torstai 30. toukokuuta 2013

Lasimuseon Wirkkala-näyttely esillä mediassa



Suomen lasimuseossa Riihimäellä avattiin 16.5. laaja näyttely Tapio Wirkkalan tuotannosta lasi- ja hopeaesineiden parissa otsikolla Tapio Wirkkala - Lasin ja hopean runoilija. Avajaispäivän uutislähetykset ovat jo poistuneet Yle Areenasta, mutta Yle Radio Hämeen nettisivuilla on juttu aiheesta. Ville Välimäen toimittamassa jutussa kerrotaan muun muassa, että ”näin laajasti Wirkkalan taidelasia ja hopeaa ei ole aiemmin ollut esillä”.

Esinekokoelman kerääjä Kyösti Kakkonen luonnehtii Yle Radio Hämeen jutussa Wirkkalaa monilahjakkuudeksi: ”Wirkkala on ehkä kansainvälisin suomalainen design-taiteilija ja teollinen muotoilija, suurlahjakkuus ja kansainvälinen tähti”.



Ylen juttu on luettavissa osoitteessa:

Lasimuseon näyttelyssä on esillä harvinaisuuksia, joiden olemassaolosta ei ole yleisesti tiedetty. ”Kaiverrettu sirkusaiheinen malja on jäänyt keskeneräiseksi, eikä malja tietääkseni ole julkisesti ollut esillä koskaan aiemmin”, kertoo intendentti Kaisa Koivisto Ylen nettijutussa. Tuon maljan kuvia on julkaistu tässä blogissa 22.5.: http://www.lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2013/05/lisaa-kuvia-lasimuseon-wirkkala.html

Keskeneräiseksi jäänyt Tapio Wirkkalan sirkusaiheinen kristallimalja.


Riihimäen paikallislehti Aamuposti julkaisi jutun näyttelyn avajaisista 17.5. Ilkka Hartikaisen kirjoittamassa jutussa todetaan, että Suomen lasimuseo odottaa näyttelyyn yleisöryntäystä. Kävijämäärä tulee varmaan olemaan suuri, kun näyttely avautui ennen lomakauden alkua ja se on avoinna vuoden loppuun asti.

Näyttelyyn esineet lainannut taiteen keräilijä Kyösti Kakkonen muistuttaa Aamupostin jutussa Wirkkalan ja lasimuseon suhteesta, onhan Tapio Wirkkala suunnitellut vanhasta lasitehdasrakennuksesta tilat museokäyttöön. ”Suomen lasimuseo on Suomen lasitaiteen mekka; jopa näyttelypöydät ovat Wirkkalan suunnittelemia”, Kakkonen toteaa. Museon ravintolan sisustusta ei aikanaan toteutettu Wirkkalan suunnitelmien mukaan rahapulan vuoksi, eikä mestari tästä syystä aikonut tulla museon avajaisjuhliin lainkaan.

Aamupostin juttu lasimuseon Wirkkala-näyttelystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti