maanantai 22. huhtikuuta 2013

Hämeenlinnassa antiikki- taide- ja keräilymessut 27.4. - 28.4.2013

Varmana kevään merkkinä voitaneen pitää jo vuodesta 1986 lähtien Hämeenlinnassa järjestettyjä antiikki-, taide- ja keräilymessuja. Laatumessujen toimesta näitä tapahtumia on järjestetty vuodesta 1998 lähtien, aluksi Kulttuuritukku-salissa ja vuodesta 2000 lähtien Hämeenkaaressa. Alkuvuosien yhdestä vuosittaisesta tapahtumasta Hämeenlinnassa näiden tapahtumien määrä on kasvanut jo kolmeen.

Tämän keväiseen tapahtumaan ilmoittautuneet 50 näytteilleasettajaa täyttävät jälleen koko Hämeenkaaren urheilutalon. Messuilla on tarjolla monipuolisesti antiikkiesineitä, taidetta, design- ja retroesineitä, lasia, keramiikkaa, astioita, hopeaa, koruja, vanhoja tekstiilejä, kirjoja, rahoja, postimerkkejä ja -kortteja, militariaa, yms. vanhaa ja nostalgista tavaraa.

Messut toimivat hyvänä aikamatkana menneisiin vuosikymmeniin. Myyntipöydissä on esillä erilaisen keräilytavaran lisäksi paljon varsinkin vanhemmille messuvieraille heidän nuoruudesta tuttuja kodinesineitä. Näistä esineistä laadukkaimmat ja hyväkuntoisina säilyneet ovat nyt erinomaista käyttöantiikkia.

Käyttöesineiksi kelpaavat hyvin vielä esimerkiksi monet Arabian ruoka- ja kahviastiastot ja muu keramiikka, kotimaiset Iittalan, Nuutajärven ja Riihimäen käyttö- ja taidelasiesineet, nykykattaukseenkin sopivat hopeaesineet. Messuilta voi hankkia kevään juhliin persoonallisiksi lahjoiksi esimerkiksi vanhoja laadukkaita koruja. Myös sisustustrendinä oleva vanhan ja uuden tavaran yhdistäminen kodinsisustuksissa ja erilaisen kierrätetyn tavaran lisääntyvä käyttö sisustuksissa ovat osasyynä vanhan tavaran hyvään suosioon.

Monesti myös tämä käyttöantiikki on hinnaltaan erittäin kilpailukykyistä uuteen vastaavaan tavaraan verrattuna. Esimerkiksi koruissa ja hopeaesineissä hintaetu on huomattava vanhojen esineiden eduksi. Vanhassa tavarassa on lisäksi usein käytetty hyvin laadukkaita raaka-aineita että valmistyö on ollut erittäin korkealuokkaista joten ne käytettyinäkin ovat vielä erittäin pitkäikäisiä.

Keräilyalan yhdistyksistä mukana ovat Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry ja Hyvinkään Postimerkkikerho ry. kerhojen osastoilla saa neuvontaa filateliaan kuuluvien kohteiden keräilystä ja alan yhdistysten keräilijöitä palvelevasta toiminnasta. Messuilla voi myös arvioituttaa jalometalliesineitään ja paikalla on kullan ja muiden jalometalliesineiden ostopalvelu.

Tapahtuma järjestetään Hämeenkaaren urheilutalossa osoitteessa Hämeensaarentie 3 ja se on avoinna yleisölle sekä lauantaina 27.4. että sunnuntaina 28.4. klo 10-16. Aikuisten pääsyliput maksavat 8€ ja perhelippu 16€. Perhelipulla pääsee messuille saman perheen kaksi aikuista ja kaikki perheen alle 18-vuotiaat lapset. Alle 15-vuotiaat pääsevät sisään maksutta aikuisen seurassa. Molempina päivinä klo 14-16 välillä pääsyliput myydään alennuksella; aikuisten lippu maksaa silloin 6€ ja perhelippu 12€.

Hämeenkaaren piha-alueella ja viereisellä Hämeensaaren parkkipaikalla on runsaasti maksutonta paikoitustilaa messuvieraiden autoille. Cafe Pannun messukahvilasta on normaalin kahvilavalikoiman lisäksi saatavissa lounasta molempina tapahtumapäivinä.

Lisätietoja tapahtumasta antaa messuisäntä Hannu Tienhaara, puhelin 050 5257 464 ja s-posti hannu.tienhaara@laatumessut.com. Tapahtuman www-sivut löytyvät osoitteesta http://www.laatumessut.com/hameenlinna0313.htm
 
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti