maanantai 6. marraskuuta 2017

Lasimuseolla tapahtuu lauantaina


Taiteilija Eila Minkkisen lahjoituksen julkistaminen ja lasinpuhaltaja Hugo Raskista kertovan dokumenttielokuvan esitys Suomen lasimuseossa lauantaina 11.11.2017


Eila Minkkinen on tehnyt pitkän uran hopeaseppänä ja kuvanveistäjänä työskennellen eri metallien parissa. Hänen veistoksiaan ja korujaan on usean taidemuseon ja yksityisen keräilijän kokoelmissa kotimaassa ja ulkomailla. Hänen kookkaita metallireliefejään ja -veistoksiaan on useissa julkisissa tiloissa kotimaassa.

Minkkinen on ollut aina kiinnostunut myös lasista, sekä materiaalina että lasitaiteena. Vuonna 2013 hän aloitti yhteistyön lasinpuhaltajien kanssa kokeilemalla metallilevystä leikattujen kuvioiden (figuurien) laittamista sulan lasimassan sisälle esinettä puhallettaessa. Kokeilut onnistuivat.  Eila Minkkisen koruista tutut kasvo- ja eläinkuviot kullasta, hopeasta ja kuparista ovat nähtävänä värikkäiden, mutta muodoiltaan pelkistettyjen lasiveistosten sisällä.

Lahjoituksen julkistus klo 15.00

Taiteilija on paikalla kertomassa töistään. Lahjoituskokoelmaan kuuluu neljä vuosina 2014–2015  valmistunutta taide-esinettä ja lasia ja kultaa yhdistävä koru vuodelta 2017.

 

Lasinpuhaltajamestari Hugo Rask (1903–1986) aloitti 50-vuotisen uransa Karhulan lasitehtaalla 13-vuotiaana vuonna 1916. Muottipojan työstä hän eteni silloisen tavan mukaan vähitellen aloittajaksi eli postipojaksi ja siitä edelleen vihdoin verstaan mestariksi. Juuri ennen talvisodan syttymistä hänelle tarjottiin hyttimestarin paikkaa, mutta sodan takia hyttimestarin työt saivat odottaa 1940-luvun puoliväliin.

1940-luvun lopulla Rask koulutettiin työntutkijaksi. 1950-luvun hän työskenteli Iittalassa, ensin työntutkijana, myöhemmin hyttimestarina. Koko ajan hän myös puhalsi lasia ja hänestä tuli sekä Tapio Wirkkalan että Timo Sarpanevan luottopuhaltaja uusien lasimallien kehittelyssä. Vuonna 1960 Rask siirtyi takaisin Karhulaan. Raskia kiinnosti Karhulan lasitehtaan historia. Kun Karhulaan perustettiin lasimuseo vuonna 1964, toimi Rask vuosia museon itseoikeutettuna oppaana. Vuonna 1969 Hugo Rask sai elämäntyöstään Taideteollisuuden valtionpalkinnon.
 

Dokumenttielokuvan esitys klo 14.00
 

Dokumenttifilmi Kasvo: Hugo Rask on esitetty TV2:ssa vuonna 1978. Filmi kestää 20 minuuttia. Filmin esittelee Tellervo Aho, dokumentin tekijä.

1 kommentti:

  1. Thanks for sharing, nice post!

    Anthaison chuyên bán máy đưa võng giá rẻ với blog https://mayduavongts.yolasite.com/ giải đáp thắc mắc nên mua máy đưa võng loại nào cũng như tìm hiểu giá máy đưa võng và địa chỉ bán máy đưa võng giá rẻ uy tín cho bé.

    VastaaPoista