keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Gina Salaris – Myötätuulessa

Gina Salariksen näyttely on esillä Sipoon Gumbostrandissa. Kuva: www.konstoform.fi

Gina Salariksen kolmas yksityisnäyttely Gumbostrandissa koostuu uusista lasitöistä, joissa hän käsittelee ihmisyyttä. Ginalle tärkeitä aiheita ovat kuulluksi ja nähdyksi tuleminen. Osalla teosten hahmoilla on kultaiset korvat koska niiden tarkoitus on osoittaa, kuinka merkittävää on kuulla asioita oikein, kääntää epämieluisat ja vaikeat asiat positiiviseksi voimavaraksi.

Gina jatkaa aiheiden käsittelyä futuristinen jänishahmon kautta. ”Jäniksen tunnistettavuus ja kerrokselliset merkitykset kiehtovat. Hahmoilla on kultaiset korvat koska ne kuulevat vain hyviä asioita ja haluavat viedä positiivista sanomaa eteenpäin. Toiset ovat jo matkalla maailmalla, osalla on selkeä sanoma. Kauneutta on kohdata elämä sellaisena kuin se on ja nähdä siinä sen arvo.  Jänikset haastavat meitä myös löytämään itsestämme uinuvat intohimot sekä vapauden olla aidosti.”

 

Yksi Salariksen Bunny-hahmoista. Kuva: www.konstoform.fi


Teokset ovat valmistuneet käsityönä, perinteisin lasintyöstömenetelmin: puhaltamalla, valamalla ja muovaamalla. Lasin pintaa on työstetty kaivertamalla, hiekkapuhaltamalla, hopeoimalla ja kultaamalla. Teosten valmistusprosessi on pitkä ja vaatii ajan lisäksi joukon muita ammattilaisia. Gina työskentelee Nuutajärvellä yhdessä verstaikkonsa kanssa. Yhteistyö samojen lasinpuhaltajien kanssa on jatkunut pisimmillään jo parikymmentä vuotta.

Uutena materiaalina lasin rinnalle Gina on tuonut kierrätetyn betonin. Betonissa häntä kiehtoo sen rouhea sekä samalla sileä ja lämmin tuntu.

Myötätuulessa -näyttely esittelee 12 uutta teosta, jotka ovat valmistuneet keväällä 2022. Näyttely kokoaa yhteen iloisen ja hulluttelevankin kokonaisuuden erilaisista tarinoista hahmojen takaa. Hyväntuuliset matkakumppanit kutsuvat sinut poimimaan omasi ja antautumaan seikkailuun.

 

Gina Salaris: Dakar. Kuva: www.konstoform.fi


Gina Salaris (s. 1973) on suomalainen lasimuotoilija, joka työskentelee ja valmistaa Nuutajärvellä käyttö-, taide- ja uniikkilasia yhdessä verstakkonsa kanssa. Lasihytin elämänmakuinen tekeminen ruokkii Salariksen inspiraatiota.

Salariksen tuotemuotoilu tarjoaa rohkeita ja oivaltavia ratkaisuja. Uudet projektit, huippusuoritukseen haastaminen niin taiteen kuin käyttölasinkin valmistuksessa, ammattiosaamisen ja erilaisuuden kunnioittaminen on Salariksen työskentelyn perusta. Salarista kiehtoo lasin pohjaton arvaamattomuus.

Salaris on valmistunut lasimuotoilijaksi Hämeen ammattikorkeakoulusta 2004. Hänen teoksiaan on esitelty kotimaan lisäksi myös ryhmänäyttelyissä Etelä–Koreassa, Ranskassa, Saksassa, Sloveniassa, Slovakiassa ja Virossa. Salariksen töitä löytyy muun muassa myös Suomen lasimuseosta, Lastenklinikalta ja yksityiskokoelmista.

 

Lähde: https://konstoform.fi/tapahtumat/myotatuulessa/

Näyttely on esillä Gumbostrandissa 5.6. asti.

Gina Salaris: Shanghai. Kuva: www.konstoform.fi


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti