tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kuvia Hämeenlinnan messuilta

Lauantaina sää oli melko kylmä mutta poutainen. Torin "varjomessuille" oli tullut noin 20 antiikkikauppiasta. Tämä varjomessujen perinne on keräilijän kannalta hyvä koska tarjontaa on enemmän kuin pelkillä messuilla olisi ja Hämeenlinnaan kannattaa lähteä kauempaakin.

Hongellin keräilijöiden kannatti tulla torille sillä siellä oli myynnissä esimerkiksi tämä harvinainen maljakko. Se oli muodoltaan tyypillinen Hongell mutta harvinaiseksi sen teki suuri koko. Maljakolla oli korkeutta 24 cm ja signeerauksen lisäksi siinä ei ollut muita kaiverruksia.

Samalta pöydältä löytyi myös muita Hongellin suunnittelemia signeerattuja esineitä.

Ennen ovien avautumista eteiseen oli kerääntynyt jonoa vaikka joskus näillä messuilla on ollut enemmänkin väkeä.

Ars Julika oli nostanut katseenvangitsijaksi Aimo Okkolinin Terälehdet.

Ajan-Muiston hyllyssä oli ylhäällä Mannerheim-lasi ja kaksi mielenkiintoista vihreää maljakkoa. Isompi oli Riihimäen Lasin tuotantoa vuodelta 1938 mutta pienemmän tekijää ei tiedetä. Alemmalla hyllyllä oli Yrjö Rosolan vihreä Ahti-malja.

Vihreää lasia Aurinkopullojen loisteessa.
 
Prenikan hyllyssä oli Vaakuna- ja Suurmieslaseja sekä Motti-maljoja.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti