Eero Rislakki in memoriam

Esimerkiksi tällaisia esineitä löytyy, kun hakee

kuvia Eero Rislakin lasiesineistä Googlen avulla.

 

Monipuolisen ja mittavan uran tehnyt teollinen muotoilija Eero Rislakki on kuollut Ruotsin Helsingborissa. Hän oli syntynyt Helsingissä 1924.

Wikipedian mukaan Rislakki on muotoillut muun muassa Helkaman Jopo-polkupyörän, Tikkurilan kirkon ehtoollisvälineistön, vesikalusteita OSY:lle, heijastimia Talmulle, silmälasikehyksiä Instrumentariumille, ilmastointilaitteitten kotelointeja Fläkt Woodsille ja koruja Kalevala Korulle. Hänet nimitettiin Teolliset Muotoilijat TKO:n kunniajäseneksi 1996 ja hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 2005.

Lasiesineitä Eero Rislakki muotoili Mäntyharjun lasitehtaalle, jonka toimintakausi jäi kuitenkin kovin lyhyeksi. Rislakin tunnetuimpia lasiesineitä ovat Lara-sarjan maljakot ja koriste/karahvipullot, Katja-sarjan jälkiruoka-astiat sekä Nina-sarja. Kaikista hänen muotoilemistaan lasiesineistä eivät niiden nimet ole yleisesti tunnettuja.

Eero Rislakin muotoilema Mäntyharjun kristallimalja.

 

Elinkeinoelämän keskusarkisto ELKA:n tietojen mukaan Mäntyharjun Lasi Oy toimi Mäntyharjun kunnassa vuosina 1968–1971. Yhtiön perustivat Reijo Wihuri ja Pentti Wihuri. Yhtiön tuotteita olivat puristamalla tai puhaltamalla valmistetut käyttö- ja koriste-esineet, mm. kulhot, lautaset, maljakot, sokerikot ja kermakot, kynttilän­jalat, savuke­rasiat ja tuhka­kupit. Niiden suunnittelijoita olivat Pentti Sarpaneva, Matti Halme, Eero Rislakki, Helge Spring ja Tauno Wirkkala.

Tehdas rakennettiin Mäntyharjun kunnan luovuttamalle tontille kolmisen kilometriä Mäntyharjun rautatieasemalta pohjoiseen. Kunta rakensi vuonna 1968 vuokra­rivitalon yhtiön työn­tekijöiden käyttöön.

Tuotanto alkoi tehtaassa 4. kesäkuuta 1968. Yhtiö valmisti käyttö- ja koriste-esineitä puhallus- ja puristelasista. Työntekijöitä oli noin 70 ja toimihenkilöitä noin 15.

Eero Rislakin muotoilema

Mäntyharjun kristallimaljakko.

Lasitehdas panosti alussa etenkin vientiin, joka kuitenkin alkoi pian hiipua hintojen kilpailu­kyvyttömyyden takia. Yhtiö käytti markkinoinnissaan North Crystal –brändiä. Kotimaan myynnissä malliston suppeus ja kaupan ostajien varauksellisuus vaikeuttivat toimintaa. Yhtiö tuotti tappiota koko toimintansa ajan ja vuonna 1971 ylimääräinen yhtiökokous päätti Mäntyharjun Lasi Oy:n sulautumisesta Oy Wiima Ab:hen.

Iittalan paikallishistoriaa Hongellin maljakossa

Göran Hongellin muotoilema

GH-20 –maljakko Iittalaan

liittyvien nimikointien kera.

 

Iso osa lasiesineiden omistajista ei pidä esineeseen mahdollisesti kaiverretuista nimikoinneista. Useinhan nimikointina on esineen lahjaksi saaneen henkilön nimi tai nimikirjaimet päivämäärineen. Kaiverruksena voivat olla lahjan antajien nimet tai sen lahjoittaneen yrityksen nimi ja liikemerkki. Joskus nimikointiin voi liittyä kuva. Jos kuva ei ole kaunis ja nimet vieraita, niin näitä kaiverruksia on hiotettu pois. Usein työn teettäjä on kauppias tai muu välittäjä, joka uskoo parantavansa esineen myyntimahdollisuuksia poistamalla kaiken personoinnin esineestä. Monen ostajan kohdalla se toimiikin näin, mutta aina se ei ole järkevää.

Nimikointia ei pidä sekoittaa signeeraukseen, jossa on muotoilijan ja/tai kaivertajan nimi, joskus pelkkä valmistajan nimi ja usein mukana on valmistusvuosi. Signeerauskäytännöt ovat vaihdelleet aikakausi- ja tehdaskohtaisesti. Aikaisemmin signeeraus aina kohotti esineen arvoa, mutta nykyään on niin paljon taitavastikin tehtyjä väärennöksiä, että niiden todistusvoima ja arvostus ovat vähentyneet. Laatuhuutokaupoissakin näkee esimerkiksi Löytö-sarja esineitä, joihin on jälkeenpäin lisätty Tapio Wirkkalan nimi. Edulliseksi tuotteeksi tehtyä Löytö-sarjaa ei signeerattu tehtaalla ja kuten Suomalaisen lasin vuosikirjasta 2017 on voitu lukea, on suurimman osan sarjan esineistä muotoillut Erkki Vesanto, eikä Wirkkala.
 
Jos nimikoinnissa lahjan antajana tai saajana on jokin tunnettu henkilö tai yritys, voi nimikointi tehdä tavanomaisestakin lasiesineestä esimerkiksi paikallis-, yritys- tai poliittisen historian kannalta mielenkiintoisen. Usein nimikoinnissa on koristetaiteellisia tai kaiverrustyön tekniikan kannalta arvostettavia piirteitä, esimerkiksi Göran Hongell suunnitteli usein monogrammeihin peilikuvan avulla symmetrian. Riihimäellä on käytetty tekstifonttina nuolenpääkirjoitukseksi kutsuttuja kirjaimia, esimerkiksi Arttu Brummerin Tulen synty –maljassa ja myöhemmin monissa Aimo Okkolinin esineissä on käytetty tätä fonttia nimikoinneissa.

Kyseessä on pienin koko GH-20 -maljakosta ja

sen suuaukon leveys on 12,5 cm, syvyys n. 8,2 cm.

Esineen pohja 8-kulmainen noin 8 cm x 5 cm.

Korkeus on noin 12,5 cm. Luettelon mukaiset

korkeudet ovat 12, 14, 17, 20 ja 26,5 cm, mutta

yksilökohtaista vaihtelua esiintyy, kun käsityönä

tehdystä esineestä on kyse.

 

Kannattaa muistaa myös se, että perinteisillä työvälineillä eli usein kuparilaikalla tehtyjä kaiverruksia ei Suomessa enää tehdä. Viimeisenä alan mestarina lopetti Riihimäellä kaivertaja ja hioja Matti Okkolin, josta on julkaistu juttu Suomalaisen lasin vuosikirjassa 2017. Nykyään nimikointeja ja signeerauksia tehdään sähkökynillä. Laitteen jälki on toisenlainen ja kun osaamisestakin on puutetta, niin lopputulos on eri luokkaa kuin aikanaan oli pitkän työkokemuksen omanneilla kaivertajamestareilla.

Blogin lukijalta tuli kuvia maljakosta ja halusi tietää laskevatko siinä olevat nimikoinnit esineen arvoa. Kyseessä on melko yleinen Göran Hongellin muotoilema yksinkertainen maljakko. Karhulassa työskennellyt Hongell suunnitteli esineen molemmat tehtaat omistaneen Ahlströmin toisella tehtaalla Iittalassa valmistettavaksi. Maljakon pitkillä sivuilla on runsaasti tilaa kaiverruksille ja aluksi Iittalassa valmistetut maljakot toimitettiin Karhulaan kaiverrettaviksi. Kaivertajamestari Toivo Ruskon siirryttyä Iittalaan ei esineitä enää tarvinnut kuljetella pitkiä matkoja. Maljakoita valmistettiin vuodesta 1950 alkaen ja vielä 1960-luvun alussa signeerattujakin on liikkeellä.

Iittalan lasitehtaan valmistama Göran

Hongellin suunnittelema maljakko.

 

Hetken kestänyt googlen käyttö kertoi, että tässä tapauksessa nimikoinnit päinvastoin nostavat esineen arvoa edellyttäen, että löytyy oikeat ostajakandidaatit. Lahjan saaja on ollut Signe Kena, jonka tiedetään lahjoittaneen 100 markkaa Suomen kulttuurirahaston perustamiseen vuonna 1938 ollessaan lehtorina Tampereella. Vuonna 1913 hän oli tehnyt Helsingin yliopistossa Pro gradu -opinnäytteen ”Italiankielen vaikutus saksaan”.

Lahjan antajien nimet on kaiverrettu heidän oman käsialansa mukaisesti, mikä ei ole ihan yleistä. Lahjoittajista ensimmäisenä on Eino J. Helle, joka oli aikanaan Iittalan lasitehtaan johtaja. Toisena on Erkki Saraste, joka oli Kalvolan yhteiskoulun rehtori (Iittala oli Kalvolan kunnan keskustaajama, nyk. osa Hämeenlinnaa). Kolmantena on K. Pollari ja Pollari -nimisiä on ollut Iittalan lasitehtaalla sekä paikallisissa urheiluseuroissa vaikuttajina.

GH-20 on parhaimmillaan hyvän kaiverruskuvion

kera, ilman sitä se on kovin yksinkertainen.

 

Kun tuollaisen pienen GH-20 –maljakon arvo ilman nimikointeja on satasen paikkeilla ja nimikointien poistaminen maksaisi useita kymppejä, niin taloudellisestikaan se ei ole järkevää. Kaikkien kannalta mielekkäämpää on etsiä Kalvolan ja Iittalan paikallishistoriasta kiinnostuneita ostajakandidaatteja, jolloin esineessä olevat kulttuurihistorialliset arvot säilyvät. Myyjä säästää hiomisesta ja kiillottamisesta syntyvät kustannukset ja ostaja saa esineen, joka ilman personointia olisi melko tavanomainen, joku voisi sanoa tylsä.


LISÄYS 30.6.:

Maljakko liittyy Kalvolan yhteiskouluun. Kalvolan Yhteiskoulu, joka perustettiin 1954 keräysvaroin ja toimi sen jälkeen kannatusyhdistyksen turvin aina vuoteen 1971, jolloin sen Kannatusyhdistys johtokuntineen päätti luovuttaa koulun Kalvolan kunnalle. Koulu toimi vielä ennen peruskouluaikaan siirtymistä viisi vuotta kunnallisena keskikouluna 1971 - 1976.

Maljakon saaja, lehtoria Signe Kena oli 1954 vasta perustetun Kalvolan yhteiskoulun ensimmäinen saksan ja ruotsin opettaja. Ensimmäisenä vuonna oppilaita oli 70. 

Hän oli tärkeä apu koulun alkuvaiheessa, kerrotaan julkaisussa "Tyvestä puuhun" Kalvolan yhteiskoulun vaiheista 1954 - 1971. 

Varmuutta ei ole, mutta mahdollisesti maljakko on luovutettu eläkkeelle siirtymisen muistolahjana 1957 tai 1958, koska maljakossa esiintyy myös uuden rehtorin Erkki Sarasteen nimi. 

Kannatusyhdistyksen puheenjohtajana toimi Eino J. Helle, joka työskenteli tuolloin Iittalan lasitehtaan konttoripäällikkönä. Kauko Pollari oli kannatusyhdistyksen sihteeri ja Iittalan lasitehtaan sosiaalipäällikkö.

Erkki Saraste aloitti yhteiskoulun rehtorina 1957.

Nämä ovat tietoja, joita ei löydä Googlen avulla netistä, vaan tarvitaan kirjallisuutta ja paikallishistorian tuntemusta. Mutta yllättävän paljon tietoa on monesta asiasta löydettävissä, kun on osaava etsijä. Ei siis kannata sanoa, ettei tietoa jostain asiasta ole olemassa, jos Google ei sitä löydä. Suuret kiitokset Iittalan historian tuntijalle, joka nämä tiedot toimitti.

 

Lauantaina Hauhon antiikki- ja keräilymarkkinoille

Hauhotalo, Hauhon kirkonkylän keskustassa, täyttyy antiikista, designista, keräilystä, retrosta, vintagesta, ym. wanhasta ja nostalgisesta heinäkuun ensimmäisenä lauantaina 1.7.2017 kello 9 - 15.

Kymmenillä myyntiosastoilla näytteilleasettajien valikoimissa löytöjä menneiden vuosikymmenten arjen käyttöesineistä, aikansa hienoimpiin taideteollisuuden tuotteisiin.

Tarjolla mm. lasia, posliinia, keittiöantiikkia, pienkalusteita, valaisimia, postikortteja, rahoja, merkkejä, tekstiilejä, kirjoja, keräilyleluja, hopeaa, koruja, ym., ym. ym.
Vanhojen rahojen ja postikorttien arviointia.

Edeltävinä vuosina Hauhon antiikki- ja keräilymarkkinat on järjestetty Vitsiälän lavalla elokuun alussa. Tänä vuonna ajankohta ja paikka ovat vaihtuneet. Hauhotalo sijaitsee Hauhon keskustassa osoitteessa Kirkkotie 5.

Kahvila-ravintola palvelee messujen aukioloaikoina.

Tapahtumaan on vapaa pääsy!

www.kerailykuume.fi

www.hauhotalo.fi

Juhannuskokkoa sytyttämään !

Lasimalja, johon on kaiverrettu tulen

liekkiä esittäviä kuvioita.

 

Juhannuskokkoja on tapana polttaa vesistöjen rannoilla tai aukeilla paikoilla. Juhannuskokot ovat hyvin vanha perinne, joka tunnetaan edelleen varsinkin Itämeren lähialueilla, mutta myös esimerkiksi Irlannissa. Suurimmassa osassa Suomea juhannuskokot ovat erittäin yleisiä, sillä monet menevät juhannukseksi kesämökille, josta usein löytyy turvalliseksi ja näkyväksi polttopaikaksi soveltuva ranta. Kokkoja poltetaan myös yleisillä rannoilla ja aukioilla, jolloin lähialueiden väkeä saattaa olla runsaastikin seuraamassa. Mikäli maasto on kuivaa, kokko voidaan rakentaa myös lautan päälle ja ankkuroida kauas rannasta, jolloin tuli ei pääse kovin helposti leviämään.

Suomessa juhannuskokkoja poltettiin perinteisesti lähinnä Itä- ja Sisä-Suomessa sekä Karjalassa. Juhannuskokon ”perinteisin” polttopaikka onkin järvenranta, jollaisia löytyy eniten Järvi-Suomesta. Isoja tulia poltettiin Länsi-Suomessakin, esimerkiksi pääsiäiskokot ja Helluntain helavalkeat. Osassa Suomea juhannuskokon polttaminen yleistyi vasta 1800-luvun lopulla. Suuressa osassa Pohjanmaata juhannuskokko ei vieläkään ole yleinen. Sen sijaan poltetaan pääsiäiskokkoa pääsiäisenä.

Lähde: Wikipedia

Oheisissa kuvissa on pihkanruskea (amber) malja, johon on kaiverrettu kuvioita, jota voi tulkita tulen lieskoiksi. Maljan halkaisija on 172 mm ja korkaus 80 mm. Osaako joku kertoa maljan muotoilijan tai sen valmistaneen tehtaan ?

Kaiverruskuviot ovat melko syvät.

Lieskoja on yhteensä viisi kappaletta, yksittäinen

liekki koostuu 20 hiontauurteesta.

Juhannustaikoja tekemään !



Oheinen taitavasti ja runsaasti  hiontakuvioilla koristeltu

pikkukarahvi tai hajuvesipullo on ruotsalaisen Edvard

Haldin muotoilema ja se on valmistettu Orreforssin

lasitehtaalla. Esineen korkeus on nupin yläreunaan

mitattuna 15 cm ja leveys 9 cm.

 

Juhannustaiat ovat osa juhannuksen juhlintaan liittyvää kansanperinnettä. Juhannuksena tehdään taikoja lähinnä naimaonnea ja tulevaisuutta varten. Monet taioista tähtäävät ennustuksiin tulevasta, varsinkin aviomiehen laadusta sekä naimaonnesta ja toisilla taioilla naimaonnea pyritään parantamaan. Naimisiinmenoon ja lempeen liittyvät taiat liittyvät erityisesti juhannukseen, sillä se on ollut muun muassa hedelmällisyyden juhla. Juhannustaioista monet tehdään alasti.

Oheinen taitavasti ja runsaasti  hiontakuvioilla koristeltu pikkukarahvi tai hajuvesipullo on ruotsalaisen Edvard Haldin muotoilema ja se on valmistettu Orreforssin lasitehtaalla.

Kaiverruskuvion alareunan aaltoilevat linjat kuvaavat

ehkä vettä. Vasemmanpuoleinen aikuinen nainen

ehkä tukee käsistä tyttöä tämän kahlatessa ?

Pienen esineen runsas kaiverruskoristelu

on täynnä yksityiskohtia.

Myös karahvipullon sivut on koristelu

köynnöskasvia esittävin kaiverruksin.

 

Karahvin nupissa on kolme fasettia

kummallakin puolella, mutta vain toisen

puolen fasetit on koristeltu kaiverruskuvioin.

Karahvin toisen puolen täyttää köynnös-

kasvia esittävä kaiverruskuvio.

Vaakunalasilautasia

Nuutajärven maakunta-asetin muotin on kaivertanut

Frans Amandus Andersson vuonna 1897. Hänen

pojastaan Hugo Anderssonista on julkaistu artikkeli

Suomalaisen lasin vuosikirjassa 2017.

Maakunta-asetin keskellä on Suomen suurruhtinas-

kunnan vaakuna, jonka alle on jäänyt oksa käpyineen.

 

Venäjään kuuluneen Suomen laajaa itsemääräysvaltaa autonomian aikana kaventaneet valtakunnallisen yhtenäispolitiikan määräykset saivat aikaan1890-luvun mittaan yhä voimistuvia kansallisia mielenilmauksia. Helmikuun manifestina tunnetuksi tullut vuoden 1899 asevelvollisuusasetus jyrkensi mielialoja protesteiksi ja peitellyn symboliikan keinoin ilmaistuiksi mielenosoituksiksi. Kansallisia tunnuksia ja symboleja sekä maan menneisyyden saavutuksiin liittyviä kuvia ja patsaita laitettiin julkisesti esille. Suomalainen lasiteollisuus oli mukana mielenilmauksessa ottamalla lasimallistoonsa Suomen leijonavaakunalla, maakuntavaakunoilla ja suurmiesten kuvilla koristeltuja puristelasituotteita.

Ohessa muutama versio sata vuotta vanhoista vaakunalautasista.

Nuutajärven väritön vaakunalautanen 1900-luvun alusta.

Massaleima Notsjö näkyy selvästi, vaikka lautanen on kulunut.

Iittalan leijonavaakuna-asetti 1901, massaleima

näkyy peilikuvana päältäpäin luettaessa.

Iittalan maakuntalautanen.

Iittala-massaleima on tässäkin muotissa kaiverrettu

niin, että päältäpäin luettaessa teksti on peilikuva.

Karhulan vaakunalautanen.

Massaleima on kaiverrettu muottiin niin,

että teksti on oikein päin esineen läpi

sitä katsottaessa.

Suomen itsenäistyttyä 1917 ei suurruhtinaskunnan

vaakunalle ollut enää käyttöä ja muotista on modifioitu

”neutraali” versio. Karhulan lautasen lassimassa on

vaalean keltaista.

Tästä aihepiiristä on julkaistu pari juttua tässä blogissa jo aikaisemmin:

http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2012/04/vaakuna-ja-suurmieslasinayttelyn.html

http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2012/12/uutta-tietoa-suurmieslaseista-ja-muista.html

Sauli Suomela – Drops of Color

Muotoilija Sauli Suomela Drop Fat

–esineidensä takana.

 

Suomen lasimuseossa Riihimäellä on esillä Sauli Suomelan taidelasiesineitä toisen kerroksen parvella. Riihimäeltä kotoisen oleva teollinen muotoilija on nyt päässyt tekemään esineitä, joita ei voi suunnittelupöydällä eikä 3D-mallinnoksellakaan nähdä täysin lopullisessa muodossa etukäteen, kun lasiesineen valmistusprosessissa hytissä sattuma voi vielä vaikuttaa lopputulokseen.

Näyttelyssä on muottiin puhallettuja sekä valulasisia teoksia. Muotoilijana Pentagon Designissa häntä kiinnostavat teokset, jotka synnyttävät tunnelman erityisen kontrolloidusta muodonannosta. Samaan aikaan lasin sattumanvaraisuus synnyttää teoksille niiden toisella tavalla kiinnostavat luonteenpiirteet.

Muottiin puhallettuja suuria lasiesineitä on kolmessa eri muodossa, jotka ovat saaneet inspiraationsa vedestä ja erityisesti pisaran muodosta, ollen kuitenkin muodoiltaan täysin hallittuja ja geometrisia. Myös lasin väri ja läpinäkyvyys ovat suuressa roolissa muotoilijan töissä. Muottiin puhalletuissa teoksissa vahvat värialueet ovat täysin sattumanvaraisia hallitun ulkomuodon sisällä, antaen töille uniikin ja lasille ominaisen luonteen. Erilaiset lasin työstämisen menetelmät tekevät lasitaiteen tekemisestä erityisen kiinnostavaa ja haastavaa.

Esineet on valmistettu Lasismin hytissä Riihimäen vanhalla lasitehtaalla, mutta jälkityöt Sauli Suomela on tehnyt itse ja hänen isänsä on valmistanut esineiden muotteja.

Näyttely on esillä lasimuseossa 18.5.–2.7.2017

 

Sauli Suomelan Drops of Color

–näyttely Suomen lasimuseossa.

Suomelan pisaran muotoisia Drop Thin –lasiteoksia.

Drop Fat –taidelasiesineitä.

Näiden lasiesineiden nimi on Capsule.

 

Sauli Suomela: Sphere (purple green).

Tämä on Sphere (RGB).

 

Valto Kokko in memoriam

 

Pitkän uran Iittalan lasitehtaalla tehnyt muotoilija Valto Kokko on kuollut ja Suomen lasimuseolla on hänen muistokseen laitettu pieni muistonäyttely ensimmäisen kerroksen vitriiniin.

Vuonna 1933 syntynyt Kokko valmistui Taideteollisesta oppilaitoksesta muotoilijaksi 1961. Ensimmäinen työpaikka oli muovitehdas Plastexilla.

Iittalaan Valto Kokko siirtyi 1963 ja siellä hän suunnitteli pääasiassa käyttölasia Iittalalle ja valaisimia I-Valolle. Kokko oli Erkki Vesannon seuraaja Iittalan visuaalisen osaston päällikkönä 1971 – 1993, jonka jälkeen hän jäi eläkkeelle.

Valto Kokon tuotantoa esiteltiin Suomen lasimuseossa 2006 ja silloin ilmestyi museon Lasitutkimuksia-sarjan 16. kirja Valto Kokko – muotoilija, designer.

Valto Kokko on suunnitellut yli 350 valaisinta tai

valaisinkupua, mutta kun iso osa näistä on arkisia

valaisimia, niin monikaan valaisinten käyttäjistä ei

tunnista niiden muotoilijaa.

Samoin monikaan ei kysyttäessä pysty nimeämään

Kokon muotoilemia esineitä, mutta kun näyttää

esinettä ja kysyy onko tuttu, niin tuttuja esineitä

onkin yllättävän paljon.

 

Pieni Valto Kokon muistonäyttely Suomen

lasimuseon sisääntuloaulan vieressä.

 

Karkkilassa rompetori

Karkkilassakin vanhat teollisuus-

rakennukset ovat saaneet uuden

elämän; kaupungintalokin on täällä.

 

Karkkilassa alkoi tänään kaksipäiväinen rompetori, joka liittyy Karkkilan Rautapäivät –tapahtumien sarjaan 15.-18.6. Tänään paikalle tuli vasta osa (noin 30) myyjistä, huomenna lauantaina on kuulemma enemmän. Joitakin lasiesineitä pystyi kuitenkin bongaamaan.

Rautapäivät liittyy Karkkilan ja Högförsin historiaan: vuonna 1820 paikkakunnalle perustettiin rautaruukki, jonne raaka-aine saatiin läheisestä Kulonsuonmäen rautakaivoksesta. Tänä vuonna vietetään Karkkilan 150-vuotsijuhlaa ja valimon toiminta jatkuu Componenta Finland Oy Högfors -nimisenä.

http://www.karkkila.fi/sivut/FI/Rautapaivat

http://www.karkkila.fi/ruukkimuseo/historiikki.html

Komea kokonaisuus myrkky- eli lysterilasia.

Karhulan kristallikarahvi kelpetsi-verholla

ja pari riihimäkeläistä.

Punainen Aitanlukko luisti auringonpaisteessa.

 

Pari tuntia ennen virallista alkamisaikaa oli vielä hiljaista.

 

Mehu-Maijat ovat muuttuneet lampunvarjostimiksi.

Penkomislaatikoita löytyy monesta peräkärrystä.

 

Harvinaista, että sahanterän suojus on

säilynyt vuosikymmenten ajan mukana.