tiistai 19. lokakuuta 2021

Tapio Wirkkalan Tiima

 


Blogin lukija lähetti oheisen kuvan Tapio Wirkkalan Tiima-kuohuviinilaseista ja esitti kysymyksen löytyykö samaan sarjaan, esim. ryyppylaseja. Wirkkalan tuotantoa esittelevässä Ajattelevat kädet –kirjassa sivulla 121 on valokuva Tiima-kuohuviinilasista ja kuvatekstissä tuotenumero on 2014. Tekstin mukaan lasi on suunniteltu Milanon triennaaliin 1957 ja olisi ollut tuotannossa 1958–1973. 

Samassa kirjassa on toisessa kohtaa kolmen lasin piirroskuvat melkein samanlaisista laseista tuotenumerolla 2129, mutta ne eivät olekaan Tiima-laseja. Tuohon tuotenumerolla 2129 valmistettuun sarjaan kuuluvat tilavuudeltaan 4, 8,15, 16 ja 25 cl:n lasit. 

Miksiköhän Wirkkala on suunnitellut kaksi melkein samanlaista lasistoa ja miksi Iittala on ottanut molemmat tuotantoon ja ilmeisesti vielä samaan aikaan? 

Saadun tiedon mukaan Tiimaa on tehty sekä kartiomallisella (snapsi, cocktail, punaviini ja kuohuviini) että parisen vuotta myöhemmin pyöreällä skoolalla, jossa myös olutlasi ja jäätelömalja.

Löytyisikö blogin lukijoilta kuvia muista Tiima-sarjan laseista?

Kuva on kirjasta Tapio Wirkkala – ajattelevat kädet.


 

 LISÄYS 20.10.:

Kuohuviinilasin korkeus 185mm, tämän jutun aloituskuvan kuohuviinilasi näyttää matalammalta? Kiitos kuvasta Niinalle!

 


 

Tiima-lasiston tuotenumero on 2014 = 2115 ja sen suunnitteluaika on 1957. Tuo valmistusajan jatkuminen vuoteen 1973 on hiukan harhaanjohtava, sillä ainakaan vuodesta 1965 eteenpäin kuvastoissa ei esiinny muita kuin 13 (17) cl samppanjalasi tuotenumerolla 2164.

 


 
Näyttäisi vähän siltä, ettei 2129 ole varsinaisesti Tiima. Sen suunnitteluaika ja kuvastoaika (vain 1962) eivät täsmää Tiimaan ja Marjatta Klemolakin (Juodaan kunnes Iittala näkyy -kirjassaan) kuvaa sitä "kirkkaaksi 'Tiima'-lasin muotoiseksi lasistoksi". Tosin tuo 2129-kuvan jalaton lasi näyttää kuplineen kovasti Tiimalta.



KIITOKSET HEIKILLE YLLÄ OLEVISTA KUVISTA JA TIEDOISTA !

 

LISÄYS 22.10.2021:

 

Tapio Wirkkalan Tiima-lasistoa. Viinilasi?

Tapio Wirkkalan Tiima-lasistoa. Cocktaillasi?


KIITOS PERTILLE KUVISTA!

 

5 kommenttia:

  1. Minulla on, kotona, 2 kpl snapsilaseja ja on joskus myynytkin jonkun Lasikammarissa. Kerran yli 20v. sitten oli myös sitä cocktail lasia pari. Niitä on siis kyllä tehty!
    Terveisin, Gittan Kokko, Lasikammari

    VastaaPoista
  2. Tiimaa on tehty sekä kartiomallisella (snapsi, cocktail, punaviini ja kuohuviini) että parisen vuotta myöhemmin pyöreällä skoolalla, jossa myös olutlasi ja jäätelömalja. Minulta löytyy pyöreäskoolaiset cocktailasit sekä kuohuviinilasit, tuloksetta yrittänyt täydentää lasistoa jo monta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta; olisiko mahdollista saada kuvat noista esineistä sähköpostilla: lasinkerailijanblogi@gmail.com, niin muutkin pääsisivät näkemään millaisia ne ovat, kiitos.

      Poista