lauantai 31. elokuuta 2013

Laatumessuilla 15-vuotisjuhlatapahtuma: Hämeenlinnassa antiikkimessut

Antiikkimessutapahtumien syyskauden avasi tänään Hämeenlinnan antiikkimessut urheilutalo Hämeenkaaressa. Messujärjestäjä Laatumessut juhlii samalla työn merkeissä 15-vuotista taivaltaan. Lasinkeräilijän blogi onnittelee !

Hämeenlinnan tapahtuman kauppiaskunnassa oli tapahtunut jonkin verran vaihtuvuutta: joitakin Hämeenkaaressa yleensä myyvistä kauppiaista ei näkynyt paikalla, mutta uusia myyjiä oli tullut tilalle.

Messut jatkuvat huomenna sunnuntaina 1.9.

Ennen Hämeenlinnan messujen avautumista monet keräilijät kävivät katsomassa kauppatorin ”varjomessut” eli torilla myyneiden vanhan tavaran kauppiaiden tarjonnan.

Hieno valikoima Riihimäen lasin valistamia esineitä 1970-luvulta.

Laadukas valikoima taidelasia oli tälläkin pöydällä.

Urheilutalo Hämeenkaari aamuauringossa.

Paljon vanhoista tavaroista kiinnostuneita odotti messujen avautumista Hämeenkaaren aulassa.

Tolkontiikin lasivalikoima kiinnosti monia.
 
Jussi Niskakoski tutkii Aimo Okkolinin muotoilemaa kristalliesinettä ja kauppias Teemu Aalto myhäilee taustalla.

Yksinkertainen Okkolinin maljakko.

Edellisen kuvan maljakon pohjassa on iso E ja vähän pienemmät kirjaimet OTK, jotka tarkoittavat OsuusTukkuKauppaa. Suomalaiset osuustoiminnalliset kaupat jakautuivat 1916 kahteen leiriin: edistyksellisiksi itseään kutsuneet vasemmistolaiset osuusliikkeet perustivat Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) ja porvarillis-keskustalaiset osuuskaupat perustivat Suomen Osuuskauppojen Keskusliiton (SOK). E kirjain tuli Elannosta, mutta myöhemmin se selitettiin tarkoittavan Edistyksellistä.
1983 edistykselliset osuuskaupat fuusioituivat omistamansa OTK:n kanssa ja syntyi E-osuuskunta EKA. Kymmenen vuotta myöhemmin EKA, rakennuskonserni HAKA ja Kansa-vakuutusyhtiöt joutuivat taloudellisiin vaikeuksiin. Enää tuosta punapääomasta on vain muistot jäljellä.

Tolkontiikilla oli myös keltainen Lumpeenkukka, jossa oli VR:n vanha logo hiottuna pohjaan.

Helsinkiläisen Jussi Rissasen valikoimaa.

 
Arvo Leppäsen Aarreaitan osastoa.


Porvoolainen keramiikkavalmistaja Iiris oli 100 vuotta sitten aikaansa edellä mm. muotojen ja värien suhteen.
 

Karhulan ja Kumelan hiottua lasia Aarreaitan osastolla.

Aarreaitalla on myös laaja valikoima keramiikkaa.

Riihimäkeläisen Ars Julikan osastoa.


T:mi Mistraalin osastoa.
  
Mistraalin laajaa taidelasivalikoimaa.



Retrotavaraa näkyy entistä enemmän vanhan tavaran myyntitapahtumissa.

Vantaalaisen Desinan osastoa.

Saara Hopean kristalliesineitä.

 
Desinan kauppiaspari osastollaan.




 
 
Vaasalaisen Prenikan osastoa.



 
 
Hämeenkaaren aulan seinälle oli laitettu muutama näyte Laatumessujen leikekirjasta.

15 vuotta sitten järjestetyn Laatumessujen ensimmäisen messutapahtuman kauppiaskunnasta 3 on mukana nyt Hämeenlinnassa meneillään olevilla messuilla.

Vuonna 1998 lehdet kirjoittivat näyttävästi uuden messujärjestäjän ensimmäisistä messuista.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti