tiistai 28. joulukuuta 2021

Riihimäen Lasin vientipyrkimyksiä

 


Oheinen artikkeli on julkaistu Riihimäen Lasi Oy:n henkilökuntalehti Lasipostissa kesäkuussa 1986. Edeltävä vuotena yhtiö oli siirtynyt A. Ahlström –konsernin omistukseen.

Mihail Gorbatsov oli valittu Neuvostoliiton johtoon 1985 ja hän yritti ratkoa neuvostoyhteiskunnan ongelmia mm. pyrkimällä poistamaan alkoholista aiheutuvia haittoja. Oheisessa jutussa viitataan tähän (vodka)pullotarpeen vähenemiseen ja mehukannujen lisääntyneeseen kysyntään.

Aika pian epäsuosio alkoi kasvaa ja lopulta Neuvostoliitto lakkasi olemasta valtio melko tasan 30 vuotta sitten 26.12.1991.

Tietääkö joku saiko Riihimäen Lasi myytyä venäläisille RILA-menetelmän muotteineen?

Entä saiko yhtiö RILA-menetelmän myytyä Kiinaan? Ainakin siellä nyt valmistetaan halpoja lasiesineitä, jotka haittaavat eurooppalaisen lasiteollisuuden toimintaa. Tuo Kotilasi-tuotemerkki siirtyi Iittala-Nuutajärvi –yhtiölle.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti