maanantai 20. lokakuuta 2014

Porvoossa pienet messut


Viime lauantaina oli ainakin eteläisessä Suomessa harvinaisen upea syyspäivä pakkasyön jälkeen. Sää ei ollut sisätapahtuman kannalta oikein otollinen, sunnuntaina tilanne olikin sitten jo päinvastainen.

Messujärjestäjä Rannikon Messujen mukaan ennen messuja oli
tullut lukuisia peruutuksia sairaustapausten ja talvirenkaisiin liittyvien
ongelmien takia. Lopulta paikalla oli vain 10 näytteilleasettajaa.
Myös messujen alkamisajasta oli epätietoisuutta sillä Taidetehtaan
ovet avautuvat vasta klo 11 ja moni messuvieras tuli paikalle jo klo 10.


Rubiininpunainen onnenlehti.


"Menneessä jälleen kohdataan ja lyhdyn alla haastellaan"
runoilee nimimerkki Vuokko laulussa Liisa pien.


Lisää rubiininpunaa.


Tälle pöydälle oli kerätty paljon "mikättimiä" eli esineitä joista
moni kysyy : Mikä tämä on ? Esimerkiksi kuvan vasemmassa
alanurkassa olevat esineet saattavat olla veneilyä tai
maidontuotantoa tuntemattomalle arvoituksia.

Eniten yleisöä tuntui kiinnostavan tämä pöytä jossa oli
postkortteja, etikettejä, sotilasmerkkejä, kahvipurkkeja ym.

Myös kaupungilla oli nähtävää, esimerkiksi tämä
kaksipaikkainen, kangaskattoinen urheiluauto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti