torstai 4. marraskuuta 2021

Kirsti Taiviolan Empiria-näyttely lasimuseossa

 

Kirsti Taiviola: Lasinpuhaltajan kattaus – alkupalat, 2021. Tekijöinä: Kari Alakoski, Marja Hepo-Aho, Sara Hulkkonen, Alma Jantunen, Marika Kinnunen, Jaakko Liikanen, Kaappo Lähdesmäki, Johannes Rantasalo, Antti Torstensson, Tero ja Hanna Välimaa. Vapaasti puhallettua lasia.


Empiria-näyttely esittelee Kirsti Taiviolan työtä lasin ja valon parissa sekä juhlistaa samalla hänen 20-vuotista uraansa lasialalla. Lasimuotoilijana, -taiteilijana ja -opettajana vietetyt vuodet ovat muuntaneet hänen tapaansa katsoa maailmaa. Punaisena lankana Taiviolan uralla on ollut kiinnostus lasin ja valon mahdollisuuksiin havainnon välittämisen ja näkyväksi tekemisen välineinä. Teoksissaan hän tarkastelee mm. aineellisuuteen, käsityöhön ja tekijyyteen liittyviä kysymyksiä.


Etualalla on Kehrä-teoksen lasisylitereitä, jotka on valaistu alapuolelta. Samankaltaisia sylintereitä Kirsti Taivola on käyttänyt Sipoon Söderkullan kirjon alttariteoksessa Auringon laulu. Taiviola on itse kirjoittanut artikkelin sen teoksen valmistusprosesta Suomalaisen lasin vuosikirjaan 2021.



Näyttelyteokset kertovat Taiviolan pitkäaikaisista taiteen tekemisen työtavoista ja teemoista eli tutkimisesta, ajasta, havainnosta sekä aineen ja aineettoman rajapinnasta. Monet teokset perustuvat erilaisten tutkimusaineistojen keräämiselle, joiden tarkastelun ja analyysin kautta teokset ja niiden kautta pohditut aiheet ja kysymykset lopulta hahmottuvat. Teoksissa lasi on yhtä aikaa ajattelun kohde ja sen väline.

Lisää kuvia näyttelystä julkaistaan tässä blogissa myöhemmin.

 

Kirsti Taiviola: Kehrä 2018–2019. Suunnittelu, koordinointi ja kylmätyöt: Kirsti Taiviola. Verstakon mestari: Manuel Diemer. Verstakon muut jäsenet: Ammattiopisto Tavastian koulutuksen opiskelijat: Kaisa Reponen, Julia Töyrylä, Markus Aremo, Matti Pasanen, Henna Holopainen, Alge Kavaliuskaite, Ha Inchul, Teemu Kylvö, Tommi Tikkinen, Mikko Malkki, Sauli Ylirönni sekä opettajat: Sara Hulkkonen, Marika Kinnunen. Muottiin puhallettua lasia.



TAITEILIJATAPAAMINEN:

Lauantai 6.11. alkaen kello 12:10 Kirsti Taiviolaa pääsee tapaamaan puolesta tunnista tuntiin kestävällä taiteilijatapaamisella, joka järjestetään Empiria-näyttelyn tilassa. Pääsy tilaisuuteen museon pääsylipulla.

Kirsti Taiviolan Empiria-näyttely on suljettu sunnuntaina 7.11. klo 12.–15.30

Lähde: www.suomenlasimuseo.fi

Näyttely on esillä Suomen lasimuseossa kuluvan vuoden loppuun asti.


Etualalla on the Art of craftmanship –sarjan teos Seppele, 2021. Vanhat kaiverretut lasit on valaistu niin, että kaiverrusten varjokuvat heijastuvat alustaan. Taustalla näkyy suurikokoinen Kehrä-teos.

Varjokuvista on helppo bongata tuttuja kaiverruskuvioita.


Kirsti Taiviola: Flora Vitrum, 2021. Vedokset kaiverretuista kuvioista.


Göran Hongellin versio universaalista koristeteemasta Karhulan lasitehtaan valmistamassa lasissa.


Kirsti Taiviola: Tunnistaminen, 2021. Sekatekniikka.

Kirsti Taiviola: Tunnistaminen, yksityiskohta teoksesta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti