tiistai 8. syyskuuta 2020

Uusi kirja Gunnel Nymanista

Gunnel Nymanin ja Dora Jungin tuotantoa 

esittelevän kirjan kansi.




Ensi lauantaina 12.9. julkistetaan Suomen lasimuseossa Riihimäellä uusi kirja:

Ilmiöiden kauneus –The Beauty of the Phenomena, joka esittelee Gunnel Nymanin ja Dora Jungin tuotantoa.

Gunnel Nyman ja Dora Jung olivat ystäviä ja oman alansa mestareita. He pitivät yhteisiä näyttelyitä, mutta eivät milloinkaan tehneet yhteistä taidetta. Silti heidän taiteessaan on nähtävissä muutamia mielenkiintoisia paralleeleja, rinnakkaisilmiöitä.

Gunnel Nyman, o.s. Gustafsson (1909–1948) suunnitteli lasia Riihimäen, Karhulan, Iittalan ja Nuutajärven lasitehtaille. Ensimmäiset mallinsa hän suunnitteli Riihimäen lasitehtaalle vuonna 1932 ja viimeiset Nuutajärvelle vuonna 1948. Hän loi perustan Suomen lasitaiteen 1950-luvun maailmanmaineelle klassikoiksi nousseilla teoksillaan ennen ja jälkeen toisen maailmansodan.

Ilmiöiden kauneus kiteyttää Gunnel Nymanin suhdetta lasiin: paksun lasin plastisuus, veistoksellisuus, sopusuhtaisuus, valon ja mittasuhteiden oivaltaminen sekä lasimassan kirkkaus korostuivat hänen teoksissaan. Hänen viitoittamansa tie innoitti aikanaan ja inspiroi nykyäänkin nuoria muotoilijoita ja taiteilijoita.

Kaikki oli mahdollista, uutta ja kiehtovaa 1930-luvulla. Nyman ja Jung ottivat osaa näyttelyihin sekä kotimaassa että ulkomailla, tekivät opintomatkoja ja saivat palkintoja. Molemmat palkittiin Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1937, Gunnel Nyman taidelasista, valaisimista ja huonekaluista ja Dora Jung pellavaisesta damastiliinasta.

Pariisin jälkeen 1938 he saivat näyttelykutsun Taideteollisuusmuseoon Helsinkiin. Yhdeksän vuotta tämän ensimmäisen yhteisnäyttelynsä jälkeen, vuonna 1947, Gunnel Nyman ja Dora Jung järjestivät toisen yhteisen näyttelynsä. Artekissa järjestetyn näyttelyn nimessä korostettiin taiteilijoita ja teoksia yksinkertaisesti: Dora Jung – Kudoksia/Vävnader – Gunnel Nyman – Lasia/Glas. Artekin näyttely ja vuonna 1946 Liljevalchissa Ruotsissa esillä ollut näyttely olivat molemmille taiteilijoille varsinainen läpimurto sekä Suomessa että ulkomailla.
 


Kirjan tekstit ovat suomeksi ja englanniksi, siinä on 176 sivua.
Lauantaina 12.9. klo 15 keräilijä Tuomas Sopanen kertoo Dora Jungin tekstiileistä.

Suomen merkittävimmän Dora Jung -tekstiilikokoelman kerännyt Tuomas Sopanen kertoo kuinka hänen kiinnostuksensa Jungin tekstiilejä kohtaan sai alkunsa ja esittelee kokoelmansa helmiä.

Dora Jung oli jo varhain käsite niin kotimaassaan kuin muissakin Pohjoismaissa. Hänen nimensä on liitetty korkeaan laatuun ja hienovaraiseen esteettiseen ilmeeseen. Ominaista Jungille oli materiaalilähtöinen suunnittelu ja käsityömenetelmien kattava hallinta. Vaikutteita töihinsä hän ammensi etenkin luonnosta.

Dora Jungin tuotanto kattaa lähes viisi vuosikymmentä, ja hän toimi niin taidekäsityöläisenä kuin tekstiiliteollisuuden suunnittelijanakin. Hänet tunnetaan etenkin kirkollisten tekstiilien suunnittelijana, damastitekniikan taitajana sekä julkisten tilojen monumentaalitekstiilien luojana. Itseään Jung kutsui aina ensisijaisesti käsityöläiseksi ja vasta sen jälkeen taiteilijaksi.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti