torstai 30. elokuuta 2012

Lasinkeräilijän syyskausi alkaa lauantaina



1.9. Nuutajärvellä järjestetään Lasivitriini-tapahtuma, joka on yksi kolmesta vuosittain vain lasiesineisiin keskittyvistä tapahtumista. Lasinkeräilijän vuosihan alkaa aina tammikuun lopulla Suomen lasimuseossa Riihimäellä järjestettävästä Lasipäivästä. Lasimuseon pihalla kesäkuun alkupuolella alkaa puolestaan lasinkeräilijän kesä.

13.9. avataan suurelle yleisölle antiikin, vintagen ja taiteen myyntitapahtuma Salonki Helsingin messukeskuksessa. Tänä vuonna toista kertaa järjestettävä tapahtuma on tavanomaista antiikkimessutapahtumaa laajempi ja samalla lipulla pääsee myös Habitare -sisustusmessuille.

03.-04.11. järjestetään Helsingin Wanhassa Satamassa Helsingin Antiikkimessut. Tämä tapahtuma on jo pitkään ollut sisätiloissa järjestettävien antiikkimessujen ykkönen kaksi kertaa vuodessa järjestettävänä tapahtumana.

Näiden lisäksi loppuvuoden aikana järjestetään pitkälle toistakymmentä antiikkiesineiden ja muiden vanhojen tavaroiden messutapahtumaa. Lisäksi järjestetään kymmenkunta valtakunnalliseksi laskettavaa huutokauppaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti