Polvesta polveen –näyttely Suomen lasimuseossa

 

Aada Vainion ja Heikki Punkarin Polvesta polveen –näyttely avautuu huomenna Suomen lasimuseon Parvella.

Heikki Punkarin ja Aada Vainion yhteinen matka lasin parissa alkoi vuonna 2015 Aadan aloittaessa kisälliopinnot Iittalan lasitehtaalla, missä Heikki toimi lasinpuhaltajamestarina ja opettajana.

Nopeasti he huomasivat jakavansa hyvin samanlaisen asenteen lasiin ja sen luomiseen. Lasinpuhallus on molemmille paljon enemmän kuin työ, se on elämäntapa. Ajatus yhteisestä näyttelystä pilkahti jo vuosia sitten, mutta konkretisoitui Heikin jäätyä eläkkeellä melkein 50 vuoden työuran jälkeen.

Aada Vainio: Kuule istuta vielä se omenapuu, 2022.

Saman teoksen vastapuoli.

”Polvesta polveen” tuo nähtäville uusia, yhdessä tehtyjä teoksia sekä vanhempia töitä matkan varrelta. Inspiraatio löytyy usein luonnosta, mutta lasi itsessään ja sen eläväisyys on molemmille tärkein innoittaja.

Näyttely tuo myös esille ammattitaidon kehitystä ja lasinpuhalluksen tietotaidon siirtymistä sukupolvelta toiselle, mestarilta kisällille.  

 

Aada Vainio

Artesaani Aada Vainio on opiskellut Ikaalisissa lasinpuhalluksen perustutkinnon ja sen jälkeen hän siirtyi Iittalaan oppisopimuskoulutukseen. Näyttelyssä vanhin hänen esineistään on vuonna 2018 tikkuilmatekniikalla tehty paperipaino. Iittalassa jatkuu vuosisatainen perinne, jonka mukaan lasinpuhaltajat saavat omalla ajallaan tehdä tehtaan lasihytissä esineitä, joissa harjoittelevat uusia tekniikoita ja kehittävät sekä ylläpitävät ammattitaitoaan. Tehdastyössä väistämättä suurin osa työstä on rutiinia, jossa toistot kyllä kehittävät ammattitaitoa ja varmuutta, mutta sen vastapainoksi on tarve saada kokeilla sellaisiakin taitoja, joita ei tehdastyössä välttämättä tarvita.

 

Aada Vainio: Koivikko, 2022.

Aada Vainio: Paratiisi-sarjan teos numero 5. Sarjan innoitus on löytynyt Aadan omasta puutarhasta.

Suomen lasimuseo on Opetus- ja kulttuuriministeriön valtuuttamana laatinut hakemuksen, jolla liityttiin Ranskan koordinoimaan monikansalliseen hankkeeseen, jonka tavoitteena on saada käsin valmistettuun lasiin liittyvä tieto, tekniikka ja taito nimetyksi Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Tuon hakemuksen liitteenä on mm. video, jossa Aada Vainio ja Heikki Punkari työskentelevät. Lasinpuhallus on maailmanlaajuisesti miesvaltainen ala, joten haluttiin näyttää, että Suomessa lasinpuhallusperinnettä jatkavat mm. nuoret naiset. Myös toimiva kisälli ja mestari –malli yhtenä tiedonsiirtokeinona tulee näin esitellyksi.

 

Aada Vainion tikkuilmatekniikalla tehtyjä esineitä, vanhimmat ja pienimmät ovat taaimmaisina.

Lasinpuhallus vaatii enemmän tekniikkaa kuin raakaa voimaa, joten sukupuoli ei ole este eikä ansio ammatissa. Tosin suurimmat ja painavimmat lasiesineet vaativat puhaltajalta paljon fyysistä voimaa, eikä niiden tekeminen onnistu kaikilta puhaltajilta.

 

Lasinpuhaltajamestari Heikki Punkari.

Heikki Punkari tuli töihin Iittalan lasitehtaalle 1970-luvun alussa, eivätkä silloin kaikki mestarit halunneet vastata nuoren aloittelijan kysymyksiin saati opastaa ammatin saloihin. Muutama mestari onneksi suhteutui suopeammin. Kokeneempien puhaltajien työskentelyn seuraaminen ja omalla ajalla harjoittelu kuitenkin kartutti osaamista. Silloin ei ollut toimivaa kisälli ja mestari –menetelmää. Lasinpuhaltajien oppisopimuskoulutus alkoi Iittalassa 2008. Vuoden 2021 alussa Ammattiopisto Tavastia aloitti yhteistyössä Iittalan lasitehtaan kanssa lasinpuhaltajien koulutuksen, joka painottuu teolliseen lasituotantoon. Myös Nuutajärven lasikoulu on osa Ammattiopisto Tavastiaa.

https://www.kktavastia.fi/ammattiopisto/2020/09/23/iittalan-lasitehtaalla-alkaa-lasialan-artesaanikoulutus/

 

Heikki Punkari: Minä ja Hän, 2014.

Iittalassa on lasinpuhaltajien koulutus aloitettu jo joitakin vuosikymmeniä sitten. Neljällekymmenelle oppilaalle tarkoitettu asuntola valmistui 1947 ja silloin teoriaa opiskeltiin iltaisin ja päivällä oltiin työharjoittelussa tehtaalla. Vuodesta 1954 siirryttiin koulumaiseen opiskeluun, joka kesti kaksi vuotta. Koulutusta uudistettiin 1960-luvun alkupuolella ja Lasinpuhaltajan Moduli –ammattikoulutus jatkui aina 1970-luvulle asti. Nämä tiedot löytyvät Sirkka-Liisa Löflundin artikkelista ”Sööläämällä hyttipojasta lasinpuhaltajamestariksi”, joka on julkaistu Suomalaisen lasin vuosikirjassa 2018.

 

Heikki Punkari: Hempee, 2021. Yläpinnan on hionut Susanna Ilmanen, joka työskentelee hiojana Iittalassa.

Fiskars-konserniin kuuluu Iittalan lisäksi kaksi muuta lasitehdasta: Rogaška Sloveniassa ja Waterford Irlannissa. On ollut puhetta lasinpuhaltajien mahdollisuudesta kiertää töissä eri tehtaissa, mutta toistaiseksi vain kaksi on Iittalasta käynyt Sloveniassa. Hyvistä puhaltajista on pulaa Iittalassa ja tälläkin hetkellä siellä työskentelee yli puoli tusinaa unkarilaista puhaltajaa.

–Kun tulin töihin Iittalaan oli työntekijöitä noin 800 ja tällä hetkellä työntekijöitä on noin 180, joista puhaltamossa työskentelee noin 60, kertoo Heikki Punkari.

 

Heikki Punkari: Kelo, 2021.

Tässä näyttelyssä on upeita teoksia ja toisaalta Iittalan valikoimiin on viime vuosina tullut vain vähän kokonaan uusia esineitä, jos ei oteta huomioon uustuotantoversioita uusissa väreissä.

–Nämä ovat liian monimutkaisia ja työläitä valmistaa, jotta niitä voisi ottaa tehdastuotantoon, toteaa Aada Vainio.

Heikki Punkari: Näreikkö, 2021.

Kaksi Heikki Punkarin Simpukkaa, 2022.

Heikki Punkari: Pallomeri, 2017–2022.

 

 

Heikki Punkari: Meduusa, 2018. Tässä on käytetty väriruiskutekniikkaa, jolla kobolttiliuos on lisätty teokseen.

Yksityiskohta Meduusasta.