keskiviikko 28. elokuuta 2013

Juthbackan markkinoilla kävijäennätys

Vaikka Uusikaarlepyy on vähän sivussa suurista asutuskeskuksista, sai loistava kesäsää vanhoista tavoista kiinnostuneet matkustamaan viime viikonloppuna Pohjanmaalle. Tänä vuonna kävijämääräksi on arvioitu 35.000 - 40.000, kun se on viime vuosina ollut keskimäärin 30.000. Tarkkaa kävijämäärää ei pysty sanomaan, kun tapahtumaan on vapaa pääsy, vain auton pysäköinnistä joutuu maksamaan 5 euroa. Paikoitustilaa on runsaasti ja pysäköinnin ohjaus toimii hyvin. Iso yleisömäärä ja noin 700 myyntipaikkaa tekevät Juthbackan markkinoista Suomen suurimman kirpputoritapahtuman. Myyjiä ja asiakkaita tulee eri puolilta Suomea ja Ruotsistakin.

Juthbackassa on leppoisa ja välitön tunnelma. Osa myyntipaikoista on joen partaalla ja muutkin ovat nurmikentällä puistomaisessa ympäristössä. Käytävät ovat leveitä ja vaikka väkeä on paljon, niin kaikki mahtuvat hyvin kulkemaan. Myyntipaikat jakautuvat niin isolle alueelle ja myyjiä on niin paljon, jolloin asiakkaatkin jakautuvat alueella tasaisesti niin, että kaikki myyntipöydät ovat hyvin nähtävissä. Alueella on ravintolassa tarjolla lounasta ja päivällistä.

Rompetorin nimellä kulkevien tapahtumien tapaan täälläkin on aloitettu autojen ja mopedien osien kaupalla, mutta nykyään myytävää on laidasta laitaan, mitä tahansa voi olla myytävänä.

Tapahtumaa on tämän luonteisena järjestetty vuodesta 1979 alkaen, mutta erilaisia tapahtumia on järjestetty Juthbackan kartanon mailla jo aikaisemminkin. Ylen Elävästä arkistosta löytyy lyhyt ruotsinkielinen uutisjuttu vuodelta 1965, jossa raportoidaan Juthbackan kesäjuhlista: http://svenska.yle.fi/arkivet/artikkelit/juthbacka_marknad_1965_och_2007_65308.html#media=65322
 
Ylen arkistosta löytyy myös viisiminuuttinen ruotsinkielinen ajankohtaisjuttu vuodelta 2007:
http://svenska.yle.fi/arkivet/artikkelit/juthbacka_marknad_1965_och_2007_65308.html#media=65321.
Jutussa haastatellaan tyytyväisiä asiakkaita ja tapahtuman ”isää” Anders Forsia tapahtuman järjestävästä veteraaniautoklubista ja saman seuran Krister Sundellia.

Juthbackan markkinoiden virallisen ohjelman mukaan tapahtuma on alkanut perjantaina klo 16 (aikaisemmin klo 18) ja se kestää 24 tuntia, päättyen lauantaina klo 16. Viime vuosina kauppaa on tehty epävirallisesti jo torstaina, mutta tänä vuonna kaupankäynnin aloittaminen edeltävänä päivä oli kielletty. Kaupanteko alkoi kuitenkin perjantaina jo aamulla.

Ylen ruotsinkielinen maakuntaradio lähetti tänä vuonna netissä suorana striimauksena kolme tuntia ohjelmaa. Lähetykset olivat perjantaina klo 10-11, 14-15 ja 17-18. Lähetykset löytyvät Ylen netistä: http://svenska.yle.fi/artikel/2013/08/23/har-kan-du-se-juthbackamarknaden
Suorat linkit Yle Areenaan ovat:
http://areena.yle.fi/tv/2009288
http://areena.yle.fi/tv/2009364
http://areena.yle.fi/tv/2009644

Tässä blogissa on julkaistu jutut Juthbackan markkinoista kahtena edeltävänä vuotena:
2011: http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2011/08/juthbacka-markkinoilla-noin-700-myyjaa.html
2012: http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2012/08/juthbackan-aurinkoiset-antiikkimarkkinat.html


Aamuyhdeksältä nousevan auringon luomat varjot olivat pitkiä ja markkinapaikalla oli melko hiljaista.

Kauppiaat vasta asettelivat myyntipöytiään kuntoon, kun ensimmäiset asiakkaat tulivat paikalle.

Juthbackan vehreä miljöö luo piknik-tunnelman.

Juthbackan kartanon vanha päärakennus on markkinapaikan keskellä olevalla mäellä.

Tauno ”Tapio veli” Wirkkalan suunnittelemia ja Humppilan lasin valmistamia Revontulet -maljoja.

Juthbackan markkinoilla oli kohtuullisen laaja ja hyvä valikoima vanhoja suomalaisia lasiesineitä. Aivan huippudesigntuotteita ei kuitenkaan ollut tapahtuman luonteen vuoksi kovin paljoa.


Pentti ”Timon veli” Sarpanevan muotoilemia lasiesineitä on tässä hyvä valikoima.

Juthbackan markkinat on koko perheen tapahtuma, jonka luonteeseen kuuluu ilmapallojen lisäksi metrilakun ja makkaran myyjät.
 

Tällä pöydällä lasiesineet oli järjestetty väri mukaan. Vanhan tavaran myyntitapahtumissa on varsinaisten keräilijöiden lisäksi sisutustavaroita ostavia henkilöitä.

Ruotsalaisella kauppiaalla oli pitkä pöytä tavaraa, joiden hinta oli 20 euroa/kpl ja toinen pöytä, jossa oli kympin tavaroita.

Vanhat kupariesineet eivät ole tällä hetkellä kovin keräiltyjä. Niitä saakin murto-osalla 1970-luvun hinnoista, kun otetaan inflaatio huomioon.

Vaasalaisella Prenikalla oli yksi tapahtuman parhaista lasiesineiden valikoimasta.

Helena Tynellin Onnenlehtiä kahdessa kerroksessa. Klikkaa kuva isoksi, niin hintalapuista saa selvän.
 



Isokokoinen Timo Sarpanevan Finlandia sarjan malja. Usein näiden suuaukon ohuissa reunoissa on vikoja, mutta tämä oli ehjä.

Harvaisempi väri tässä jugend-kynttilänjalassa, mutta valitettavasti siinä oli kaksi säröä, joista toinen oli korjattu liimaamalla.

Kaj Franckin Hauenleuka, hinta 150 euroa.
 
 
Riihimäen lasin valmistamia Nanny Stillin koristepulloja on tässä neljää eri väriä.

Nalle (tai Naile) Wafin on suunnitellut keskellä näkyvän Arabian keramiikkalaatan.


Juthbackan markkinapaikan ja Uusikaarlepyyn välissä virtaa Lapuanjoki.

Puolen päivän aikaan perjantaina asiakkaita oli jo runsaasti paikalla.
 




 
Monella myyjällä oli tarjolla talonpoikaisantiikkia, mutta ovipareja ei sentään kovin monella.


Bukowskis-Marketissa myytiin 21.6. vasemman puoleisen kaltainen vanha valurautainen säästölipas. Kun laittaa kolikon mustan miehen kämmenelle ja painaa sitten vivusta, niin käsi vielä rahan miehen suuhun, josta se putoaa sisälle pankkiin. Huutokaupassa myyty versio oli kulunut ja vasarahinta oli 402 euroa + huutokauppakulut. Nämä taitavat olla uustuotantoa, kun ovat niin hyväkuntoisia.

Keskellä on Kumelan maljakko.


Tällainen retrotavara menee nykyään hyvin kaupaksi vanhan tavaran myyntitapahtumissa.

 
Retroa ovat nämäkin.



Tällä osastolla oli paljon ”rompetta” eli auto- ja mopediharrastajien kiinnostuksen kohteita.


 
 
Ei taida olla tällaista säilyketehdasta enää, joten suomalaista kulttuurihistoriaa on tämäkin esine. Kun tarpeeksi kauan säilyttää, niin roskatkin voivat muuttua keräilykohteiksi.



Sateelta ei tarvinnut suojautua, mutta kirkkaalta auringonpaisteelta kuitenkin.

Enää ei Mikkelissä taideta valmistaa Mesikko-limonadia.

Järjestäjät ohjeistivat myyjiä tapahtuman sääntöjen noudattamiseen.
 
Eikä maksa paljon !

Kemi tunnetaan vieläkin ”punaisena” kaupunkina ja siellä on toiminut Työväen virvoitusjuomatehdas.

Merijal tunnetaan paremmin oululaisena Tervaleijona-pastillien valmistajana, mutta se aloitti 1915 nimellä Oy Merikosken Teknokemiallinen Tehdas Ab. Tervapastillinen valmistui alkoi 1930-luvulla. Leaf osti yrityksen 1992 ja sulki Merijalin tehtaan 1996. Nykyään Leijonapastillit taidetaan valmistaa ulkomailla.

Riihimäen lasitehtaan kirjokoristeltu karahvi laseineen.



Aimo Okkolinin muotoilemat Polar-sarjan sokerikko-kermakko –pari hopeajaloin.
 
 
Strömberg –merkkinen radio. Oy Strömberg Ab oli suomalainen sähköteknisen alan yritys, jolla oli tehtaita ainakin Helsingin Pitäjänmäellä ja Vaasassa. Yritys perustettiin 1800-luvun lopulla Venäjän vallan aikana ja sen myytiin ruotsalaiselle ASEAlle1987 ja seuraavana vuotena konsernin nimeksi tuli ABB. Radiot kyllä taisivat olla nimestä huolimatta radioteknisiltä osiltaan belgialaista valmistetta.





Melkein kuin puistossa kävelisi. Parina viime vuotena Juthbackan markkinoiden aikaan ollut aurinkoinen sää, voi vain kuvitella millaista nurmikkokäytävillä olisi sadekaudella.

 




Tämä ja kaksi edeltävää kuvaa on Prenikan osastolta.

 

Ruotsalaista ”herkkua”, joka saa sudetkin ulvomaan.


Tämäkin alko-tuote suojaa kylmältä, mutta sitä ei saa juoda.

Lisää värikkäitä retro-tavaroita.

 

Hiljaa virtaa Lapuanjoki Juthbackan ohi.
 


 

2 kommenttia:

  1. Minulla olisi tuo tuossa yhdessä kuvassa oleva Jugend kynttilänjalka juuri tuon värisenä.. Paljonkohan tuolla oli hintaa jos saa kysellä ;)
    Minulla muuten täysin ehjä, mutta yksi kynttiläpidikkeistä on haljennut, mutta se on liimattu todella huomaamattomasti. itsellä ei kamalasti käyttöä ole tuolle esineelle, vaikka kaunis onkin.. Ennemmin ottaisin kirkkaan tilalle, vaikka eikös kirkas lasi olekkin aina "halvempaa" kuin värillinen?

    VastaaPoista
  2. Huippua! Alkoin selaamaan juthbackan kuvia Googlesta ja katsoin myös sinun blogisi kuvat, niin löysin itseni ja äitini kuvistasi maitokärryjen kera :)

    VastaaPoista