lauantai 8. helmikuuta 2014

Järvenpään messut alkoivat vilkkaasti

Järvenpää-talossa oli tänään mukavasti kuhinaa, kun ExpoNovan järjestämät kaksipäiväiset antiikki- ja keräilymessut houkuttelivat vanhoista esineistä kiinnostuneita ihmisiä paikalle. Kaikki myyntipaikat olivat käytössä ja kauppiaita olisi ollut tulossa enemmän kuin käytettävissä oleviin tiloihin mahtui. Tarjolla oli hyvälaatuisia lasiesineitä, mutta wau-efektin aiheuttavia huippuja ei näkynyt.

Messut jatkuvat huomenna sunnuntaina kello 10 – 16.
 
Heti sisääntuloportaiden yläpäässä on Wanhat Unelmat –liikkeen osasto.
 
Lasiesineitä Wanhojen Unelmien pöydällä.

Lisää Wanhojen Unelmien lasitavaraa.

Ananas second hand shopin pahvilaatikoita kannatti taas penkoa.

Väkeä oli runsaasti liikkeellä, mutta Järvenpää-talon avarissa tiloissa mahtui hyvin liikkumaan.

Taaempana oleva kulmikas maljakko muistuttaa Kaj Franckin Pilaria eli mutterimaljakkoa, mutta se onkin italialaista tekoa.

 
Oivalluksen hyllykön lasiesineitä.

Lysterilasia, jota myös myrkkylasiksi kutsutaan.



Tällä pöydällä oli yksi tapahtuman parhaimmissa lasivalikoimista.


Nuutajärven uustuotantoa 1980-luvulta oleva Gunnel Nymanin Helminauha.

Samalla pöydällä Wirkkalan Tokyo.

Purppura-Antiikin osastoa.


Riihimäen lasin tuotteita alkuperäispakkauksissa oli tarjolla enemmänkin.


Ajan-Muiston osastoa.




Leipurimestarina ja koomikkona parhaiten tunnettu Simo Salminen muotoili myös lasia. Hänen muotoilemansa sininen Kajakki takana.

Oiva Toikan lasitaidetta.



Vasemmalla Fauni-peikko 1960-luvulta.




Pentti Sarpanevan boolimalja, kaksi lasia ja boolikauha alkuperäislaatikoissaan.

Retro-Siskon osastoa.
 
Retro-Siskon osastolla oli nyt myös lasiesineitä.

 


 

3 kommenttia:

  1. Hei,

    Hieno ja kattava juttu messu tapahtumasta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos !!!! Hienoista kuvista taas kerran .... t.Postikortit keräilyyn / peter Manelius

    VastaaPoista
  3. Erinomainen juttu ja kuvitus. Kiinnostaa keräilijöitä ja "opettaa" myös heitä

    VastaaPoista