lauantai 9. joulukuuta 2017

Kauklahden kesäinen malja


Kauklahden kesäisen maljakon
korkeus on 26 cm ja halkaisija
paksuimmalta kohdalta on 25 cm.
Nyt on vuoden pimein aika ja ajatukset alkavat suuntautua jo kohti seuraavaa kesään, ainakin jos eteen sattuu jotain näin kesäistä kuin Lyyli Molanderin maalaamalla koristelema maljakko, joka on valmistunut Kauklahden lasitehtaassa 1948.


Tätä katsoessa voi melkein kuulla
sudenkorennon siipien surinan.
Viime syksynä päättyi Espoon kaupunginmuseossa Lasin aika –näyttely ja näyttelyn päätösvaiheessa ilmestyi myös kauan kaivattu kirja Kauklahden lasitehtaan historiasta ja tuotannosta. Kirjassa on esitelty tehtaan taiteilijoita ja Lyyli Molanderista kerrotaan muun muassa: ”Molander osallistui taidenäyttelyihin Turussa vuosina 1942 – 1943 ja Helsingin Taidehallissa vuonna 1951. Hän työskenteli Arabian tehtaan koristeluosastolla vuosina 1945 – 1948 ja Kauklahden lasitehtaalla ainakin vuodesta 1946 lähtien. Molander-Aho oli opiskellut muuan muassa Italiassa ja maalasi maljakoihin ja seinätauluihin ajan hengen mukaisesti eksoottisia ja naivistisiakin aiheita.”


Lasin aika –kirjassa on kuvattuna useita samankaltaisia
pulleita maljakoita, mutta niissä kaikissa on suuaukossa
matala kaulus, joka tästä puuttuu.



Vuonna 1947 Lyyli Molander meni naimisiin taiteilija
Aarne Ahon kanssa, mutta signeerasi teoksensa
senkin jälkeen edelleen Molanderina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti