sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Nuutajärven lasikylän taiteilijoiden teoksia esillä Sipoossa

Näyttelyssä Kamera ja kvartsihiekka kohtaavat Caj Bremerin valokuvat sekä Nuutajärven taiteilijoiden teokset Sipoon Gumbostrand Konst & Form´isaa 11.4.–8.6.2014.

Näyttely esittelee monipuolisena valokuvaajana tunnetulta Caj Bremeriltä yli 120 työtä. Valtaosa teoksista on uusia, nyt ensi kerran nähtäviä kuvia, mutta joukossa on myös vanhempia klassikoita. Bremerin valokuvat saavat kontrastia Nuutajärven osuuskunnan kahdeksan taiteilijan värikylläisistä taidelasiteoksista.


Johannes Rantasalo, Notkea vihreä, lasi ja teräs, 2014, 170x100x65 cm, 12 000 €.
 
Näyttelyn väriloistosta vastaavat Nuutajärven osuuskunnan eli NuGOn taitelijoiden teokset. Nuutajärven osuuskunnan taiteilijoista näyttelyssä ovat mukana Alma Jantunen, Anu Penttinen, Lea Swantz, Marika Kinnunen, Sara Hulkkonen, Heikki Viinikainen, Johannes Rantasalo ja Markku Salo.

Jokaisella taiteilijalla on oma tyyli, yhtenäistä heille on teoksissa käytetty materiaali eli lasi. Nuutajärven osuuskunnan taiteilijat ovat tutustuneet Bremerin valokuviin ja tehneet näyttelyä varten uutta tuotantoa.

Lea Swantz, School of Fish, poltintekniikka, 2014, 50x20x9 cm, 900 €

Valokuvaaja Caj Bremer

Vuonna 1929 Helsingissä syntynyt valokuvaaja ja akateemikko Caj Bremer aloitti lehtikuvaajan uransa vuonna 1951. Uutisvalokuvaajana Bremer teki uutiskuvaajan töitä muun muassa Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa. Bremer on toiminut myös taiteilijaprofessorina ja valokuvajournalismin opettajana Taideteollisessa korkeakoulussa sekä saanut valtion valokuvapalkinnon vuosina 1968 ja 1973, valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1973 sekä valtion journalistipalkinnon vuonna 1994.


Nuutajärven Osuuskunta NuGO

Nuutajärven Galleria Osuuskunta NuGO on vuonna 2007 perustettu korkeatasoisen, suomalaisen ja nuutajärveläisen taidekäsityön tunnettuutta edistävä osuuskunta. NuGOon kuuluu kahdeksan yritystä. Mukana on lasimuotoilijoita, -taiteilijoita ja lasinpuhaltajia, joilla kaikilla on oma yksilöllinen tapansa käsitellä haasteellista materiaalia. Nuutajärven Lasikylässä on valmistettu lasia yhtäjaksoisesti vuodesta 1793. Tässä ainutlaatuisessa ympäristössä syntyvät myös NuGO:n jäsenten perinteistä lasiosaamista ja nykymuotoilua yhdistävät esineet. www.nugo.fi
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti