tiistai 15. lokakuuta 2013

Galleria Mafka & Alakoski avattu

 

Lasitaiteilijat Marja Hepo-aho ja Kari Alakoski ovat avanneet Riihimäen vanhaan lasitehtaaseen taidelasigallerian nimeltä Galleria Mafka & Alakoski. Lasinpuhaltajat työskentelevät Verstakko osuuskunnan tiloissa, mutta esittelevät nyt tuotantoaan myös omassa galleriassaan. Galleria keskittyy taidelasiin, mutta esillä on myös lahjatavaraksi sopivaa tasokasta piensarjaesineistöä.

 
Galleria Mafka&Alakoski on tila, jossa kävijät voivat piipahtaa katsomassa teemoittain koottuja vaihtuvia taidelasikokonaisuuksia sekä jäädä lueskelemaan suomalaista ja ulkomaista lasialan kirjallisuutta. Galleriasta osa on omistettu lasityölle: siellä voi tutustua lamppuhelmien valmistukseen, lasin kultaukseen ja maalaukseen, sekä kaiverrukseen. Mafkan lasihelmikurssit järjestetään jatkossa gallerian tiloissa.

 
Galleriassa koko avajaisviikon ajan kestitetään kävijöitä ja silloin on mahdollisuus osallistua arvontaan, jossa palkintoina on yksilöllistä suupuhallettua lasia ja oman esineen puhalluslahjakortteja.

 
Hepo-ahon ja Alakosken tavoitteena on tuoda esille uutta suupuhallettua ja kylmätyöstömenetelmin pitkälle jalostettua taidelasia ja nostaa sen arvostusta. Kävijöille avataan taidelasin valmistusprosessia, niin galleriassa kuin viereisessä lasihytissäkin. Tämän tyyppinen korkeatasoisen taidelasinäyttelyn ja työtilan yhdistelmä  on Suomessa ainutlaatuinen.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti