torstai 2. marraskuuta 2017

Tampereella messuttiin lauantaina

Ensimmäisellä myyntipaikalla sisäänkäynnin
vasemmalla puolella oli tuttuun tapaan Wanhat
unelmat. Kauppias Tuulikki Juusela on ajamassa
liikettä alas, joten ostoksista sai hyviä alennuksia.

Toisella puolella oli toinen konkari
eli Lasse ja tutut laatikot.

Melkein kaikki myyntipaikat olivat käytössä
ja yleisöäkin oli kohtalaisesti.

Näillä messuilla on yleensä ollut useita taidelasin
kauppiaita Riihimäen suunnalta. Tällä kerralla
Riihimäen seudun mainetta piti yllä Oivallus.

Yksi messujen komeimpia lasiesineitä oli tämä Heikki
Punkarin lasiveistos. Punkari tunnetaan Aalto-
maljakoiden puhaltajana ja yhtenä Timo Sarpanevan
Claritas-sarjan esineiden tekijöistä.

Heikki Orvolan Evergreen majakko.
Siitä on tehty myös lila versio.

Tässä maljakossa on samat värit kuin Orvolan maljakossa.
Myyjä arveli tämän olevan Riihimäen lasin tuotantoa.
Olisiko lukijoilla tarkempaa tietoa maljakon suunnittelijasta.

Tämä komea lasimalja on varmaankin 1800-luvulta.
Siihen ei ilmeisesti kuulu metallista jalustaa.

Humppilan Henrik Koivulan sininen
kolmen kynttilän kynttilänjalka.

Meriantiikkia.

Tampere on kiakkokaupunki joten tälle
laukulle löytyi varmaankin ostaja.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti