torstai 17. joulukuuta 2020

Suomalaista lasia New Yorkissa 35 vuotta sitten

 

Riihimäen Lasi Oy:n tiedotuslehti Lasiposti kertoi syyskuussa 1985, että Suomen lasimuseo järjesti suomalaisten lasiesineiden näyttelyn Yhdysvalloissa. Jutun lehteen on toimittanut lasimuseon johtaja Heikki Matiskainen. Ilmeisesti näyttely on keskittynyt taidelasiesineiden esittelyyn.

 

Lasipostin numerossa 3/1985 kerrottiin laajimmasta

ulkomailla järjestetystä suomalaisen lasin näyttelystä.

Klikkaa kuva suureksi, niin näet lukea tekstin.


Vuosi 1985 oli Riihimäen Lasin 75-vuotisjuhlavuosi ja tässä lehdessä luetellaan juhlassa henkilökunnalle pitkästä palvelusta jaetut mitalit, mutta samassa numerossa haastatellaan myös Ahlströmin toimialajohtaja Tor-Erik Holmbergiä, jonka alaisuuteen myös Riihimäen Lasi oli siirtynyt. Kolehmaisen suku myi osakkeensa Ahlströmille Korkeimman oikeuden huhtikuussa 1985 tekemän päätöksen jälkeen. Ahlström alkoi osake-enemmistön voimin johtaa toimintaa, vaikka Paloheimoilla oli vielä 40 prosentin omistusosuus. Vuodesta 1988 alkaen koko omistus oli Ahlströmillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti