perjantai 31. lokakuuta 2025

Loimaalla valmistellaan myyntitapahtumaa

Loimaan Heimolinnan salia parvelta nähtynä. Taustalla kootaan myyntipöytiä näyttämölle.


Loimaan Heimolinnassa valmistellaan tänään myyntipöytiä pyhäinmiesviikonlopun messuja varten. Lopullisesti osastot valmistuvat huomenna lauantaina aamulla. Asiakkaille tapahtuma on avoinna la-su 1.-2.11. klo 10–15.

Heimolinnaan ei kovin suurta myyjäjoukkoa mahdu eli tämä on pienehkö vanhan tavaran myyntitapahtuma. Googlettamalla Loimaalta löytyy kuitenkin kirpputoreja ja muita vanhan tavaran liikkeitä. Melko lyhyen ajomatkan päästä Forssasta löytyy lisää kirppareita ja Tammelan puolelta Vanhat Roinat –liike.

Tänä vuonna on paljon parempi autoilukeli kuin vuosi sitten pyhäinpäivänä, joten tässä olisi hyvä retkikohde.

Oheiset kuvat on otettu tänään iltapäivän alkupuolella, siksi niissä on valmistelut vasta alkuvaiheessa. 

Tapahtumatiedot: 
https://www.rompetori.info/tapahtuma/wintage-loimaa-1-2-11-2025-heimolinnassa/



Vanhaa filmikalustoa.

Joulu on jo lähellä ja pikkujoulu vielä lähempänä.

Kahvi on pitkään ollut suomalaisille tärkeä elintarvike. Viimeksi kuluneen vuoden aikana sen hinta on harmittanut monia, mutta vastikkeita ei kai kukaan ole nyt ryhtynyt valmistamaan.

Lasitaiteilija Anne Aallon valmistama lasipallo. Tänään 31.10. julkaistiin Helsingin Sanomissa hänen muistokirjoituksensa.

Heimolinnan salia näyttämöltä nähtynä.

Vanhoja pullon etikettejä ja postikortteja.

Keräilykohteiden kirjo on laaja.

Onkohan kasakkasuklaa tuotteen nimenä ollut koskaan Suomessa myyntivaltti?


Pentti Sarpanevan SKOPille muotoilema säästölipas vasemmalla.






Yläkerran kahvila on tilava.

Viialan viilikehlo. Nämä olivat takavuosina hyvin kerättyjä.

Loimaan Heimolinna ulkopäin.


tiistai 28. lokakuuta 2025

Messut Loimaalla viikonloppuna

 

Heimolinna on rakennettu 1925 suojeluskuntataloksi, mutta nykyään se on erilaisten tapahtumien pitopaikka.

Tulevana viikonloppuna 1.-2.11. on tuplapyhät pyhäinpäivän vuoksi ja silloin järjestetään Loimaalla kaksipäiväinen vanhan tavaran myyntitapahtuma Wintage Loimaa. Paikkana on Heimolinna kaupungin keskustassa eli sama paikka, jossa tämä tapahtuma järjestettiin vuosi sitten ensimmäisen kerran. Tapahtuma on avoinna molempina päivänä klo 10–15 ja osoite on Väinämöisenkatu 2, Loimaa.


Heimolinnasta: https://www.loimaa.fi/vapaa-aika/kulttuuri/heimolinna/


Vuosi sitten juuri ennen pyhäinpäivää satoi eteläisessä Suomessa lunta.

Kumelan valmistama parfyymipullo ja Viialan maalattu maljakko.

Aika harva taitaa muistaa Mensan tuotteita. Lähellä Hämeenlinnan rautatieasemaa sijainnut punatiilinen tehdasrakennuskin on purettu joitakin vuosia sitten.



Pronssiin valettu hiihtäjä, jonka tekijä jäi avoimeksi.

Lasiesineet ovat parhaimmillaan valoa vasten.
 


Vuosi sitten tapahtumassa oli tarjolla hyvä valikoima erilaisia tekstiilejä.



Lasivalikoima oli laaja Loimaalla vuosi sitten.

Kaj Franckin soodakuplalasia.


Yläkerrassa on tilava kahvio.

sunnuntai 26. lokakuuta 2025

Lasiluentoja lasimuseossa

 


Suomen lasimuseon ystävät ry:n 40-v juhlaluentosarjan ”Suomalaisen lasin historiaa ja nykyisyyttä” kuudennella luentokerralla torstaina 30.10. klo 17:30 Riihimäellä vuorossa ovat Kirsti Taiviolan luento ”TaiKista Aaltoon – Lasialan koulutuksesta yliopistossa” ja Sara Hulkkosen luento ”Suomalainen nykylasi – tausta, nykyisyys, tulevaisuus”.

Tämä on samalla luentosarjan päätöstilaisuus.


Luentosarjan avajaistilaisuuden 11.9. yleisöä.


perjantai 24. lokakuuta 2025

Wahlroosin lasimalja

 

Walter Wahlroosin muotoilema malja edustaa funktionalismia. Sen korkeus on 8 cm ja halkaisija 10 cm, paino on 733 g.
.

Blogin lukija lähetti kuvia pienestä sinisestä maljasta, jonka pohjaan on signeerattu W. Wahlroos Riihimäen Lasi Oy -38.

Walter Wahlroos oli kuvataiteilija ja lasimuotoilija, joka eli 1901–1968. Hän suunnitteli jonkin verran lasiesineitä Riihimäen Lasille, mutta ei ole olemassa kokonaisesitystä hänen tuotannostaan.



Tässä blogissa julkaistaan mielellään muidenkin kokoelmista löytyviä Wahlroosin muotoilemien esineiden kuvia, jotta saisimme paremman käsityksen hänen tuotannostaan ja sen laajuudesta.

Kiitokset oheisista kuvista Tarulle!


Tästä kuvasta on hankala lukea signeerausta: W. Wahlroos Riihimäen Lasi Oy -38.

Kuvan manipulointikaan ei auta, kun pohjarengas on niin kulunut.

Tässä blogissa on julkaistu aikaisemmin muutama postaus liittyen Wahlroosiin:






torstai 23. lokakuuta 2025

Helsingin kirjamessut alkoivat

 


Messuhallin suurin sali on neljä päivää täynnä kirjoja, äänilevyjä ja keräilytavaraa. Toisella puolella on samaan aikaan Viini- & ruokamessut.

Tapahtuman nettisivut: https://kirjamessut.messukeskus.com/


Antikvariaattien osastoilta voi hyvällä tuurilla löytää täydennystä lasiaiheisten teosten kokoelmaan.







Neuvosto-Karjalan vaalipropagandaa vuodelta 1940.






Enää ei taida mikään firma teettää mainostuhkakuppeja?


Keräilyalueella on mm. pietarsaarelaisen Emman aarrearkun osasto.

Wärtsilän julkaisemasta Arabian ja Nuutajärven pr-lehdestä on tehty versio Ruotsin markkinoille 1965.

Turkulaisen Brummer & Brummerin osastoa.

Sieltä löytyy aina kattava valikoima Tapio Wirkkala Rosenthalille muotoilemia esineitä.



Helsinkiläisen Tmi Tuomo Oinosen osasto.

Juvalaisen Hamsterilan osastoa.



Pikku Masan liike on Nuutajärvellä.