maanantai 27. elokuuta 2018

Hämeenlinnassa antiikki-, taide- ja keräilymessut tulevana viikonloppuna 1. - 2.9.


Viime vuonna Laatumessujen Elenia Areenan
tapahtumassa näytti tältä.
 
Reilut 20 vuotta sitten hämeenlinnalainen atk-opettaja Hannu Tienhaara oli sukunimensä mukaisessa elämäntilanteessa; useampia vuosia kestänyt opettajan pesti aikuisoppilaitoksessa oli päättymässä ja uutta piti keksiä. Hän oli jo ilmoittautunut Tampereen Yliopistoon opiskelemaan internetkouluttajan täydennyskoulutusohjelmaan ja kouluttajan töiden piti jatkua osittain myös tämän koulutuksen aikana ja täysipainoisesti varsinkin taas sen jälkeen.
 
Tienhaara oli silloin toiminut jo muutaman vuoden sivutoimisena yrittäjänä vanhan tavaran kaupan parissa. Kaupanteko painottui varsinkin oppilaitoksen lomien aikana tapahtuvaan, antiikki- ja keräilyalan messuilla näytteilleasettajana kiertämiseen. Vaihtoehtona työuran jatkamisessa olikin ollut atk-alan kouluttajana toimimisen sijasta siirtyminen antiikkialalle.
 
Hämeenlinnassa oli vuodesta 1986 lähtien järjestetty aina keväisin valtakunnallisestikin merkittävää antiikkimessutapahtumaa. Tienhaaran tarkoituksena oli kauppiaskollegoiden kannustaman kokeilla, jos vastaava tapahtuma menestyisi myös toisen kerran vuodessa syksyllä.

Hämeenlinnan Verkatehtaalle oli teatteritaustaisen talkooporukan toimesta avattu entiseen Metrotukun toimitilaan tapahtumatila ja se oli ristitty Kulttuuritukuksi. Antiikki- ja keräilymessut syyskuussa 1998 olivat ensimmäinen, teatteritoiminnan lisäksi tässä tilassa järjestetty varsinainen yleisötilaisuus. Tilan remontti oli jäänyt talkooporukalta vähän vaiheeseen, vessat tulvivat kesken tilaisuuden pariin otteeseen ja muitakin haasteita riitti uudella tapahtumajärjestäjällä.
 
Mutta messut onnistuvat kokonaisuutena erinomaisesti, väkeä kävi viikonlopun aikana lähes 3500 messuvierasta ja myös kauppiaat olivat enemmän kuin tyytyväisiä sekä järjestelyihin että varsinkin kaupalliseen tulokseensa. Myös järjestäjälle tapahtuma onnistui taloudellisesti niin hyvin, että täydennyskoulutukset saivat jäädä ja päätoiminen yrittäjän ura tapahtumajärjestäjänä alkoi.
 

Nyt kaksi vuosikymmentä myöhemmin tapahtumia on järjestetty jo yhteensä 110 kpl, Hämeenlinnan lisäksi myös Helsingissä, Tampereella, Lahdessa, Heinolassa, Porvoossa ja Lappeenrannassa.

Kuva vastaavasta tapahtumasta kahden vuoden takaa.
 
Merkkivuotta juhlitaan työn merkeissä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävien Hämeenlinnan antiikki-, taide- ja keräilymessujen yhteydessä Elenia Areenalla. Messupaikka sijaitsee osoitteessa Härkätie 17 ja tapahtuma on avoinna yleisölle sekä lauantaina 1.9. että sunnuntaina 2.9. klo 10 - 16.
 
Tapahtumassa on vakiintuneeseen tapaan myynnissä monipuolisesti vanhaa tavara, esim. antiikkiesineitä, designia, retroa, vintagea, lasia, astioita, hopeaa, koruja, kelloja, militariaa, rahoja, postimerkkejä ja -kortteja, kirjoja, lehtiä, vanhoja tekstiilejä, yms. Parilla osastolla myynnissä myös uusia käsitöitä.

Myyntitoiminnan lisäksi tarjolla on myös neuvontaa ja arviointia. Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry:n osastolla saa filateliaan liittyvää tietoa, Etelä-Hämeen Numismaatikot ry:n osastolla palvellaan rahoista ja mitaleista kiinnostuneita ja Kellohuone Ville Pietilän osastolla palvellaan vanhoista kellosta tietoa haluavia.

Tapahtumaan on pääsymaksu. Aikuisten lippu maksaa 8€ ja perhelippu 16€. Perhelipulla pääsee tapahtumaan saman talouden kaksi aikuista ja kaikki perheen alle 18-v. lapset. Alle 15-v. pääsevät maksutta aikuisen seurassa tapahtumaan. Molempina päivinä klo 14 - 16 välillä tapahtumaan pääsee alennushinnalla, silloin aikuiset maksavat 6€ ja perheet 12€.

Elenia Areenan ravintola palvelee messuvieraita molempina messupäivinä klo 9.30 alkaen ja ravintolasta on saatavissa myös lounasta molempina päivinä. Tapahtumatilan yhteydessä on runsaasti maksutonta paikoitustilaa messuvieraiden autoille. Messutila on uusi, vuonna 2015 valmistunut urheilutalo ja suunniteltu kaikilta osin esteettömäksi.

Ennen Elenia Areenan rakentamista Laatumessut
järjesti myyntitapahtumia urheilutalo Hämeenkaaressa.
Tämä kuva on elokuulta 2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti