sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Kuvia Myyrkirppikseltä

 


Muutaman vuoden tauon jälkeen Myyrmäki-hallissa on tänä viikonloppuna järjestetty kirpputoritapahtuma. Ennen taukoa hallissa oli tarjolla enemmän taideteollisuusesineitä kuin nyt. Tänä viikonloppuna hyvälaatuista lasitavaraa oli niukasti tarjolla, jonkin verran kuitenkin. Eniten tarjolla oli vaatetavaraa ja ostajakuntakin näytti olevan niistä eniten kiinnostunut. Lauantaina kaikki noin 300 myyntipaikkaa oli varattu, sunnuntaina oli joitain paikkoja vapaana. Asiakkaita ei ollut yhtä paljon kuin ”vanhaan hyvään aikaan”; tieto tapahtumasta ei varmaankaan ollut tavoittanut kaikkia entisiä kävijöitä, koska ilmeisen pienellä markkinointibudjetilla tapahtumaa on järjestetty.

 




Se on hyvä, että asiakkaat pääsevät tuntia myöhemmin sisään kuin myyjät, jolloin myyjät saavat rakentaa pöytänsä ilman, että on joku koko ajan keskeyttämässä. Tänä viikonloppuna järjestäjät eivät kuitenkaan kovin tehokkaasti valvoneet tätä.

Sama käytäntö on nykyään myös Vermon konttitorilla. Siellä takavuosina ongelmana usein olikin, että asiakkaat alkoivat purkaa myyjän laatikoita, jos myyjä ei itse heidän mielestään purkanut tavaroita tarpeeksi rivakasti.








 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti