Ylen Aamu-tv:tä kuvataan
kesällä ulkona
telttakatoksen alla.
|
Suomalainen lasimuotoilu
on ollut olennainen osa Suomi-kuvaa, mutta enää ei suomalaisella muotoilulla
tai suomalaisella lasinvalmistuksella ole sellaista roolia. Maassamme toimii
vain yksi lasitehdas ja Iittala tuo harvoin uusia käyttölasimalleja
markkinoille. Uutuudet rajoittuvat uusien värivaihtoehtojen tarjoamiseen
vanhoihin Kartio-, Kastehelmi-, Aino Aalto-, Essence–lasistoihin. Tämän vuoden
uutuuksia ovat Muumi-lasit.
Ylen Aamu-tv:ssä
keskusteltiin tänään suomalaisen lasimuotoilun tilasta ja tulevaisuudesta.
Haastateltavina olivat Suomen lasimuseon intendentti Kaisa Koivisto, teollinen
muotoilija Aleksi Kuokka ja lasitaiteilija Sini Majuri. Tuo keskustelu löytyy
omana klippinään Yle Areenasta:
https://areena.yle.fi/1-50006072?autoplay=true
Kuvaruutukaappaus: www.areena.yle.fi
|
Keskustelussa lähdettiin
liikkeelle Suomen lasimuseossa ensi viikon loppuun asti esillä olevasta Kerttu
Nurmisen näyttelystä. Upean ja monipuolisen muotoilijan uran tehnyt Kerttu
Nurminen oli viimeinen kuukausipalkkainen muotoilija suomalaisen
lasiteollisuuden palveluksessa. Hän jäi eläkkeelle Nuutajärven lasitehtaalta
2007. Nurmisen näyttelyä on esitelty tässä blogissa: http://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2018/07/kerttu-nurmisen-luontomatkalla-lasin.html
Hackmann osti Iittala-Nuutajärvi
Oy:n 1990 ja 2007 omistus siirtyi Fiskars Oyj:lle. Fiskars on nykyään monialainen
konserni, jolla on tuotantoa eri puolilla maailmaa. Sen brändejä ovat mm. Fiskars,
Iittala, Arabia,
Rörstrand, Royal
Copenhagen, Wedgwood ja Waterford.
2014 omistaja keskitti lasituotannon
Iittalaan ja Nuutajärven lasitehdas suljettiin.
Aleksi Kuokka
on muotoillut
Iittalalle kaksi juomalasia.
|
Aleksi Kuokka on niitä
harvoja suomalaisia muotoilijoita, jotka ovat päässeet suunnittelemaan
käyttölasia Iittalalle viimeksi kuluneen 10 vuoden aikana. Teollisena
muotoilijana työskentelevälle Kuokalle nämä ovat olleet mieluisia projekteja.
Hänelle nämä keikat ovat olleet vain pieni osa työuraa.
Suomessa valmistettuna
käyttölasiesineistä tulee kuitenkin paljon kalliimpia kuin niissä valtavan tuotantokapasiteetin
omaavissa tehtaissa, jotka sijaitsevat halvan työvoiman maissa ja jotka valmistavat
maailman markkinoille miljoonia kappaleita, kun Suomessa valmistetaan
kotimarkkinoille ehkä vain joitain tuhansia kappaleita. Suuruuden ekonomia on
väistämätön.
Näihin
käyttölasiesineisiin, joita ostetaan halvalla Ikeasta tai markettiketjun
myymälästä, ei ole tarkoitettukaan syntymään samanlaista suhdetta kuin aikanaan
tunnetun kotimaisen muotoilijan tekemään ja tutussa tehtaassa valmistettuun ostohinnaltaan
arvokkaaseen esineeseen. Oiva Toikan Flora-juomalasit kelpaavat varmaan
perintönä seuraavan sukupolven astiakaappiin, mutta tuskin Ikeasta ostettuja
laseja siirretään perintönä. Vaikka julkisuudessa puhutaan paljon teknisesti ja
muotoilullisesti kestävien tavaroiden puolesta, niin silti suurin osa kuluttajista
valitsee halvan tuotteen, jonka korvaa ehkä piankin uudella.
