keskiviikko 25. syyskuuta 2024

Tutut hiirenkorvat lasiesineessä

 

Mikki Hiiri -hahmoinen taidelasiesineen prototyyppi.

Walt Disneyn luoma Mikki Hiiri -piirroshahmo täytti 65 vuotta vuonna 1995, sillä vuonna 1930 Mikki esiintyi ensimmäisen kerran kirjassa ja sanomalehtien sarjakuvissa. Piirroselokuvassa Steamboat Willie animoitu hiirihahmo näki päivänvalon jo 1928 hieman erinäköisenä. Timo Sarpanevan tuotantoa oli laajasti esillä vuonna 1995 USA:ssa kiertäneessä näyttelyssä ja hän halusi kunnioittaa Mikki Hiirtä tässä näyttelyssä ja suunnitteli vuonna 1994 taidelasiesineen, jossa on hahmon olennaisin osa eli korvat. 

Mikki Hiiri -päähine.

Tarkoitus oli valmistaa esineitä Amerikan markkinoille, mutta Disney:ltä tuli tiukkasävyinen kirje, jonka vuoksi hankkeesta vetäydyttiin. Teoksen nimessä ei siten saanut mainita Mikki Hiirtä ja nimeksi tulikin Smile. Sellainen oli esillä näyttelyssä, mutta laajaan myyntiin se ei päässyt, kun valmistusmäärä jäi ilmeisesti vain 15 kappaleeseen. Nuo harvat esineet ovatkin arvokkaita: Helsingin Bukowskilla myytiin sellainen 4100 eurolla huutokaupassa 21.4.2013 eli ostaja joutui maksamaan siitä komission kera lähes viisi tuhatta euroa.

Timo Sarpaneva: Smile. Kuva: www.collectionkaakonen.fi

Oheinen väritön protyyppi Mikki Hiiri -aiheisesta taidelasiesineestä on varhainen kokeiluversio, joka on pienempi kuin lopullinen tuotantoversio. Tämän korkeus on noin 18 cm ja leveys noin 22 cm. Tuotantoversio on 21 cm korkea ja 26 cm leveä. Sarpaneva ei hyväksynyt tätä pienempää ensimmäistä versiota ja ne piti hävittää.


Kokeiluversiot on Iittalassa aina tehty värittömästä lasista, riippumatta siitä, mikä on lopullinen väri. Näitä on ilmeisesti valmistettu grafiittimuotissa pieni määrä ja kokeilun jälkeen ne olisi pitänyt tuhota. Jätelasin eli "pintin" kierrätys alkoi Iittalassa jo 1972 Hyvinkään ja Forssan lasivillatehtaille, jotka vastaanottivat tietynlaista lasia. Iittala käytti kirkkaan talouslasin pintin uudelleen yhtenä osana mängin eli uuden lasimassan raaka-aineena 1950-luvulta lähtien.

Iittalassa ei ollut käytettävissä massiivisien lasiesineiden murskaamiseen tarkoitettua kalustoa, joten kyseinen pintti kuljetettiin Kalvolan Kaatopaikalle.

Kokeiluversio esineestä, josta myöhemmin kehittyi Timo Sarpanevan Smile.


Kaatopaikan valvonnasta vastannut henkilö on ottanut kasasta käyttökelpoisen näköistä tavaraa haltuunsa ja sitä kautta tämä esine on säilynyt. Vasta nyt kesällä 2024 taidelasihioja Juha Juselius sahasi siitä kappaosan irti ja hioi sen muotoonsa. Tämä on siis esine, jollaista ei pitäisi olla olemassa.

Mikki Hiiren alkuperäinen hahmo ei enää nauti tekijänoikeuden suojaa, sillä se raukesi tämän vuoden alussa. Yle uutisoi asiasta 31.12.2023:

Yhdysvaltalaisen Disney -mediayhtiön omistama Mikki Hiiri-hahmo vapautui yleiseen käyttöön (public domain) 1. tammikuuta 2024 alkaen. Pakettiin kuuluu myös Mikin mielitietty Minni Hiiri. Asiasta kertoo muun muassa viihdealan julkaisu Variety.

Jatkossa Mikki Hiiren varhaisinta, vuonna 1928 elokuvadebyyttinsä tehnyttä versiota voi siis käyttää medioissa vapaasti ilman tekijänoikeuskorvauksia. Sen sijaan hahmon myöhemmät, ulkonäöltään päivitetyt versiot ovat edelleen Disneyn omistuksessa. (https://yle.fi/a/74-20067136)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti