perjantai 26. tammikuuta 2024

Lasipäivää valmisteltiin Riihimäellä

 

Lasimuseon suuressa salissa on aiempaa vähemmän myyjiä, jotta yleisökäytävät on saatu levennyttyä.

Lasimuseossa on tänään kannettu pöytiä ja tuoleja paikoilleen sekä levitetty mattoja suojaamaan museon puulattiaa. Huomenna varhain aamulla myyjät pääsevät kantamaan myytävät esineet sisään. Tänään talkoisiin osallistuneet Suomen lasimuseon ystävät ry:n jäsenet pääsivät laittamaan jo omat pöytänsä kuntoon. Oheisissa kuvissa näkyy heidän myyntipöytiensä tarjontaa.


Punainen näppyläkulho !

Huomenna lauantaina 27.1. klo 10:00 pääsevät SLMY:n jäsenet sisään ja klo 11:00 kaikki muutkin pääsevät ilmaiseksi sisään. Tapahtuma jatkuu klo 16 asti. Klo 12 – 14 on tarjolla lasiesineiden tunnistuspalvelua, mikä ei pidä sisällään hinta-arvion antamista.


Sota-ajan lasiesineitä, mm. Suur-Suomi-maljakko.

Tapahtumassa on yli 50 yhdistyksen jäsentä myymässä lasiesineitään ja heidän autonsa täyttävät museon parkkipaikan. Tapahtumavieraiden pysäköinti tapahtuu museon pohjoispuolella olevan Messupuiston alueelle, joka on aurattu tätä tapahtumaa varten. Tehtaankadulla on liikenteenohjaajat osoittamassa vieraille paikat minne ajaa. Pysäköinti on maksuton.


Riihimäen Lasin Sankarimalja II

Lauantaille on ennustettu hyvää talvista ajokeliä, tosin liukasta on, kun parin päivän suojasään jälkeen pakastui uudelleen.

Ulkona nastakengät ovat tällä kelillä hyvät, mutta sellaisilla ei ole asiaa sisälle museoon. Jos nastat ovat kiinteät pitää varata sisäkengät mukaan tai jos on kengän päälle pujotettavat nastaremmit, niin ne pitää ottaa pois sisään tullessa.


Suojellaan lasimuseon lattioita. 



Pohjassa signeeraus: Riihimäen Lasi -38, mutta kuka on muotoilija?










Sisääntuloaulassa myydään Suomalaisen lasin vuosikirjoja SLMY:n info-pöydässä. Siellä voi myös liittyä yhdistyksen jäseneksi.

Museomyymälässä on myös kirjatarjouksia.

Nämäkin löytyvät museomyymälästä.

Luentosalissa on muutaman vuoden tauon jälkeen SLMY:n jäsenten myyntipöytiä.



Sisääntuloaulan parvella on tapahtumavieraiden taukotila, jonne voi hakea viereisen kristallisalin pop-up-kahvilasta vaikka kahvia ja pullaa.

Kari Alakosken lasiteoksia.

Tapio Wirkkalan Arcadian kokeiluversio vihreällä väriverholla.


Ilmeisesti Erottajan paloaseman avajaisten yhteyteen teetetty matkamuistotuoppi.



2 kommenttia:

  1. Kiitokset etukäteiskuvista paikan päältä! Täytyy todeta, että vuosi vuodelta tämän tapahtuman hintataso nousee uusiin sfääreihin. Taitaa huomenna tulla aika nopea visiitti.

    Näillä 600€ hintalapuillako tälle harrastukselle saadaan nuorta polvea keräilyyn mukaan? Vai yritetään kattaa omia sähkölaskuja?

    Noh, kohta näitä myydään polkuhintaan Turengissa.

    VastaaPoista
  2. Tori.fi oli vuosi pari sitten myynnissä punainen näppyläkulho noin 50 eurolla. Liekö sama kulho kyseessä vai tehty useampi kappale.

    VastaaPoista