Kalvolan kirkko lasimaljassa

Maljan korkeus on 15 cm ja halkaisija 26 cm. Sen

kylkeen on hiottu Kalvolan graniittikirkon kuva.

Maljan muodon perusteella se voisi olla esim.

Göran Hongellin suunnittelema.

 

Nykyään suomalaisista 73 % on evankelisluterilaisen kirkon jäseniä, mutta paikkakuntakohtaiset erot ovat isot. Kirkossa käy kuitenkin vain muutama prosentti seurakuntalaisista, esimerkiksi kuvan Kalvolan kirkossa käy vain 3 prosenttia Kalvolan seurakunnan jäsenistä.



Kalvolan kirkon kuva Iittalan lasitehtaan valmistaman

ison maljan kyljessä. Netissä löytyvät valokuvat on

otettu kirkon toiselta puolelta, onkohan käsitys

julkisivusta muuttunut vuosikymmenten aikana ?

 

Kalvolan kirkko on rakennettu Kalvolan punaisesta graniitista vuosina 1919 – 1921 ja sen on suunnitellut Ilmari Launis. Nykyinen kirkko on rakennettu vanhan vuodelta 1802 peräisin olleen ja vuonna 1918 tulipalossa tuhoutuneen kirkon tilalle. Kirkko on tornillinen pitkäkirkko, jonka kolmilaivaisen basilikamaisen runkohuoneen keskimmäinen laiva kohoaa matalien sivulaivojen sekä kuoripuolen seurakuntasalin ja sakariston yläpuolelle. Kirkkosalin sisäkatteena on holvimainen betonikatto. Kirkossa on Ilmari Launiksen suunnittelema maalauskoristelu sekä lasimosaiikit.

Kaiverrusten mukaan EO tai OE on saanut sen

Kalvolan kirkko- ja mieskuoroilta 6.10.1937.

 

Suomessa evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko ovat Tilastokeskuksen mukaan valtionkirkkoja, vaikka Suomen evankelis-luterilainen kirkko kutsuukin itseään ja ortodoksista kirkkoa epävirallisesti kansankirkoksi. Kirkon ja valtion suhdetta voidaan kuitenkin luonnehtia valtiokirkolliseksi, koska valtion ja kirkon väliset liitokset ovat niin voimakkaita.

 

Lahjan saajan monogrammit ovat ilmeisesti EO tai OE.

 

Lisää rubiininpunaista lasia



Tapio Wirkkalan muotoilemaa rubiinin-

punaista lasia Iittalasta.

Eilen tässä blogissa julkaistiin kuva esineestä, joka oli valmistettu Nuutajärven rubiininpunaisesta lasista ja tänään on esittelyssä Iittalan rubiininpunaista. Kyseessä on ilmeisesti kokeilu 1940-luvun lopulta: Tapio Wirkkalan muotoilema nenäliinamalja. Vuonna 1948 tuotannossa on ollut isompi malli, no 3131, jonka halkaisija on 210 mm. Tämän halkaisija on 17 cm. Jälkilämmityksessä punainen väri ei ole tullut esiin tasaisesti, vaan reunojen yläosat ovat jääneet vaaleammiksi. Olisikohan siinä syy miksei tästä ole tullut tuotantoversiota ?



Tapio Wirkkalan muotoilema rubiininpunainen malja,

jollaisia on kutsuttu nenäliinamaljoiksi tuon poimuilevan

muodon vuoksi.

Adventtisunnuntain iloksi punaista lasia

Kerttu Nurmisen muotoilema ja Nuutajärven lasitehtaan

valmistama rubiininpunainen taidelasimaljakko.

 

Kaupallisen joulun odotus alkoi viimeistään viikko sitten ja tänään, ensimmäisenä adventtisunnuntaina, alkaa kristillisen joulun odotus. Lisäksi pikkujoulukausi on vilkkaimmillaan. Ohessa - ei ihan joulunpunaista - vaan rubiininpunaista lasia Nuutajärveltä. Kerttu Nurmisen muotoileman taidelasimaljakon korkeus on 21 cm, ja suuaukon halkaisija on 15 cm.

Lasia Antiikki ja taide –lehdessä

Antiikki ja taide –lehden numeron 6/2016 kansi.

 

Antiikki ja taide –lehden numero 6/2016 on ilmestynyt ja siinä on jonkin verran asiaa myös lasista. 90-sivuisessa lehdessä on juttua mm. helsinkiläistalojen ulkoseinien reliefeistä, Alvar Aallon suunnittelemasta Kelan pääkonttorista, korutaitelija-kuvaveistäjä-lasimuotoilija Björn Weckströmistä ja Turun Kaakelitehtaan vähemmän tunnetuista tuotteista.

 

Kyösti Kakkonen lasikokoelmansa äärellä

Antiikki ja taide –lehdessä.

Pauli Jokisen kirjoittamassa Kyösti Kakkosen keräilyharrastusta esittelevässä jutussa kerrotaan myös hänen Bulevardin asunnostaan. Keramiikkaa ja lasia kerännyt Kakkonen on alkanut kerätä nyt myös ryijyjä.

Kyösti Kakkonen ostaa suomalaisia design-esineitä myös ulkomailta takaisin Suomeen.

-        Meidän museoillamme on niin pienet määrärahat, ettei niillä ole mitään mahdollisuuksia hankkia designia, Kakkonen sanoo lehden haastattelussa.
-        On sanottu, että minulla on parempi lasikokoelma kuin Lasimuseolla. En tiedä pitääkö paikkansa, miettii Kakkonen jutussa.
-        Haluan, että kokoelmani ovat käytettävissä positiivisen Suomi-kuvan luomiseksi. Minulle riittää, että kulut korvataan ja saan kutsun pitämään avajaispuheen, kertoo Kakkonen, jonka kokoelmille on runsaasti kysyntää: 14 kansainvälistä näyttelyä, jotka perustuvat hänen kokoelmiinsa, on tulossa lähivuosina.

Tänä vuonna Espoon Emmassa oli Rut Bryk –näyttely, jossa oli runsaasti esineitä Kyösti Kakkosen kokoelmista ja Suomen lasimuseossa viime vuosina esillä olleet laajat Tapio Wirkkalan sekä Timo Sarpanevan näyttelyt ovat perustuneet hänen kokoelmiinsa.

Susanna Tyrväinen Vihreä kyynel –teostensa äärellä.

 

Lasi- ja keramiikkataiteilija Susanna Tyrväisen näyttely Vihreä kyynel Galleria Mafka&Alakoskessa on avoinna viimeistä päivää huomenna sunnuntaina. Hänestä on Antiikki ja taide –lehden uusimmassa numerossa kolmen sivun juttu. Enemmän kuvia tuosta näyttelystä on julkaistu tässä blogissa 25.10.:

http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2016/10/susanna-tyrvaisen-vihrea-kyynel-nayttely.html

 

 

Vihreä kyynel –näyttelyssä esillä olevissa teoksissa

on käytetty useita eri lasintyöstötekniikoita.

Vielä kuukausi jouluun

Kuukauden päästä on joulu, mutta tuskin kovin paljon lasiesineitä mainostetaan lehdissä nykyään joululahjoiksi. Ennen oli toisin…

Oheinen Riihimäen Lasin mainos on julkaistu Taide-lehden numerossa 4/1947. Riihimäen lasin konserniin kuului tuolloin kolme lasiesineitä valmistanutta tehdasta sekä ikkunalasia ja silmälasien linssejä valmistaneet yksiköt.



 

”Lasiin siirrettyä kauneutta”

oli Riihimäen Lasin slogan vuonna 1947.

Kohti tietoisuutta – Tuija Sarantilan näyttely Riihimäellä

Tuija Sarantila: Evoluutio IV, 2016

Kuva: www.suomenlasimuseo.fi

Suomen lasimuseossa Riihimäellä on vuoden loppuun asti esillä Tuija Sarantilan muotoilun ja tasolasitaiteen välimaastoon sijoittuva teossarja. Kukin yksilöllinen teos on istutettu teräsrunkoon ja taidefunktion lisäksi ne toimivat pehmeän valon antavina led-valaisimina.

 

Tuija Sarantila: Evoluutio I, 2016

Kuva: www.suomenlasimuseo.fi

 

Tyylilleen uskollisena Sarantila käyttää raaka-aineenaan väritöntä kierrätyslasia. Työstötekniikoina ovat tällä kertaa lämpömuovaus kolmiulotteiseksi ja hiekkapuhallus. Valo läpäisee eri tavalla muokatut lasit eriasteisesti, jolloin väritönkin lasi herää eloon. Valaisimen oman valonlähteen lisäksi lasi heijastelee ulkoisia valaistusolosuhteita.

Näyttelyn teossarjat lähtevät alkuräjähdyksestä ja pääsevät evoluution alkumetreille. Tietoisuus on ehkä vielä kaukana – vai onko, mutta jossain siellä tulevaisuudessa se häämöttää. Matka on päättymätön. Pyrkimys korkeammalle tietoisuuden tasolle on universaali ilmiö – miten meistä kukin sen sitten uskoo saavuttavansa.

 

Lasitaiteilija Tuija Sarantila teoksensa äärellä.

Kuva: www.suomenlasimuseo.fi

 

Näin lasitaiteilija Tuija Sarantila esittelee itsensä:

 

”Olen sielultani savolainen, syntynyt ja kasvanut Mikkelissä. Opiskelin maatalous-metsätieteiden maisteriksi Helsingin yliopistossa ja työskentelin aluksi elintarviketeollisuudessa. Sieltä siirryin rahoitusalalle, toimien sijoittamiseen erikoistuneena pankinjohtajana. Musiikkiopinnot ja erilaiset taidekurssit vetivät jatkuvasti puoleensa.

Lasi valikoitui mielimateriaaliksi sen asettamien haasteiden vuoksi; kuinka yhdistää taiteellinen näkemys ja tekniset rajoitteet. Ongelmanratkaisu on nautinnollista! Vuonna 2007 perustin Lahteen oman tasolasitaidetta valmistavan lasistudion sekä opiskelin taide- ja sisustuslasiartesaaniksi Ikaalisten taide- ja käsityöoppilaitoksessa. Oman taiteellisen työskentelyni rinnalla olen toiminut opettajana useissa eri oppilaitoksissa.

Pyrin ilmaisussani pitkälti pelkistämiseen. Värittömän lasin herkät nyanssit rauhoittavat mieltäni. Työskentelyni on meditatiivista keskittymistä pala palalta rakentuvaan kokonaisuuteen.”

 

KOHTI TIETOISUUTTA

Lasitaiteilija Tuija Sarantila

Näyttely Suomen Lasimuseossa Riihimäellä 14.10. - 31.12.2016

 

www.studio-tsara.net

www.suomenlasimuseo.fi

 

Tuija Sarantila: Alkuräjähdys IV, 2016

Kuva: www.suomenlasimuseo.fi

 

Nuutajärven lasitehdas myytiin

Finn Rycycling on viime viikolla ostanut Nuutajärven lasitehdaskiinteistön Fiskars-konsernilta. 1974 valmistunut rakennettu tehdas, nimeltään Hakahytti, jäi tyhjilleen alkuvuodesta 2014, kun Fiskars keskitti lasinvalmistuksen Iittalan tehtaalleen. Vanhemmat tehdasrakennukset Fiskars myi Nuutajärven lasikylän kulttuurisäätiölle kuluvan vuoden tammikuussa: http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2016/01/nuutajarven-lasikylan-saatio-osti.html

Forssan lehdessä julkaistiin 18.11.2016 Jaakko Leinosen

toimittama ja Tapio Tuomelan kuvaama artikkeli Nuutajärven

lasitehtaan myymisestä Finn Recycling –yritykselle.

Finn Recycling alkaa käyttää entisen lasitehtaan mänkilaitosta metallivalimoiden käyttämän valimohiekan käsittelemiseksi uudelleen hyödynnettäväksi. Mänkilaitos on lasitehtaan tuotantopressin alkupää missä lasinvalmistuksen raaka-aineet sekoitetaan oikeissa suhteissa ja sieltä ne johdetaan sulatettavaksi lasimassaksi.

Suomen valimoissa käytetään valuhiekkaa noin 6.000 tonnia vuosittain.

Tehtaan ostanut yritys ei tarvitse kaikkia tiloja omaan toimintaansa, vaan se vuokraa osan 6.000 neliömetrin teollisuusrakennuksesta muille toimijoille. Maapohjaa kaupassa siirtyi 4,5 hehtaarin verran.

Fiskars-konsernin Iittala Outlet Nuutajärvi jatkaa toimintaansa edelleen lasikylässä.

Lähde: Forssan lehti 18.11.2016

Aino Aallon – vai Göran Hongellin ? – Bölgeblick

Aino Aallon ja Göran Hongellin muotoilemia Bölgeblick-sarjan

esineitä Artek 2nd Cycle –liikkeeseen kootussa näyttelyssä.

 

Jo pitkään ovat lasinkeräilijät, tai muutoin taideteollisuuteen perehtyneet, - ammattilaiset ja harrastajat – tienneet, että kunnia Karhula-Iittalan valmistamista Bölgeblick-sarjan lasiesineistä kuuluu suurelta osin Aino Aallon lisäksi Göran Hongellille. Jo vuonna 1989 Suomen lasimuseon julkaisemassa Sata vuotta Karhulan lasia (Lasitutkimuksia V) –kirjassa kerrotaan sivulla 66 vuoden 1932 suunnittelukilpailun tuloksista:

”Toiseksi tuli Aino Aallon Bölgeblick, jota edelleenkin , kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen valmistetaan. Sarjaa jatkettiin myöhemmin 30-luvulla uusilla artikkeleilla, jotka eivät mahdollisesti olleet Aino Aallon suunnittelemia. Mm. snapsikarahvin piirustus löytyi Göran Hongellin piirustuskokoelmista. Hongell on myöhemmin tehnyt korjauksia tai hän on joutunut suunnittelemaan kokonaan uuden tuotteen, jota on markkinoitu Aino Aallon nimellä. Karhulan lasitehtaan palveluksessa olevana Hongell joutui usein tekemään muutoksia jo valmistuksessa olevaan mallistoon.”

 

Näyttely on Igor Herlerin kokoama ja hän vastaa myös

esillepanosta sekä Artek 2nd Cycle –liikkeen vitriinien

modifioinnista tätä näyttelyä varten.

 

Göran Hongellin muotoilema Bölgeblick-sarjan karahvi.

 

Aallon pariskuntahan oli antanut Hongellille vapaat kädet muokata esineitä sellaiseen muotoon, että niiden valmistaminen oli helpompaa ja halvempaa. Lasinvalmistuksen rajoitukset eivät olleet Aalloille tuttuja, koska he eivät olleet työskennelleet lasihytissä tutustumassa käytännön lasinvalmistukseen.

Aino Aallon nimi oli aikanaan ja on yhä edelleen markkinoinnin kannalta myyvempi kuin Hongellin nimi. Kun Aallon pariskunta on kanonisoitu suomalaisen muotoilun ikoneiksi, niin tutkijoillakaan ei ole ollut intressiä lähteä oikaisemaan vääriä käsityksiä.

Igor Herler pystytti näyttelyn syyskuun alussa

ja se on esillä joulukuulle asti.

Igor Herler on nyt koonnut laajan näyttelyn, jossa Göran Hongell nostetaan Aino Aallon rinnalle Bölgeblick-sarjan muotoilijana. Näyttelyn on ollut tämän syksyn ajan esillä Artek 2nd Cycle –liikkeessä Helsingin Pikku Roobertinkadulla: http://2ndcycle.artek.fi/



Suomalaisesta hiekasta tulee tämän väristä lasia

ilman lisättyä väriainetta. Tämä vaatimattomin

värivaihtoehto on harvinaisin.

Syvänvihreä versio on samaa lasimassaa, jota käytettiin

myös mm. Lisa Johansson-Papen Press-sarjan esineissä.

Funktionalismi ilmenee mm. siinä miten pienillä muutoksilla

ja lisäyksillä saatiin tehtyä esineestä sopiva toiseen käyttö-

tarkoitukseen. Ryyppylasista tulee kahvikuppi tai Kipponen,

kun siihen lisätään korva.

Ja Kipposesta tulee kermakko, kun siihen lisätään kaatonokka

 

Kukkamaljakosta tulee kannu, kun siihen

lisätään kädensija ja kaatonokka.

Oikealla on Bölgeblick-sarja kannu ja vasemmalla on

Riihimäen lasin tekemä kopio, joka tilavuudeltaan vähän

isompi ja raskaamman näköinen.

Artek 2nd cycle –liikkeessä esillä oleva

näyttely on koottu neljään vitriiniin.

Karhulan lasitehdashan otti tuotantoonsa Göran Hongellin nimiin merkityn Maininki-sarjan, jonka voi nähdä muunnelmana Bölgeblick-sarjasta. Siinä on sileä ulkopinta, mutta lasin paksuus vaihtelee aaltoilemalla sisäpuolella, jolloin se näyttää vähän kauempaa samantapaiselta kuin Bölgeblick-sarjan esineet, joiden ulkopinta on porrastettu. Maininki-sarjan esineiden pohjarengas on 8-kulmainen, kun Bölgeblickissä se on pyöreä.

Joulunaika on alkamassa

Satavuotiaan puukasarmin aulassa on

mm. runsaasti huonekaluja.

Huomenna sunnuntaina avataan Joulukatu Helsingissä, mitä voinee pitää joulukaupankäynnin valtakunnallisena avauksena. Hämeenlinnassa Suomen kasarmin alueella vietettiin myös joulukauden avausta. Armeijan poistuttua kasarmeilta on valtio myynyt alueen ja nyt kasarmialuetta on alettu kehittää. Alueelle on tullut muuta toimintaa ja vanhasta puukasarmista löytyy kirpputori Suomen kasarmin aarteet sekä Nostalgiapuoti. Eilen puukasarmissa oltiin joulutunnelmissa klo 21 asti ja paikalla oli myös joulupukki.

Eilen taisi olla ensimmäinen mahdollisuus nähdä

joulupukki Hämeenlinnassa tänä vuonna.

Taustalla näkyvässä vitriinissä on mm. lasiesineitä.

Suomen kasarmin alue on aivan moottoritien päälle rakennetun kauppakeskus Goodmanin vieressä, joten sinne on helppo poiketa ohikulkumatkallakin. Kasarmin aarteet on kiinni tiistait ja keskiviikot, muina päivä avoinna.

https://www.facebook.com/suomenkasarminaarteet/?fref=ts

Joulupukki jakoi makeisia ilman ikärajaa.

Suomen lasimuseon & Metsästysmuseon Joulutori lauantaina 26.11. klo 10 – 15

 

Suomen lasimuseon museokaupassa on perinteiseen tapaan myynnissä saksalaisia ja böömiläisiä lasisia joulukoristeita. Joulutorin myyntipöydillä, joita lasimuseossa on tänä vuonna ennätysmäärä, on tarjolla koruja, käsitöitä, leivonnaisia, lasia ja paljon muuta!

Tapahtuman aikana Suomen lasimuseossa tarjotaan glögiä ja pipareita. Lasimuseossa kävijöiden kesken arvotaan lasisia joulukoristeita.

Metsästysmuseossa on tarjolla jätkänkynttilöitä, Marttojen joululaatikoita, huopatöitä, villasukkia, mattoja, puukkoja, leivonnaisia, koruja, lyhtyjä, kransseja ja kierrätysmateriaaleista valmistettuja käsitöitä. Riihimäen Erätytöt ja Eräpojat myyvät herkkuja Kahvipuffetissa ja museon puolesta tarjotaan mehua ja pipareita.

Molemmissa museoissa lapset voivat etsiä tonttuja. Museoiden välillä kulkee jätkänkynttilöin valaistu joulupolku. Partiolaisten soppatykki on asemissa ja tarjoaa lämmittävää hernekeittoa ostosten tekijöille, ja samalla voi hankkia partiolaisten adventtikalenterin avuksi sen laskemiseen, montako yötä siihen jouluun onkaan…

Tapahtumaan ja näyttelyihin on vapaa pääsy.

 

Suomen lasimuseo
Tehtaankatu 23, Riihimäki

www.suomenlasimuseo.fi

Olli Ahtola: Muutamia minua askarruttavia huomioita suomalaisessa 1800-luvun käyttölasissa

Jykeväseinäisiä mahapullon muotoisia pulloja löytyy pienenkokoisia (1/2 – 2 dl) ja sitten suuria (3 litraa ja siitä ylöspäin). Miksi ei välikokoja? (Käytän siis nykyisiä mittayksiköitä asiaa helpottaakseni). Miksi kaikki pienet pullot (minullakin on niitä viisi erikokoista) ovat syvän vihreitä, kun taas suuret pullot (minullakin on niitä reippaasti toistakymmentä) tulevat eri vihreän ja ruskean (ja myös musta) sävyissä?

Viilikehloja on eri kokoisia, ja vaikka vihreä väri on yleisempi, kyllä myös ruskeita löytyy. Kuitenkin voipurkit ovat miltei poikkeuksetta vihreitä. Minulla on kaksi ruskeaa, mutta molemmat ovat jonkin verran korkeampia kuin mikään vihreistä, joita minulla on useita. Eikös voi näyttäisi paremmalta ruskeassa astiassa?

Puhalletut kukkaruukut (siis reikä tai reikiä pohjassa) ovat aika harvinaisia, mutta ainakin minulla on suht sama määrä vihreitä ja ruskeita. Aluslautaset ovat kaikki vihreitä. Miksiköhän? En ole koskaan edes nähnyt ruskeaa puhallettua aluslautasta. Joitain on kyllä kaupiteltu, mutta niissä ei ole ollut vanhan lasin tuntua.

Entäs sitten taskumatit. Minullakin on niitä pilvin pimein eri mallisia ja vain yksi ruskea.

Sama koskee tuoppeja ja mukeja. Ruskeiden löytäminen on ollut työn takana. On minullakin suuresta (n. 3 l) pieneen (n. 3dl) yksittäiset kappaleet ruskeita, mutta vihreitä runsaasti. Eikös se olutkin näyttäisi maittavammalta ruskeassa tuopissa?

Sitten ne ns. narupurkit. Pieniä löytyy helposti ruskeita ja mustia, mutta ei kunnon vihreitä.  Kun siirrytään suurempiin, eli lähes ja yli litran vetoisiin, molempia värejä löytyy aika samalla tahdilla. En nyt laske mukaan niitä pieniäkin vaalean vihertäviä, joita varmaankin on ostettu apteekkeihin, koska ne ovat olleet aivan kirkkaita (siis värittömiä) halvempia, ja kirkkaita olisi varmaankin haluttu. Näitähän löytyy runsaasti, mutta kunnon vihreitä tuskin lainkaan. Minullakaan ei ole ensimmäistäkään pienikokoista tumman vihreää.

Sylinterin muotoisia pulloja löytyy molemmissa väreissä, mutta shatullipullot ovat kaikki vihreitä, jos väriä on. Paloviina saattaisikin näyttää kyseenalaiselta ruskeassa shatullipullossa! En ole nähnyt ensimmäistäkään. Ruskeita ryyppypikareita (60-laseja) on kyllä museoissa, mutta harvinaisia ne ovat. En muista nähneeni koskaan kaupan.

Onko niin, että sellaista hiekkaa, jossa on sellainen sekoitus metallioksideja, että lasista tulee ruskeaa, on vähemmän kuin vihreää aikaansaavaa?

Onko mahdollista, että esimerkiksi ruskeat tuopit ja voiastiat ovat olleet kovemmassa käytössä ja rikkoontuneet, ja siten vihreitä nykyään löytyy enemmän? (Tässä tuli mieleen englantilaisten 1700-luvun lasipikarien ja pokaalien kerääjien kommentti, miksi hienoissa jo aikanaankin hyvin kalliissa lasissa on aina silloin tällöin pientä sanomista. Yleensä niin pientä että huomaaminen vaatii asiantuntemusta. Ne voivat olla hiukan vinossa tai hiukan jalkalaatallaan heiluvia. Näitäkin laseja myytiin vain seurapiirien väelle ja ne otettiin käyttöön vasta kun aivan priimat olivat ensin käytössä. Tästä syystä aivan priimoja meni rikki suhteessa paljon enemmän kuin näitä.)

Varmaankin traditio on vaikuttanut joihinkin värivalintoihin. Prässätyt voipurkitkin tehtiin vihreiksi sitten myöhemmin kun niitä alettiin puristaen valmistaa.

Pienet purkit, joita pääasiassa tehtiin apteekkikäyttöön, ovat lienee ruskeita, koska ne päästävät valoa läpi huonommin kuin vihreät. Onkohan se näin? Mustat ainakin.

 

Yllä olevan Olli Ahtolan pohdiskelevan kirjoituksen pohjalta toivotaan näkemyksiä toisilta vanhaa lasia kerääviltä.

Potkukelkka – ympäristöystävällinen kulkuneuvo

Göran Hongellin muotoilema malja, johon on

kaiverrettu potkukelkalla kulkevan pariskunnan

kuva. Malja on valmistettu Karhulan lasitehtaassa

1930-luvulla.

 

Potkukelkan sanotaan tulleen keksityksi 1800-luvulla Ruotsissa saaristolaisten jääkulkuneuvoksi. Sen alkuperä on ollut metsäkelkka ja vesikelkka, jotka olivat tavaran kuljettamiseen tarkoitettuja hyötykulkuvälineitä. Vesikelkallahan kuljetettiin alun perin vesiastioita avannolta tai kaivolta talviaikaan. Niitä käytettiin myös kaikenlaisten muiden tavaroiden kuljettamiseen.

Suomessa potkukelkka yleistyi ensin Ahvenanmaalla ja muualla rannikkoseuduilla kalastajien ja hylkeenpyytäjien käytössä. Myös postinkantajat hyödynsivät niitä. Potkukelkkakin oli siis aluksi enimmäkseen kuormien kuljettamiseen käytetty hyötykulkuneuvo.

Suomen ensimmäinen potkukelkkailun erikoisseura, Oulun Potkuriklubi, perustettiin jo vuonna 1890. Potkukelkkailua pidettiin naisille sopivana liikuntamuotona jo silloin, kun heidän hiihtoharrastustaan vielä vieroksuttiin. 1800- ja 1900-luvun vaihteessa potkukelkkailussa järjestettiin jo kilpailuja ja se oli tasavertainen laji hiihdon sekä luistelun kanssa.

Vauhdikkaasti potkurilla - kuvattu maljan sisäpuolelta.

Myöhemmin potkukelkkaa on muotoiltu edelleen esimerkiksi pidentämällä jalaksia ja tekemällä ne teräksestä. Potkukelkan kehityksessä tapahtui merkittävä muutos, kun salolainen sähköteknikko Oskari Terhi kehitti siihen rautajalakset vuonna 1900. Kelkan pystypuita käännettiin takanojaan, jolloin potkulle tuli enemmän tilaa ja ohjattavuus parani. Toisen maailmansodan jälkeen potkukelkka levisi koko Suomeen, mihin vaikutti valmistamisen opettaminen veistokouluissa. Sotien jälkeen potkukelkkaa alkoivat käyttää myös lapset. Aiemmin kelkkaa oli pidetty liian vaarallisena ja sen rikkoutumista pelättiin.

Potkukelkka jäi vuosikausiksi lähinnä lasten ja vanhusten käyttöön. Kilpailutoimintaa aloitettiin uudestaan Suomessa 1985. Vuonna 1997 markkinoille tuotiin Suomessa valmistetut teräsputkirunkoiset potkukiitäjät.

Ketkupolkkailevan pariskunnan kuva on yhdellä

puolella ja vastapuolella on kaksi kuvaa tykkylumisten

kuusien ryhmästä.

Potkukelkkojen tuotanto on Suomessa vakiintunut 20 000:een vuodessa, kun 1960-luvun huippuvuosina niitä saatettiin valmistaa 100 000. Suomessa kelkkoja valmistaa lähes monopoliasemassa E. S. Lahtinen Oy (ESLA). Myös Norjassa ja Ruotsissa on omaa tuotantoa. Suomessa myydään vuosittain noin 30 000 potkukelkkaa, mikä on noin kolmannes maailmanmarkkinoista.

Senioreille tai ikärikkaille (kuten uusin vanhus-sanan kiertoilmaisu kuuluu) on valmistettu myös pyörillä kulkevia potkukelkkoja ympärivuotiseen käyttöön.

Lähde: Wikipedia

Turussa antiikki- ja keräilymessut 12. - 13.11.

Turun VPK-talo Brankun täydeltä antiikin, keräilyn, designin, retron ja vintagen hurmaa. Menneen ajan nostalgiaa ja mummolan muistoja. Kauppiaiden valikoimissa lasia, keramiikkaa, koruja, rahoja, kirjoja, kalusteita, valaisimia, merkkejä, tekstiilejä, keittiöantiikkia, taidetta, kultaa, hopeaa...

 

Näytteilleasettajien osastoilla tarjolla keräilyn koko kirjo. Rahojen ja postikorttien arviointia. Messukahvila palvelee tapahtuman aukioloaikoina. Aikuisten pääsymaksu 8 €. Alle 18-vuotiaat maksutta.

Turun VPK-talo sijaitsee osoitteessa Eskelinkatu 5, Turku. Tapahtuma avoinna yleisölle lauantaina ja sunnuntaina 12. - 13.11. kello 10 - 16.

Huippuhintoja Bukowskilla

Bukowskin Art + Helsinki –huutokaupassa tällä viikolla monen suomalaisen design´in 1900-luvun huippuesineen vasarahinta nousi korkealle, mutta eivät toki kaikki. Esimerkiksi taidelasiesineiden hintaerot aivan huippuesineiden ja hyvien, mutta tavallisempien esineiden välillä kasvavat entisestään. Loppuhintoja voi katsella netissä: https://www.bukowskis.com/fi/auctions/F182/lots

 

Alvar Aallon suunnittelema vihreä Savoy-maljakko, jonka uskotaan olevan ensimmäisiä valmistettuja. Kohteen toisena esineenä on Karhula Oy:n toimijohtaja Anders Kramerille tehty pieni snapsipullo. Tämän historiallisestikin merkittävän kohteen vasarahinta oli 11.800 euroa.

Kuva: www.bukowskis.com

 

Karhulan tehtaitten eli Karhula Osakeyhtiön perustaja William Ruth kuoli 1913 ja A. Ahlström Oy osti yrityksen 1915. Insinööri Anders Kramer nimitettiin tehtaitten johtoon 1916. Lasitehtaan lisäksi kokonaisuuteen kuuluivat konepaja, saha, puuhiomo, tiilitehdas ja Korkeakosken vesivoimalaitos. Kramerin johdolla yritysrypäs kehittyi voimakkaasti. Kramer jäi eläkkeelle vuorineuvoksena 1941. Kramer toimi myös helsinkiläisen Kulosaaren huvilakaupunkiyhtiön sivutoimisena toimitusjohtajana 1915 – 1929.

Tässä blogissa on aikaisemmin julkaistu kuva toisesta Kramerille lahjoitetusta lasiesineestä: http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2014/01/karhu-ja-tahti-esilla-tampereella.html

Ulos sukset survaiskaa !

Riihimäen lasin valmistama pihkanruskea siro ja matala

tuhkakuppi, johon on kaiverrettu hiihtäjän kuva. Tuhka-

kupin pituus on 12 cm, leveys 7 cm ja korkeus 1 cm.

 

Yli sata vuotta sitten julkaistussa Suksimiehen laulussa lauletaan Julius Krohnin kirjoittamin sanoin otsikkotekstin mukaisesti noin. On tainnut jo painua unholaan tällainen laulu, jota ainakin vielä 1960-luvulla laulettiin kansakouluissa. Teksti löytyy netistä: https://fi.wikisource.org/wiki/Suksimiehen_laulu

Suomen etelärannikolle tuli eilen lunta sen verran, että monin paikoin pääsee jo hiihtämään. Oheisessa kuvassa näkyvällä hiihtäjällä on sen verran vauhdikas asento, että taitaa olla mäkiosuus menossa.

 

Tunnistaako joku tämän lasinpuhaltajan ?

Oheinen Karhula-Iittalan mainos on julkaistu Taide-lehden numeron 2-3/1946 takakannessa. Mainoksen tekstissä puhutaan kauniisti lasinpuhaltajasuvuista ja käsityötaidon merkityksestä, mutta kuitenkin kuvan henkilö jää anonyymiksi. Löytyisikö tälle komeat viikset omaavalle herralle nimi blogin lukijoiden avulla ?