keskiviikko 17. tammikuuta 2024

Matkamuistotuhkakuppi Aulangolta

 

Aulanko-tuhkakuppi, koko 85 x 85 mm.

Matkamuistoesineiden hankkimisella taitaa olla ainakin kaksi tarkoitusta: muistuttaa itseä tehdyistä matkoista ja osoittaa muille, että on matkusteltu. Kotimaan matkailua on tehty henkilöautoilla Suomessa 1920- ja 30-luvuilta alkaen, vaikka silloin suurin osa kotimaan matkoista tehtiin julkisilla kulkuneuvoilla. Henkilöautokanta lisääntyi Suomessa merkittävästi 1960-luvun aikana ja kotimaan matkailu lisääntyi. Vuonna 1960 niitä oli reilut 183.000 ja 1970-luvun alkaessa niitä oli reilut 707.000. 

1960-luvulla ostettiin usein automatkoilla vierailta paikkakunnilta auton sivuikkunaan liimattavia kuvia, kankaisia viirejä ja hihamerkkejä sekä erilaisia koriste-esineitä, joissa oli paikkakunnan vaakuna tai jokin muu kuva-aihe. Tällaisia esineitä olivat tyypillisesti yksinkertaiset snapsilasit tai lasiset tuhkakupit, joihin oli liimattu samanlainen paikkakunnan symboli kuin autonikkunoihin liimattavissa merkeissä. Oheinen Aulanko-tuhkakuppi on löytynyt kotipaikkakuntansa Hämeenlinnan Suomen kasarmin aarteiden valikoimista.

Tuhkakuppi on säilynyt hyvässä kunnossa alkuperäispakkauksessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti