Iittalan paikallishistoriaa Hongellin maljakossa

Göran Hongellin muotoilema

GH-20 –maljakko Iittalaan

liittyvien nimikointien kera.

 

Iso osa lasiesineiden omistajista ei pidä esineeseen mahdollisesti kaiverretuista nimikoinneista. Useinhan nimikointina on esineen lahjaksi saaneen henkilön nimi tai nimikirjaimet päivämäärineen. Kaiverruksena voivat olla lahjan antajien nimet tai sen lahjoittaneen yrityksen nimi ja liikemerkki. Joskus nimikointiin voi liittyä kuva. Jos kuva ei ole kaunis ja nimet vieraita, niin näitä kaiverruksia on hiotettu pois. Usein työn teettäjä on kauppias tai muu välittäjä, joka uskoo parantavansa esineen myyntimahdollisuuksia poistamalla kaiken personoinnin esineestä. Monen ostajan kohdalla se toimiikin näin, mutta aina se ei ole järkevää.

Nimikointia ei pidä sekoittaa signeeraukseen, jossa on muotoilijan ja/tai kaivertajan nimi, joskus pelkkä valmistajan nimi ja usein mukana on valmistusvuosi. Signeerauskäytännöt ovat vaihdelleet aikakausi- ja tehdaskohtaisesti. Aikaisemmin signeeraus aina kohotti esineen arvoa, mutta nykyään on niin paljon taitavastikin tehtyjä väärennöksiä, että niiden todistusvoima ja arvostus ovat vähentyneet. Laatuhuutokaupoissakin näkee esimerkiksi Löytö-sarja esineitä, joihin on jälkeenpäin lisätty Tapio Wirkkalan nimi. Edulliseksi tuotteeksi tehtyä Löytö-sarjaa ei signeerattu tehtaalla ja kuten Suomalaisen lasin vuosikirjasta 2017 on voitu lukea, on suurimman osan sarjan esineistä muotoillut Erkki Vesanto, eikä Wirkkala.
 
Jos nimikoinnissa lahjan antajana tai saajana on jokin tunnettu henkilö tai yritys, voi nimikointi tehdä tavanomaisestakin lasiesineestä esimerkiksi paikallis-, yritys- tai poliittisen historian kannalta mielenkiintoisen. Usein nimikoinnissa on koristetaiteellisia tai kaiverrustyön tekniikan kannalta arvostettavia piirteitä, esimerkiksi Göran Hongell suunnitteli usein monogrammeihin peilikuvan avulla symmetrian. Riihimäellä on käytetty tekstifonttina nuolenpääkirjoitukseksi kutsuttuja kirjaimia, esimerkiksi Arttu Brummerin Tulen synty –maljassa ja myöhemmin monissa Aimo Okkolinin esineissä on käytetty tätä fonttia nimikoinneissa.

Kyseessä on pienin koko GH-20 -maljakosta ja

sen suuaukon leveys on 12,5 cm, syvyys n. 8,2 cm.

Esineen pohja 8-kulmainen noin 8 cm x 5 cm.

Korkeus on noin 12,5 cm. Luettelon mukaiset

korkeudet ovat 12, 14, 17, 20 ja 26,5 cm, mutta

yksilökohtaista vaihtelua esiintyy, kun käsityönä

tehdystä esineestä on kyse.

 

Kannattaa muistaa myös se, että perinteisillä työvälineillä eli usein kuparilaikalla tehtyjä kaiverruksia ei Suomessa enää tehdä. Viimeisenä alan mestarina lopetti Riihimäellä kaivertaja ja hioja Matti Okkolin, josta on julkaistu juttu Suomalaisen lasin vuosikirjassa 2017. Nykyään nimikointeja ja signeerauksia tehdään sähkökynillä. Laitteen jälki on toisenlainen ja kun osaamisestakin on puutetta, niin lopputulos on eri luokkaa kuin aikanaan oli pitkän työkokemuksen omanneilla kaivertajamestareilla.

Blogin lukijalta tuli kuvia maljakosta ja halusi tietää laskevatko siinä olevat nimikoinnit esineen arvoa. Kyseessä on melko yleinen Göran Hongellin muotoilema yksinkertainen maljakko. Karhulassa työskennellyt Hongell suunnitteli esineen molemmat tehtaat omistaneen Ahlströmin toisella tehtaalla Iittalassa valmistettavaksi. Maljakon pitkillä sivuilla on runsaasti tilaa kaiverruksille ja aluksi Iittalassa valmistetut maljakot toimitettiin Karhulaan kaiverrettaviksi. Kaivertajamestari Toivo Ruskon siirryttyä Iittalaan ei esineitä enää tarvinnut kuljetella pitkiä matkoja. Maljakoita valmistettiin vuodesta 1950 alkaen ja vielä 1960-luvun alussa signeerattujakin on liikkeellä.

Iittalan lasitehtaan valmistama Göran

Hongellin suunnittelema maljakko.

 

Hetken kestänyt googlen käyttö kertoi, että tässä tapauksessa nimikoinnit päinvastoin nostavat esineen arvoa edellyttäen, että löytyy oikeat ostajakandidaatit. Lahjan saaja on ollut Signe Kena, jonka tiedetään lahjoittaneen 100 markkaa Suomen kulttuurirahaston perustamiseen vuonna 1938 ollessaan lehtorina Tampereella. Vuonna 1913 hän oli tehnyt Helsingin yliopistossa Pro gradu -opinnäytteen ”Italiankielen vaikutus saksaan”.

Lahjan antajien nimet on kaiverrettu heidän oman käsialansa mukaisesti, mikä ei ole ihan yleistä. Lahjoittajista ensimmäisenä on Eino J. Helle, joka oli aikanaan Iittalan lasitehtaan johtaja. Toisena on Erkki Saraste, joka oli Kalvolan yhteiskoulun rehtori (Iittala oli Kalvolan kunnan keskustaajama, nyk. osa Hämeenlinnaa). Kolmantena on K. Pollari ja Pollari -nimisiä on ollut Iittalan lasitehtaalla sekä paikallisissa urheiluseuroissa vaikuttajina.

GH-20 on parhaimmillaan hyvän kaiverruskuvion

kera, ilman sitä se on kovin yksinkertainen.

 

Kun tuollaisen pienen GH-20 –maljakon arvo ilman nimikointeja on satasen paikkeilla ja nimikointien poistaminen maksaisi useita kymppejä, niin taloudellisestikaan se ei ole järkevää. Kaikkien kannalta mielekkäämpää on etsiä Kalvolan ja Iittalan paikallishistoriasta kiinnostuneita ostajakandidaatteja, jolloin esineessä olevat kulttuurihistorialliset arvot säilyvät. Myyjä säästää hiomisesta ja kiillottamisesta syntyvät kustannukset ja ostaja saa esineen, joka ilman personointia olisi melko tavanomainen, joku voisi sanoa tylsä.


LISÄYS 30.6.:

Maljakko liittyy Kalvolan yhteiskouluun. Kalvolan Yhteiskoulu, joka perustettiin 1954 keräysvaroin ja toimi sen jälkeen kannatusyhdistyksen turvin aina vuoteen 1971, jolloin sen Kannatusyhdistys johtokuntineen päätti luovuttaa koulun Kalvolan kunnalle. Koulu toimi vielä ennen peruskouluaikaan siirtymistä viisi vuotta kunnallisena keskikouluna 1971 - 1976.

Maljakon saaja, lehtoria Signe Kena oli 1954 vasta perustetun Kalvolan yhteiskoulun ensimmäinen saksan ja ruotsin opettaja. Ensimmäisenä vuonna oppilaita oli 70. 

Hän oli tärkeä apu koulun alkuvaiheessa, kerrotaan julkaisussa "Tyvestä puuhun" Kalvolan yhteiskoulun vaiheista 1954 - 1971. 

Varmuutta ei ole, mutta mahdollisesti maljakko on luovutettu eläkkeelle siirtymisen muistolahjana 1957 tai 1958, koska maljakossa esiintyy myös uuden rehtorin Erkki Sarasteen nimi. 

Kannatusyhdistyksen puheenjohtajana toimi Eino J. Helle, joka työskenteli tuolloin Iittalan lasitehtaan konttoripäällikkönä. Kauko Pollari oli kannatusyhdistyksen sihteeri ja Iittalan lasitehtaan sosiaalipäällikkö.

Erkki Saraste aloitti yhteiskoulun rehtorina 1957.

Nämä ovat tietoja, joita ei löydä Googlen avulla netistä, vaan tarvitaan kirjallisuutta ja paikallishistorian tuntemusta. Mutta yllättävän paljon tietoa on monesta asiasta löydettävissä, kun on osaava etsijä. Ei siis kannata sanoa, ettei tietoa jostain asiasta ole olemassa, jos Google ei sitä löydä. Suuret kiitokset Iittalan historian tuntijalle, joka nämä tiedot toimitti.