keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Suomalaisen lasin vuosikirja 2014–2019


Tähän mennessä Suomalaisen lasin vuosikirja 
on ilmestynyt kuutena vuotena.


Suomen lasimuseon ystävät ry alkoi julkaista Suomalaisen lasin vuosikirjaa vuonna 2014 ja perusteita oli monia, esimerkiksi se että asiapitoisille, vähän laajemmille lasiesineitä ja –tuotantoa käsitteleville artikkeleille ei ollut julkaisukanavaa, kun alan aikakausilehdelle ne eivät sopineet. Suomen lasimuseolla ei ollut enää resursseja jatkaa Lasitutkimuksia –sarjan julkaisemista. Tuossa sarjajulkaisussa ilmestyi 17 kirjaa vuosina 1981–2007 ja nämä teokset ovat edelleen lasinkeräilijöiden kotikirjaston perusteoksia. Museo joutui luopumaan myös toimintakertomuksen painattamisesta kustannusten vuoksi ja Suomen lasimuseon ystävät ry:n vuosikertomus oli monena vuotena aika vaatimaton julkaisu.

Vuosikirjasta tehtiin artikkelikokoelma, jonka jutut käsittelevät vanhoja ja uusia lasiesineitä sekä niiden tuotantoa. Aiheiden kirjo vaihtelee vuosittain, pysyvinä elementteinä ovat julkaisua edeltävän vuoden aikana esitellyt uudet lasiesineet, museon ja yhdistyksen toimintakertomukset sekä näiden toimintaa tunnetuksi tekevät jutut. Mukana on myös valikoima hintatietoineen kotimaisissa laatuhuutokaupoissa edeltävän vuoden aikana myydyistä mielenkiintoisista lasiesineistä. Tähän mennessä on ilmestynyt 6 teosta.

Kuudessa vuodessa Suomalaisen lasin vuosikirjasta on tullut keräilijöiden keskuudessa kohtuullisen hyvin tunnettu julkaisu. SLMY:n jäsenet saavat noutaa jäsenetuna vuosikirjan Suomen lasimuseosta Riihimäeltä tai maksamalla toimituskulut sen saa myös kotiinsa. Jokin verran kirjoja on myös myyty muille lasista kiinnostuneille.

Kulttuurin saralla on vuosikymmenten aikana ilmestynyt monia vuosikirjoja, joista tunnetuin lienee Suomen koristetaiteilijain liitto Ornamon vuosikirja, joka ilmestyi vuodesta 1927 alkaen 1970-luvulle asti. Nämä ovat haluttuja tietolähteitä ja keräilykohteita yhä edelleen. Suomalaisen muotoilun vuosikirja Design in Finland tavallaan jatkoi Ornamon vuosikirjan perinnettä aikansa.

Ohessa on kuvat jokaisen vuosikirjan kannesta ja sisällysluettelosta. Aikaisempien vuosien kirjoja voi ostaa Suomen lasimuseon museomyymälästä, joka toimittaa myymiään tuotteita myös postin välityksellä.

Suomalaisen lasin vuosikirja 2014 kansi.

Suomalaisen lasin vuosikirja 2014 sisällysluettelo.

Suomalaisen lasin vuosikirja 2015 kansi.

Suomalaisen lasin vuosikirja 2015 sisällysluettelo.

Suomalaisen lasin vuosikirja 2016 kansi.

Suomalaisen lasin vuosikirja 2016 sisällysluettelo.

Suomalaisen lasin vuosikirja 2017 kansi.

Suomalaisen lasin vuosikirja 2017 sisällysluettelo

Suomalaisen lasin vuosikirja 2018 kansi.
 
Suomalaisen lasin vuosikirja 2018 sisällysluettelo.


Suomalaisen lasin vuosikirja 2019 kansi.

Suomalaisen lasin vuosikirja 2019 sisällysluettelo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti