sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Kevätretkellä Nuutajärvellä

 

Nuutajärven lasikylässä kunnostetaan mm. Paja-rakennuksen kattoa ja Kivimuuri-rakennuksen kolmanteen kerrokseen tehdään lisää hotellihuoneita.


Koronarajoitusten helpottaminen, keväinen sää ja erilaiset tapahtumat saavat ihmiset taas liikkeelle talven jälkeen. Tänä viikonloppuna on järjestetty Pirkanmaan taidesuunnistus (www.taidesuunnistus.net), joka on hämäläinen versio Konstrundanista (www.konstrundan.fi). Sen vuoro on tänä vuonna syyskuun alussa 3.-4.9. Nuutajärvellä on ollut kaksi taidesuunnistuksen kohdetta: Galleria Markku Salo ja Petra Jäppisen keramiikkastudio Nokuro design.

Lasikylän rakennukset ovat paikoillaan, mutta tekstejä pitäisi päivittää.


Näin keväällä monet rakennukset näkyvät paremmin kuin kesällä puiden lehtien vuoksi. Kellopytinki on siirretty Lasikylään 1842 ja se on alunperin ollut Nuutajärven kartanon päärakennus 1700-luvun lopulta.


Mahdollisten aarteiden kirpputorilla kannattaa aina poiketa Lasikylässä käydessä.


Björn Weckströmin muotoilema kaadin ja samaa sarjaa sokerikko-kermakko.


Kerttu Nurmisen lasitaulu Minä ja kissa.

Eilen lauantaina avattiin Lasimakasiini-rakennuksessa uusi Design Makasiini. Aikaisemmin tässä rakennuksessa toimi Iittalan myymälä, mutta se lopetti viime vuonna.

 


Design Makasiinin käytössä on vain osa makasiinirakennuksesta ja Nuutajärven kesänäyttely pystytetään tähän tilaan, jossa avajaispäivänä musisoivat Erkki Koponen, viulu ja Ari Harenko, piano.

Nuutajärven Galleria Osuuskunnan NuGO-shopissa myydään Lasikylän studioissa valmistettuja esineitä.

Marja-Leena Salon uusin kirja Nuutajärven lasikylästä ilmestyi viime vuoden puolella ja sitäkin myydään mm. NuGO-shopissa.


Galleria Markku Salon tiloissa on monenkokoisia teoksia.



Markku Salon Maisema.


Markku Salon Aaria oopperasta etualalla.


Markku Salon Kruununjalokiviä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti