lokakuuta 2016

Runar Engblomin lasia


Ilmeisesti 1940- ja 50-lukujen vaihteen tienoilla lasitehtaat alkoivat nostaa muotoilijoiden nimiä esiin tuotteiden markkinoinnissa. Aikaisemmin oli luetettu pelkästään tehtaan brändin esillä pitämiseen.

Ohessa on Riihimäellä sijainneen Kumelan lasitehtaan mainos, jossa markkinoidaan Runar Engblomin nimellä taidelasia. Nykyään Engblom on jäänyt lasimuotoilijana ”isojen nimien” varjoon, vaikka hän muotoili esineitä Kumelan lisäksi Nuutajärven, Riihimäen ja Karhulan tehtaille.

Engblom oli jo 1930-luvulla tunnettu huonekalumuotoilija ja sisustussuunnittelija, lisäksi hän suunnitellut myös ainakin taidetekstiilejä. Hän teki mittavan työn taideteollisen oppilaitoksen opettajana.

Tässä blogissa on julkaistu silloin tällöin kuvia Runar Engblomin muotoilemista lasiesineistä. Jutut ja kuvat löytyvät googlaamalla.


Tässä mainostetaan vähän harvinaisempia
Runar Engblomin Kumelalle suunnittelemia
lasiesineitä. Ilmoitus on julkaistu Taiteen
maailma –lehden numerossa 10/1950.

Kaj Franckin harvinainen peilinkehys


Helsingin kirjamessuilta löydetyn Taiteen maailma –lehden numerossa 5/1950 on Karhula-Iittalan mainos, jossa esitellään kaksi Kaj Franckin muotoilemaa esinettä: himmennetty kristallituhkakuppi ja opaalilasista tehty peilinkehys. Tuollaisia tuhkakuppeja näkee silloin tällöin, mutta peilinkehys on erittäin harvinainen. Se mainitaan Franckin elämää ja tuotantoa esittelevässä kirjassa Universaaleja muotoja, sivulla 310, mutta kuvaa esineestä ei ole. Myöskään Designmuseon Kaj Franck –verkkonäyttelyssä ei ole lasisen peilinkehyksen kuvaa.


 
Kaj Franckin erittäin harvinainen opaalilasista tehty peilin-
kehys Karhula-Iittalan lehtimainoksessa vuonna 1950.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Wirkkalan ja Brykin harvinaiset maljakot


Helsingin kirjamessuilla oli myytävänä runsaasti vanhoja aikakaus- ja sanomalehtiä. Vanhoista lehdistä löytää välillä mielenkiintoisia artikkeleja ja mainoksia.

Taide-lehden numerossa 5-6/1946 on Kurt Ekholmin kirjoittama artikkeli ”Vaikutelmia taideteollisuusnäyttelystä”. Ekholm oli keramiikkataiteilija, joka oli Arabian posliinitehtaan taiteellinen johtaja 1932 – 1948 ja sen jälkeen Göteborgin taideteollisuuskoulun opettaja ja rehtori 1948 – 1966.

Artikkelissa hän arvioi Taideteollisuusyhdistyksen ja Taideteollisuusliitto Ornamon Taidehalliin järjestämän näyttelyn antia. Mielenkiintoisessa artikkelissa lasinkeräilijää eniten kiinnostaa oheinen kuvapari. Wirkkalasta Ekholm kirjoittaa: ”Myös Tapio Virkkala (Iittalan tehdas) on aihetta odottaa paljon.”

 
Alkuperäiset kuvatekstit:
 
TAPIO VIRKKALA: Eläinaiheinen maljakko (Iittalan tehdas).
RUT BRYK: ”Orjantappura”-maljakko (Karhula-Iittala).

perjantai 28. lokakuuta 2016

Helsingin kirjamessut käynnissä


Kirjamessut alkoivat eilen torstaina ja jatkuvat sunnuntaihin asti. Antikvaaristen kirjakauppojen alueella on jonkin verran tarjolla myös lasiaiheisia teoksia.

Tapio Wirkkalan suunnittelema Suomen lasimuseon
juliste 1980-luvun alkupuolelta. Cecil Hagelstamin
osastolla hintapyyntö oli 600 euroa.

Yleisen taideteollisuusnäyttelyn juliste ilmeisesti
1940- ja -50-lukujen vaihteesta. Cecil Hagelstamin
osastolla hintapyyntö oli 1500 euroa.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Susanna Tyrväisen Vihreä kyynel -näyttely


Susanna Tyrväinen: Vihreä kyynel 1 ja 2, 2016.
Susanna Tyrväisen näyttely on esillä Galleria
Mafka@Alakoskessa Helsingissä.

Lokakuussa Galleria Mafka&Alakoskessa esitellään keramiikka- ja lasimuotoilija Susanna Tyrväisen (s.1983) ensimmäinen yksityisnäyttely Vihreä kyynel. Tyrväisen näyttelyn nimen ja teosten innoituksen lähteenä on ollut bidoro, puu-uunipoltossa muodostuva pisara, joka on kuin vihreä kyynel. Lasittunut pisara, bidoro, muodostuu kovassa kuumuudessa, tulessa ja tuhkassa, keraamisen esineen pintaan sattumalta. Se on arvostettu ja harvinainen.

Tyrväinen kertoo tänä kesänä ihmetelleensä ensimmäisessä puu-uunipoltossa esineen pintaan tullutta valumaa. Ensin hän ajatteli lasitteen sulaneen liikaa, mutta uunimestari Anders Allik selitti: ”Ei ole pilalla.Tämä on hyvä asia. Se on bidoro. Se on sinun onnesi.”

Tämän lasittuneen kappaleen innoittamana syntyi hyttityönä, yhdessä lasinpuhaltajamestari Kari Alakosken ja lasinpuhaltaja Marja Hepo-ahon kanssa, Vihreä kyynel -teos. Puhallettujen lasiteosten lisäksi nähdään laaja kattaus erilaisilla lasintyöstömenetelmillä tehtyjä veistoksia.

Tyrväisen muotokieli on herkkää ja selkeää. Aiheet vaihtelevat sielun syvistä syövereistä kepeämpiin humoristisiin töihin. Hänen töissään kontrastilla on myös vahva rooli. Teos voi olla hyvin pieni ja pikkutarkka tai suuri ja rouhea.

Töillään Tyrväinen haluaa yllättää ja ilahduttaa sekä tuoda katsojalle hämmästystä ja uusia oivalluksia. Erilaiset materiaalit kiinnostavat muotoilijaa, joka sanoo, ettei halua tekemisen olevan helppoa, sillä aina on uutta opittavaa.

”On kiehtovaa yhdistellä erilaisia materiaaleja ja tuoda sitä kautta teokselle uutta ulottuvuutta. Erilaisissa materiaaleissa kiinnostaa niiden tekniikka. Mitä materiaalilla voi tehdä? Millaisia ominaisuuksia sillä on? Miten niitä voi yhdistellä mielenkiintoiseksi esineeksi?” Tyrväinen kuvailee suunnitteluprosessinsa alkuasetelmia.

Inspiraation töilleen hän löytää jatkuvalla ympäristön tarkkailulla. Esimerkiksi luonto, ihmiset, musiikki ja sanat ovat ehtymättömiä inspiraation lähteitä. ”Joukkoon mahtuu ripaus huumoria, töiden ei tarvitse olla liian totisia ollakseen vaikuttavia.” Tyrväinen lisää.

 
Susanna Tyrväinen: Jenga, 2014.


Susanna Tyrväinen: Atollit 1-4, 2010.
 
Susanna Tyrväinen: Haku 1,2 ja 3, reticello, 2010.


Susanna Tyrväinen: oikealla Moby Dick, sulatuslasi, 2013.
Sulatuslasiesineet Tyrväinen valmistaa itse työhuoneellaan
Pieksämäellä keramiikkauunissa.

Susanna Tyrväinen: Ultramariini, sulatuslasi, 2013.
 
Susanna Tyrväinen: Ihastus, sulatuslasi, 2016.
 
Susanna Tyrväinen: Fortress of solitude, 2014.

Susanna Tyrväinen: Askel, 2016. Pate de verre.

Susanna Tyrväinen: Rakkauden diagrammi, 2013.

Susanna Tyrväinen: Saaga, ikkunalasi, uv-liimaus, 2012.

Em. teos muuttuu katsomissuunnan mukaan.

 
Susanna Tyrväinen: Kevätkyynel, 2016.
Teoksen alaosan sisäkkäiset muodot eivät
näy kunnolla valokuvassa. Kolmiulotteisuus
näkyy vain paikan päällä.
 
Näyttelytilassa voi seurata isolta näytöltä
videolta näyttelyesineiden valmistuksesta,
kuvassa Susanna Tyrväinen.

Marja Hepo-aho, Susanna Tyrväinen ja
Kari Alakoski lasihytissä Riihimäellä
valmistamassa esinettä tähän näyttelyyn.
Kuva: Mafka&Alakoski.
 
Galleria Mafka&Alakoski on Helsinkiin keväällä 2016 perustettu, suomalaiseen nykylasiin keskittyvä galleriamyymälä, jossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä ja jonka valikoimasta löytyy niin taide- kuin käyttöesineitä.

Galleria Mafka&Alakoski, Iso Roobertinkatu 19.
Avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 11-18
Näyttely esillä 19.10. - 27.11.
Galleriaan ja näyttelyyn on vapaa pääsy.
 

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

BANK ANTIQUES - Uusi laadukas antiikin ja design´in myyntitapahtuma pyhäinpäiväviikonloppuna Helsingissä


 
Antiikki- ja design-esineiden sekä vintage- ja retrotavaroiden kesäkauden ykköstapahtuma on pitkään ollut Fiskarsin Antiikkipäivät, jonka järjestää alan kauppiaiden perustama yhdistys. Talvikauden ykköstapahtuma oli pitkään Wanhan Sataman antiikkimessut Katajanokalla, joka järjestettiin loppusyksystä pyhäinpäiväviikonloppuna sekä keväällä huhtikuussa. Tuon tapahtuman järjestäminen on päättynyt ja nyt tilalle lanseerataan Bank Antiques, jonka järjestää Fiskarsin Antiikkipäivät ry yhdessä Suomen Antiikkikauppiaat ry:n kanssa.


 
Tapahtumatalo Bankin upeassa vanhassa pankkisalissa Helsingin keskustassa Unioninkadulla järjestettävään tapahtumaan on tulossa noin 60 alan eturivin kauppiasta. Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuoden lähestyessä tapahtumassa nostetaan esiin esineitä, jotka ovat valmistuneet Suomen itsenäisyyden kynnyksellä.

Keväällä 1910 oli Suomen Taideteollisuusyhdistyksen arpajaisissa pääpalkintona Eliel Saarisen suunnittelema salongin kalusto, jonka valmisti Helsingin Puuseppätehdas. Tuosta kokonaisuudesta on tässä tapahtumassa esillä pöytä ja kaksi tuolia Galerie 1900 –yrityksen osastolla. Esineet on kuvattu Eliel Saarisen kirjassa Suomen Aika sekä Suomen Teollisuuslehden Kotitaide-julkaisussa nro 6 – 1910. Saman liikkeen osastolta löytyy myös Karl Fabergé´n, hopeinen maljakko  vuosilta 1896-1908 (hinta 5.000 €) ja Tiffany Studios New Yorkin pöytävalaisin 1900-luvun alusta (hinta 3.500 €).


 
 

lauantai 22. lokakuuta 2016

Retroa ja vintagea Kaapelitehtaalla


Expo Nova on järjestänyt Helsinki Retro & Vintage Design Expo –messuja Helsingin Kaapelitehtaalla keväästä 2014 alkaen kaksi kertaa vuodessa. Vähitellen tämän tapahtuma ilme on kääntynyt perinteisestä antiikkimessutapahtumasta yhä enemmän retron ja vintagen suuntaan: tällaisiksi luokiteltavien tavaroiden osuus myynnissä olevien artikkelien määrästä on jo merkittävä. Tämä on vaikuttanut siihen, että nuorten asiakkaiden määrä on suurempi kuin perinteisillä antiikkimessuilla. Toki antiikkia ja design-esineitä on myös edelleen runsaasti tarjolla. Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa on tällä kertaa yhteensä 88 myyntiosastoa. Ohessa on kuvia tapahtumasta, joka jatkuu huomenna sunnuntaina klo 10 – 16.
 
Helsinki Retro & Vintage Design Expo –tapahtuma
on meneillään Helsingin Kaapelitehtaalla. Etualalla
Jarkki ja Jani Jaakkolan osasto.

 

Retro-Siskon värikästä valikoimaa.

50-luvun tyyliä.



Antiikki Maini & Velin vitriinin luona.

Tässä on tapahtuman ehkä vanhimpia lasiesineitä.

Fazerin karkkipurkkien lasiosat on valmistettu Iittalassa.

Laila Zinkin suunnittelema koristekuvio Kupittaan maljassa.

Tamperelaisen Antiikkilöydön osastoa.

Vanhat elokuvateatterin tuolit ovat saaneet uuden elämän.

Värikästä retroa.

Kaapelitehtaan Merikaapelihalli on vaikuttava tila.

Riihimäkeläisen Jarmo Äikäksen osastoa.



Ajanpatinaa-liikkeen valikoimaa; etualalla Pentti
Sarpanevan lautasliinojen renkaita, joiden takana
on Tapio Wirkkalan kaksipäinen maljakko.

Aune Siimeksen keramiikkaveistos.




Ajan-Muiston osasto.

Jussi Mäntysen kurkiaiheinen Excelsior
–veistos vuodelta 1949.

Tyylikäs lukusoppi Wanhan Tammitorin osastolla.


Tällä nimellä näitä ei enää myydä.

Värikästä retromuovia ja –melamiinia.

Upea iso punainen Onnenlehti.

Toivo ja Jussi Niskakosken myyntipöydän luona.

Jussi Mäntysen ison ilveksen lähikuva.

Hyvin erikoinen pöytälamppu.

HRVDE-tapahtuma jatkuu huomenna
sunnuntaina Kaapelilla.