keskiviikko 1. marraskuuta 2017

100 lasissa: 100 vuotta, 100 esinettä



Näyttely Suomen lasimuseossa vielä tämän viikon,
5.11. asti.

Näyttelyssä on mukana mitä moninaisimpia tarinoita uudesta Aallosta Gorbatšov-lintuihin, lasintekijöiden taidonnäytteistä bioaktiiviseen lasiin, juomalaseista uniikkeihin taide-esineisiin. Itsenäisyyden juhlavuoden lasiesineinä esitellään Suomen lasimuseon Suomi 100 -muotoilukilpailussa palkitut esineet.

Lasi on osa suomalaista identiteettiä. Lasi on myös kansainvälisesti tunnetuin osa suomalaista muotoilua. Näyttely kertoo omalla tavallaan historiasta sadan lasiesineen avulla, yksi jokaiselta vuodelta 1917–2017. Mukana on tunnettujen muotoilijoidemme töitä, mutta myös tarinaltaan kertojalle merkityksellisiä lasiesineitä. Tarinoita on kerätty yhteistyö-verkoston lisäksi sosiaalisen median ja lehdistön välityksellä.


Yleiskuva Sata lasissa –näyttelystä,
etualalla Aimo Okkolinin Lumpeenkukkia.

Lasiteollisuudella on aina ollut kansainvälisiä suhteita. Tarinat monipuolistavat kiinnostavalla tavalla kuvaamme itsenäisen Suomen lasista. Suomi ei ole ollut, onneksemme, ilman monipuolisia ulkomaisia vaikutteita ja suhteita koskaan. 100 lasissa -näyttely on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaa.
 
Näyttely on ollut menestyksekäs ja se on saanut paljon positiivista palautetta yleisöltä.

Näyttelyä on esitelty tässä blogissa 19.5.:
https://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2017/05/100-lasissa-100-vuotta-100-esinetta.html



Helmi Remes: Maa, Suomi 100 –muotoilukilpailun
jaettu 2. sija + Vuoden 2017 taide-esine.




Kari Alakoski ja Marja Hepo-aho: Syli,
Suomi 100 –muotoilukilpailun jaettu 2. sija.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti