sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Suomen suurin sisäkirppis Pasilan Messukeskuksessa

Helsingin messukeskuksessa järjestettiin tänään Suomen suurin sisäkirppis, jossa oli 542 myyntipaikkaa. Kaikki paikat oli myyty, mutta muutama pöytä oli tyhjänä, kun myyjä saapunutkaan paikalle. Suomen Messut on päättänyt järjestää tällaisia kirpputoritapahtumia sellaisina viikonloppuina, jolloin ei ole messutapahtumia. Kaikki myyntipaikat Helsingin messukeskuksen hallissa 7 oli myyty, vaikka tapahtumaa oli markkinoitu pienellä budjetilla. Pääasiassa sosiaalisen media kautta tapahtunut markkinointi oli tavoittanut varsinkin nuoremman kirpputoriväen hyvin.

Paikka on sijainniltaan ja liikenneyhteyksiltään loistava tällaisen tapahtuman järjestämiseen: lyhyt matka Helsingin keskustaan ja ratikan sekä monen bussilinjan pysäkit ovat ihan vieressä, samoin rautatieasema. Maksullista paikoitustilaakin on riittävästi omalla autolla tuleville.

Hallissa on vain yksi kahvio, jossa on yksi kassa ja tämä ruuhkautui kun paikalla oli kuitenkin myyjien lisäksi muutama tuhat asiakasta päivän aikana. Myyjien opastamisessa paikoilleen oli jotain mennyt pieleen, kun useammassa kohdassa käytävää kulkiessaan huomasi yhtäkkiä olevansakin myyjän selän takana, kun jotkut myyjät olivat eri puolella pöytää, kuin muut myyjät samassa rivissä. Nämä pienet puutteet varmaan korjautuvat, kun tapahtuma järjestetään muutaman kerran. 

Tästä voisi hyvinkin tulla parannettu versio kaivatusta Valtterin kirpputorista, jos tapahtuman järjestäminen olisi säännöllistä. Jos tapahtuma järjestetään vain silloin tällöin satunnaisesti, kun tila on vapaana messukäytöstä, niin tapahtumasta ei ehkä kehity tarpeeksi suosittua myyjien eikä ostajien keskuudessa. Tällä hetkellä ei ole tiedossa milloin Messukirppis järjestetään seuraavan kerran.

Messukirppiksen nettisivut ovat osoitteessa: http://www.finnexpo.fi/Sites3/Messukirppis/myyjille/Sivut/default.aspx


Helsingin messukeskuksen halli 7 on niin suuri, että yli 500 myyjää ja tuhatkunta asiakasta mahtuu, eikä vielä ole ahdasta.


Ihan näin hyvässä järjestyksessä myyntipaikat eivät todellisuudessa olleet.

Design-esineitä ei Messukirppiksen myyntipöydillä 16.6. ollut kovin runsaasti. Tässä on eräs mielenkiintoisimmista valikoimista.


Tässä oli tapahtuman hienoin lasiesine eli Aimo Okkolinin keltainen Terälehdet.

 

Muutamalle myyntipöydälle ei ilmestynyt myytävää. Erään huhun mukaan jotkut ”jobbarit” olisivat ostaneet myyntipaikan itselleen, jotta pääsivät katsastamaan tarjontaa ennen asiakkaiden päästämistä halliin.



Vaatteet näyttivät olleen se artikkeli, jota myytävänä oli selvästi eniten.




Tässä hyllykössä oli runsaasti retroastioita.


Aamupäivän aikana käytävät alkoivat jo ruuhkautua.





Yläkerran kahviosta oli hyvä seurata markkinahulinaa.
 






 

Puolen päivän lähestyessä alkoi käytävillä eteneminen olla jo hidasta ihmispaljouden vuoksi.

 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti