perjantai 12. marraskuuta 2021

Hämeenlinnassa valmisteltiin messuja

 


Loimua areenalla oli iltapäivän lopulla runsaasti työn touhussa olevia ihmisiä valmistelemassa omia messuosastojaan. Osa myyjistä tulee vasta huomenna aamulla rakentamaan osastonsa, siksi oheisissa kuvissa näkyy vielä tyhjiä paikkoja hallissa. Noin 80 myyjää on lauantaiaamuna klo 10 odottamassa asiakasryntäystä. Edellinen messutapahtuma Helsingin Kaapelitehtaalla oli ennätysvilkas, joten tästäkin viikonlopusta on lupa odottaa vireää. Monipuoliselta valikoima näytti, vaikka osa oli jo peittänyt pöytänsä saatuaan sen valmiiksi ja osa ei ollut vielä saanut tavaroitaan esille.


Hyväkuntoinen Kumelan Merirosvokarahvi.


Monta hyvin haluttua lasiesinettä.




Näitä tutkii viikonloppuna moni eri-ikäinen miespuolinen messuvieras.


Joko on Humppilan ruskean lasin aika?




Kaikenlaiset Muumi-tuoteet ovat haluttuja.




Apulaisseriffi?


Nostalgisia leluja.

Paljon hienoa lasia.


Keskellä Valto Kokon muotoilema VR:n tilaustuote Iittalalta.


Nokian valmistama kotitölkin vaihtokansi ajalta, jolloin Nokia tunnettiin kumi- ja paperituotteista.


Ei ole kaikki kultaa mikä kiiltää.




Tuhkakupit ovat nykyään koriste- ja keräilyesineitä, harvassa paikassa niitä enää käytetään alkuperäiseen tarkoitukseensa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti