maanantai 24. huhtikuuta 2023

Helena Tynellin Vaakuna

 

Ylimpänä olevan Vaakunamaljan mitat ovat 145 x 110 mm. Pienimmän mitat ovat 67 x 50 mm.


Helena Tynell suunnitteli Helsinkiin vuoden 1952 olympialaisiin valmistuneelle Vaakuna-hotellille kristallista valmistetun maljan vuonna 1958. Myöhemmin siitä on valmistettu eri kokoja myös yleiseen myyntiin ja liikelahjoiksi esimerkiksi Kansallisosakepankille. Tästä on tehty myös erivärisiä puristelasiversioita ja löytyy myös messingistä tehty versio.

Tuhkakuppikokoisen maljan (87 x 74 mm) pohjassa on KOP:n logo, joka on toteutettu ilmeisesti siirtokuvatekniikalla.


Vuonna 1998 Suomen lasimuseon julkaiseman Helena Tynell –kirjan mukaan kristallista on valmistettu seuraavia kokoja: 65 x 50, 100 x 80 ja 255 x 160 mm.

 

Viivahiottu versio on harvinainen. 1950-luvulla Wirkkalan innoittamana myös muiden muotoilijoiden teoksista tehtiin viivahiottuja versioita.
 



Eri yksilöissä voi kristalliseinämän paksuus vaihdella.

Puristelasista on valmistettu erivärisiä versioita, tämä sininen Vaakunamalja on lisäksi hapotettu. Mitat 95 x 80 mm.

Tämän messinkisen Vaakunamaljan pohjassa on stanssaus ”OKM Pori”. Mitat 82 x 70 mm. 

Porin Metallitehdas sai vuonna 1960 nimen Outokumpu Oy:n Porin tehtaat. Kotalahden nikkelimalmin löytyminen teki nikkelijalostuksen jälleen ajankohtaiseksi. Jalostus toteutettiin Harjavallassa kuparijalostuksen rinnalla. Tuotanto alkoi vuoden 1959 lopulla. Parhaimmillaan 1960-luvun alkuvuosina yli 2 000 henkeä työllistänyt Porin kuparin- ja nikkelin jalostusykkö oli yhtiön suurin toimipaikka. 1950-luvulla päätuotteena olleet kuparilankaharkot menettivät asemansa tultaessa 1960-luvulle, jolloin kupariputkista tuli merkittävin tuote. Valssaamo uudistettiin vuonna 1967. Vuoden 1969 lopulla käynnistettiin lankatehdas. 1980-luvun alussa Porin tehtaan osuus liikevaihdosta oli 32 % ja työntekijöitä lähes 2 000.

8. syyskuuta 2003 Outokumpu myi Harjavallan kuparisulattonsa, Kokkolan sinkkisulattonsa ja Porin tehtaiden kuparielektrolyysiyksikkönsä ruotsalaiselle Boliden AB:lle. Kaupan myötä 2 200 työntekijää siirtyi Bolidenin palvelukseen. Outokumpu sai kaupassa 49 % omistuksen Bolidenista, mutta myi koko osuutensa vuonna 2005. Tieto: Wikipedia.



1 kommentti:

  1. Minulla on kristillinen signeerattu kokoa ~ 145*110, jossa on kaarevalla pinnalla monogrammi HV kirjaimet päällekkäin, tarkoittaisiko Hotelli Vaakunaa ja ehkä heidän yrityslahjansa?

    VastaaPoista