Iittala valmistuttaa osan
valikoimansa esineistä ulkomailla, esimerkiksi Thaimaassa. Iittalan tuotantoa
viedään paljon Japaniin, varsinkin Oiva Toikan muotoilemia esineitä. Huhun
mukaan Iittala olisi halunnut valmistuttaa Toikan esineitä Kaakkois-Aasiassa,
mutta suuren japanilaisen tavarataloketju Scopen sisäänostajat eivät suostuneet,
vaan halusivat nimenomaan Suomessa valmistettuja Toikan tuotteita. Saamme siis
kiittää osaltaan japanilaisia siitä, että meillä on vielä Suomessa valmistettuja lasiesineitä.
Fiskarsin omistama Arabia sulki tehtaansa ja tuotteet valmistetaan nyt
ulkomailla. Arabian brändiä ajetaan alas ja keramiikkaa myydään jo Iittalan
brändin nimellä.
Aleksi Kuokan ja Sini
Majurin
edessä Majurin lasiveistos.
|
Edellä kuvatun kehityksen
johdosta ei Suomessa siis ole juurikaan töitä käyttölasin muotoilijoille. Jos haluaa kuitenkin työskennellä lasin kanssa, on suuntauduttava
taide- ja koristelasin valmistukseen teollisuuden ulkopuolella. Lasitaiteilija
Sini Majuri on yksi tällainen taiteilijan ja yrittäjän uran valinnut
lasintekijä. Hän osallistuu myös itse esineen valmistamiseen lasihytissä, mutta
hyttiaikaa ja lasinpuhaltajan ammattiosaamista hän on ostanut Mafka &
Alakosken lasistudiosta Riihimäeltä.
Tämä kehitys alkoi
1960-luvulla Yhdysvalloissa, missä lasitaitelijat siirtyivät jatkamaan työskentelyään
itsenäisesti, kun mahdollisuudet lasiteollisuuden parissa vähenivät. Osa näistä
studioista syntyi taideyliopistojen yhteyteen. Studiolasiliike rantautui
Ruotsiin 1960-luvulla sekä Suomeen 1960- ja 70-lukujen vaihteessa. Suomessa
toimivia itsenäisiä lasihyttejä löytyy Riihimäeltä, Nuutajärveltä, Fiskarsista,
Puumalasta ja Suomenlinnasta.
Uniikeissa taide-esineissä
eivät tuotantokustannukset eroa niin paljon Suomen ja muiden länsimaiden
välillä kuin käyttölasissa, koska tehdään ainutkertaisia teoksia tai muutamaan
kappaleen piensarjoja. Yksittäin tehtävät teokset ovat kuitenkin sen verran
hintavia, että markkinat Suomessa eivät vedä kovin paljon. Monet suomalaiset
lasintekijät ovatkin pyrkimässä ulkomaisille markkinoille ja tulokset ovat
olleet rohkaisevia. Esimerkiksi Sini Majurin eilen pidettyihin Aika-näyttelyn avajaisiin
oli tullut paikalle keräilijät Australiasta ja Macaosta.
Sini Majurin lasiveistos
kuvaa
maailman syntyä.
|
Lasitaitelija Sini Majuri.
|
Lasiesineillä ja laajemmin
taideteollisuusesineillä on ollut kansallinen merkitys jo autonomian ajan
loppuvaiheessa kansallistunteen herättäjinä ja kansakunnan identiteetin
rakentajina. Suomen paviljonki arkkitehtuurisena rakennelmana sekä teokset ja
tuotteet sen sisällä herättivät Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 laajaa
huomiota. Suomi oli silloin vain Venäjän imperiumin autonominen osa, mutta näyttelyn
ansiosta Länsi-Euroopassa ajatus Suomen kansallisesta itsenäisyydestä alkoi
saada kannatusta. Tämä oli tarkoituskin, vaikkei sitä silloin voitu
julkisesti ilmoittaa.
Itsenäistymisen jälkeen
urheilulla ja taideteollisuusesineillä oli roolinsa kansallisen omanarvontunnon
kohottamisessa. Suomalaista lasiteollisuutta modernisoitiin ja 1930-luvulla maailmannäyttelyissä
palkittiin jo iso joukko suomalaisia käyttö- ja taidelasiesineitä.
Maailmannäyttelyssä New Yorkissa 1939 Suomen osasto oli jo todella upea.
Näyttelyjulkaisua on esitelty tässä blogissa:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2012/01/suomen-taideteollisuutta-new-yorkissa-v.html
Toisen maailmansodan
jälkeen tarvittiin paljon käyttöesineitä koteihin korvaamaan sodassa
tuhoutuneita ja 1950-luvulla elintason vähitellen noustessa alettiin esineiden
muotoiluun panostaa enemmän. Vackare vardagsvara –käsitteen loi Gregor Paulsson
Ruotsissa jo 1919 Göteborgin messujen näyttelyssä ja julkaisussa, mutta
Suomessa alettiin puhua ”kauniista arkitavarasta” oikeastaan vasta sodan
jälkeen. Yhtenä ajatuksen levittäjänä toimi Kaj Franck, joka oli sodan jälkeen Arabian
taiteellinen johtaja ja 1950-luvun alkupuolelta alkaen Nuutajärven
taiteellinen johtaja.
1950-luku olikin
menestyksekäs suomalaiselle lasiteollisuudelle, kun suomalainen taidelasi
menestyi Milanon triennaaleissa ja Tapio Wirkkalasta sekä Timo Sarpanevasta
tehtiin lähes kansallissankareita. Tämä maine auttoi lasitehtaita myymään
heidän ja muidenkin muotoilemaa käyttölasia koteihin, sillä nuo maailmalla menestyneet
esineet olivat liian kalliita tavallisen kuluttajan ostettavaksi vielä
1950-luvulla.
Juontaja Rosa Kettumäki ja
Suomen lasimuseon
intendentti Kaisa Koivisto, jolla on sylissään tuore
Kerttu
Nurmisen tuotantoa esittelevä kirja.
|
Kerttu Nurmisen
muotoilemat Verna ja Mondo –lasistot ovat laajalti levinneitä, mutta enää niitä
ei valmisteta. Iittala valmistaa vanhoista lasistoista edelleen Göran Hongellin
Aarne-sarjaa, Kaj Franckin Kartio-laseja, Oiva Toikan Kastehelmeä, Aino Aalto –nimisiä
laseja, Alfredo Häberlin Essence-sarjaa sekä Tapio Wirkkalan Tapio-, Gaissa- ja
Ultima Thule -sarjojen laseja. Uutta suomalaisen muotoilijan Suomessa teollisesti valmistettua
lasistoa ei ehkä enää tulla näkemään. Aamu-tv:n keskustelussa muotoilija Aleksi
Kuokka toteaakin, että muotoilijan on käytännössä mahdoton päästä suunnittelemaan
suomalaista käyttölasia teollisuudelle. Kodeista löytyy jo lasistoja ja vanhoja
laseja on ostettavissa alan liikkeissä. Uusien lasien kysyntä taitaa tulla
tyydytetyksi Iittalan vanhojen mallien tuotannon jatkamisella sekä ulkomaisilla
(halvemmilla) lasistoilla.
Käyttölasien tuotanto on kuitenkin aikaisemmin pitänyt yllä lasintekijöiden ammattitaitoa ja varsinkin taidelasiesineiden teollinen valmistaminen on ollut olennaista tässä. Kun niitäkin valmistetaan nykyään vähemmän, niin sillä on negatiivinen vaikutus ammattitaidon ylläpitämiseen. Onhan esimerkiksi jo lasin koristekaivertamisen ammattiosaaminen melkein kokonaan kadonnut Suomesta.
Kaisa Koivisto.
|
Käyttölasien tuotanto on kuitenkin aikaisemmin pitänyt yllä lasintekijöiden ammattitaitoa ja varsinkin taidelasiesineiden teollinen valmistaminen on ollut olennaista tässä. Kun niitäkin valmistetaan nykyään vähemmän, niin sillä on negatiivinen vaikutus ammattitaidon ylläpitämiseen. Onhan esimerkiksi jo lasin koristekaivertamisen ammattiosaaminen melkein kokonaan kadonnut Suomesta.
Suoran lähetyksen jälkeen
seurue keskusteli
rennommin suomalaisesta lasista.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti