torstai 25. huhtikuuta 2024

Helena Tynellin Piironki

 

Helena Tynell: Piironki-koristemaljakon korkeus on 21 cm ja leveys 10 cm.

Riihimäen Lasi valmisti Piironki-maljakoita 1968 – 1974 useana eri väriversiona. Oheisten siniharmaan ja pihkanruskean (amber) lisäksi on olemassa ainakin punaisia, sinisiä, oliivinvihreitä, tumman lilan värisiä ja myös värittömästä lasista tehtyjä.

Tämä esine kuuluu Pirtti-sarjaan, josta on käytetty myös nimeä Vanha kartano, sarjan muut esineet ovat: Ahkeraliisa, Kaappikello, Emma, Aitanlukko sekä Pala ja Palkki -maljakot.

Tällä hetkellä vanhojen lasiesineiden kaupassa myydään enimmäkseen 1960- ja 70-lukujen tuotantoa, jos tarkastellaan myytyjen esineiden kappalemääriä. Riihimäen Lasin tärkeimmät muotoilijat tuohon aikaan olivat: Helena Tynell, Nanny Still, Tamara Aladin ja Erkkitapio Siiroinen. Aimo Okkolin teki pääasiassa niin erilaista tuotantoa, että hänen voi katsoa toimineen omassa sarjassaan.

Näitä muottiin puhallettuja esineitä ei signeerattu. Jossain yksilöissä on vanha tarra edelleen paikoillaan. Muodot ovat niin persoonalliset, ettei se sekoitu toiseen esineeseen.

Muotista tulleet kuviot on vahvat ja niiden korkeuserot isot.

Piirongin syvyys on noin 6 cm.


1 kommentti:

  1. Onkohan tuo tieto oikea, "kuuluu pirttisarjaan?" Onko missään näkyvillä mainos materiaalia siitä tai pakkausta ?

    VastaaPoista