torstai 11. toukokuuta 2017

Ritva-Liisa Pohjalaisen lasitaidetta Sanghaissa syksyllä



Ritva-Liisa Pohjalaisen teoksia:
Maamme sini-valkoinen 2016, Nuutajärvi.
 
Ritva-Liisa Pohjalaisen taiteessa puhdas, skandinaavinen muotokieli yhdistyy värien ja materiaalien rikkauteen. Pohjalainen on tehnyt pitkän ja palkitun uran muoti- ja korusuunnittelijana, mutta viime vuosina hän on keskittynyt erityisesti taidelasin työstämiseen.


Ritva-Liisa Pohjalainen työstää näyttelyyn lasiveistoksia
Nuutajärvellä yhteistyössä suomalaisten mestaripuhaltajien
Johannes Rantasalon, Alma Jantusen ja Matti Vilppulan
kanssa. Yhteistyö alkoi 2008.
 

Ritva-Liisa Pohjalaisen Shanghain näyttelyyn
valmistumassa teos Yhdessä, pituus n. 2,2 m
ja korkeus 60 cm.
 
Lokakuussa 2017 Pohjalaisen uniikkeja lasiveistoksia on esillä Shanghai Pudongissa Kiinassa. Yun Jian Art Museum sijaitsee Shanghai World Financial Centerissä. Shanghai Pudongin alueella asuu noin kahdeksan miljoonaa ihmistä. Näyttelyn järjestäminen modernissa taidemuseossa, business elämän kehdossa on suomalaiselle taiteilijalle poikkeuksellinen kunnianosoitus. Mahdollisuus avautuu Kuopion kaupungin ja Shanghai Pudongin pitkäaikaisen ystävyyskaupunki- ja kulttuuriyhteistyön kautta. Näyttely liittyy Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumiin Kiinassa.


 
Shanghain näyttelyyn Ritva-Liisa Pohjalainen tuo noin 50 Suomessa Nuutajärvellä ja Italian Muranossa toteutettua veistosta. Eurooppalaisen lasitaiteen ja -taidon sydämessä, Muranossa, Pohjalainen on työskennellyt vuodesta 2016 lähtien. Tuolloin hän aloitti teostensa työstämisen yhdessä maailmankuulun lasinpuhaltajan, maestro Pino Signoretton kanssa. Signoretton lisäksi Pohjalaisen uusia veistoksia toteuttavat maestrot Mariano Moro ja Christiano Toso tiimeineen.
 
2016 Ritva-Liisa Pohjalainen aloitti yhteistyön
Muranossa Italiassa maestro Pino Signoretton
kanssa.
 
Näyttelyyn tulevat ensimmäiset Pohjalaisen kaarevat
lasiteokset; tässä syysmyrsky. Teokseen tulee vielä
graniittijalusta. Musta kaari on 140 cm pitkä.
 
”Kamppailen jatkuvasti uusien teknisten ratkaisujen kanssa. Haluan kehittyä ja oppia. Haluan nähdä, mitkä ovat lasin mahdollisuudet ja mihin kaikkeen se taipuu”, Ritva-Liisa Pohjalainen sanoo.


Pohjalaisen kokeilunhalu ja sinnikkyys ovat vieneet kokeneetkin puhaltajat uuden ja tuntemattoman äärelle. He ovat ottaneet haasteen vastaan. Muranon mestareiden käsissä mahdoton muuttuu mahdolliseksi, lasi taipuu kierteiksi ja kerrostuu väreiksi. Lasi muuttuu keskitalven ahtojäiksi, lumituiskuiksi ja nietoksiksi. Se saa keväisten silmujen voiman ja kukkanuppujen aran viattomuuden. Lasi on musta ja märkä marraskuun katu, graafisen pelkistetty maisema vailla värien riehakkuutta mutta täynnä harmauden harmoniaa. Joskus taas lasin sisällä loistaa tuli, jonka hehkussa sattumalta kohdanneet sielut lämmittävät ohimennen toisiaan.



Ritva-Liisa työstämässä lasiveistoksia Muranossa
maestro Mariano Moron verstaikon kanssa
huhtikuussa 2017.

Lasi taipuu tarinoiden kertojaksi. Yksi näyttelyn keskeisistä sarjoista, ”Laps Suomen”, avaa Pohjalaisen estetiikan kautta näkymän suomalaisen naisen sieluun. Teoksia hallitsee nuoren, poninhäntäpäisen tytön lasinen figuuri. Toisinaan tyttö seisoo, toisinaan istuu tai polvistuu lasisen maailman laella. Hänen päänsä on aina pystyssä. Hän tuntee historian, mutta se ei häntä paina vaan lujittaa.

Shanghain näyttelyyn on valmistumassa Muranossa
naisfiguuri teoksia lasista, joissa Ritva-Liisa käsittelee
”suomalaisen naisen tarinaa”. Tarinat kerrotaan
näyttelyyn valmistuvassa kirjassa, johon tulee Ritva-
Liisan historia eri muotoilun aloilla keskittyen taidelasiin.
Kirjaan tulee kielet: kiina-englanti-suomi.
Kuvassa Laps Suomen ja Metsän Neito.

 
Tytön alla avautuva kaikkeus tulvii värien kirkkautta. Lasin monet kerrokset kertovat koettelemuksista, mutta myös luottamuksesta, uskosta ja mahdollisuuksista, jotka tytöille ja naisille Suomessa avautuvat.


Karjalan tytär, valmistettu 2016 Muranossa ja
Morsio, valmistettu 2016 Muranossa.
 
”Meidän äitimme ja isoäitimmekin ovat kerran olleet nuoria tyttöjä. Teokseni peilaavat heidän elämäänsä, omaa elämäämme ja seuraavien sukupolvien tulevaisuutta”, Ritva- Liisa Pohjalainen sanoo.

”Kun olin itse lapsi, elämä oli hyvin vaatimatonta. Sain silti kokea suurta rakkautta ja nähdä paljon kauneutta. Sama kauneus kutsuu minua yhä kotimaani ihmeellisiin vuodenaikoihin, luontoon, rauhaan ja hiljaisuuteen. Niistä kasvaa suomalaisen naisen voima.”


Ritva-Liisa Pohjalaisen Shanghain näyttelyyn
puhallusvaiheessa oleva isompi teos,
leveys n. 1 m.
 
Ritva-Liisa Pohjalaisen teoksia on esitelty monissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hänelle on myönnetty useita huomionosoituksia kuten Kaj Franck muotoilupalkinto 2004 ja Itä-Suomen yliopiston kunniatohtorin arvo 2010. Suomen liike- ja virkanaisten liitto nimesi Ritva-Liisa Pohjalaisen vuoden naiseksi 2015.

 

RITVA-LIISA POHJALAINEN
YUN JIAN ART MUSEUM 12.10. – 27.10.2017
29th floor, Shanghai World Financial Center , Shanghai Pudong , CHINA
 

Lähde: www.rlp.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti